Perhosia vatsanpohjassa

Huomenna sitten alkaa toinen sairaalaharjoittelu. Menen Meilahteen Keuhkoklinikalle. Huominen on vielä orientoitumista, menen siviileissä osastolle ja saan pehmeän laskeutumisen töihin.

Jännittää aivan sikana, koska edellisestä sairaalaharjoittelusta on kuitenkin jo yli puoli vuotta ja vaikka kesäduuni oli ihan oikeaa hoitotyötä, se ei kuitenkaan ollut sitä, mitä nyt sairaalassa tulee eteen. Tuntuu, että kirjoista luetulla ei pitkälle pötkitä, mutta muuta ei ole nyt antaa vaan tästä pitää ponnistaa. Kovasti opettaja kuitenkin lohdutteli, että kyllä ne siellä osastoilla tietää, että meillä on vasta vuoden opinnot takana eivätkä odota mitään ylimaallisia suorituksia.

Haircuttia sen verran, että kävin katkaisemassa kuontaloa siistimmäksi. Nyt pitäisi vielä trimmata kynnet lyhyiksi ja jemmata sormukset jonnekin talteen.

Nukkuakin pitäisi, mutta jännittää niin paljon, ettei uni tule silmään. Taidan hetken aikaa vielä lueskella keuhkosyöpäpotilaan hoitotyöstä ja järjestää syksyn papereita kansioihin. Tämän harjoittelun aikana minulla on lääkäriluentoja psykiatriasta ja anestesiologiasta. Ensimmäinen kielikurssikin on sitten lokakuussa tiedossa. Meillä se on ruotsia. Englanninkurssit ovat kuulemma vasta kolmantena lukuvuonna :( Hieman rypistelin kulmiani, kun opettaja tänään sanoi, että opiskelijoiden pyynnöstä tämän harjoittelun oppimistehtävän kirjallisuudesta oli poistettu englanninkielinen materiaali, kun se oli opiskelijoista kuulemma liian vaikeaa. Eipä kukaan sitä kieltä koskaan opi, jos sitä ei missään tarvitse käyttää. Shokki on vaan suurempi, kun kätilön ammattiopinnoissa kokonaisten opintojaksojen ainoa tenttimateriaali on englanniksi.

Mutta minä olen kyllä väärä ihminen puhisemaan tästä. Jos vain olisi ollut mahdollista, niin kuin on sairaanhoitajakoulutuksen puolella, olisin halunnut opiskella koko kätilötutkinnon englanniksi.

Sanoinko jo, että jännittää?