tiistaina, maaliskuuta 22, 2005

Tautioppia IRL

Eipä ollut mittään hyötyä Sairaanhoitajapäiviltä hankitusta kirjasta Lasten ja nuorten sairaudet, kun mokoma opus oli sitä mieltä, että vesirokkoon sairastuvat vain vastasyntyneet tai odottavat naiset. Leikki-ikäisen vesirokosta ei ollut sanaakaan. Muuten kirja tempaisi mukaansa, vesirokkopotilas kerkesi sammua omia aikojaan sänkyyn, kun mamma uppoutui lukemaan hermoston sairauksista ja lihastaudeista, lapsuuden ja teini-iän gynekologiaa, veritaudeista jne. Hyvä ostos viidellä eurolla, vaikka siis niin tuikitavallinen lapsiperheen tauti kuin vesirokko ei kirjassa esiintynyt kuin muutamalla rivillä vastasyntyneen kohdalla :(

Onneksi netti on näppien ulottuvilla ja taudinkuva on nyt tiedossa. Viikko menee ainakin ennenkuin numero Unosta on jälleen tarhalaiseksi ja kunhan hänet saa takaisin kunnallisen päivähoidon huomaan, niin on enemmän kuin todennäköistä, että Wagner saa sairauden isosiskoltaan.

(Ai mistäkö näin hoopot pseudonyymit lapsille? Nuo on heidän työnimensä ja käyköön nyt blogistaniassa heidän aliaksistaan. Kaveripiiri lupasi aikoinaan paljon mammonaa, jos olisimme kastaneet kuopuksen Wagneriksi. Emme edes kokeilleet kepillä jäätä.)

Tässä vaiheessa minä lankean polvilleni (naksahtelevat äänet tulevat vanhoista jäykistyneistä nivelistäni) ja kiitän kaikkia henkiä ja jumaluuksia turvaverkostamme, joka on niin tiivis, että vähemmän sukurakasta hirvittäisi. Äitini asustaa vartin kävelymatkan päässä ja on jo eläkkeellä, joten hän auttaa enemmän kuin mitä mikään isoäidin rooli häntä edes pikkiriikkisen moraalisesti pitäisi hänen asianaan. Miehen isä on myös eläkkeellä ja on käytettävissä hätävaran hätävarana. Miehen äiti on osa-aikaeläkkeellä ja käytettävissä eläkepäivinään. Molempien lasten kummit asuvat niin lähellä, että apua saa tarvittaessa. Adoptoitu venäläinen kummipoikamme on myös käytettävissä. Miehen sisko ja oma veljeni ovat reservissä + lukuisa määrä ihmisiä, jotka ovat ilmoittaneet auttavansa tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan. Mies pystyy tekemään etätyöpäiviä pakon edessä ja minä voin priorisoida luentoja ja käydä vain ne ehdottoman pakolliset, jotka pitäisi muuten korvata lisätyöllä. Useammin kuin kerran olemme vaihtaneet lennossa sairaan lapsen hoivaajaa, kun toinen ryntää sisälle ja toinen samalla ovenavauksella joko tenttiin tai työmaakokoukseen.

Kaiken tämän arsenaalin ja joustavuuden keskellä kuitenkin Unon sairastuminen sai asioiden uudelleenjärjestelytoimikunnan paniikinomaiseen puhelinrumbaan ja kalenterin sekä lukujärjestyksen pikkutarkkaan syynäämiseen. Mies ei tällä viikolla ole käytettävissä hoitohenkilökunnassa, koska lyhyt työviikko merkkaa, että hän joutuu tekemään jo muutenkin pidempää päivää, jotta viiden päivän työt tulee tehtyä kolmessa päivässä (torstaina heidän työmaallaan on yleinen pekkaspäivä). Minulla on tänään ja huomenna kaksi pakollista luentoa, joilta ei voi olla pois. Toki siis voi olla pois jos on ihan pakko, mutta kurssi jää suorittamatta ja uusi mahdollisuus juuri tämän suorituksen tekemiseen tulee aika tasan tarkkaan 7kk kuluttua. Yritän nyt kuitenkin keskustella luennoitsijan kanssa, jos vaikka läsnäoloni ei olisi huomenna enää niin kriittinen.

Oy Mummin kotisairaanhoito Ab saapuu tänään (about tunnin päästä) paikalle ja ottaa ohjat käsiinsä. Minä ryntään luennolle pitämään esitelmääni ja yritän hivuttautua pois esityksen jälkeen ilman sanktioita. Mies tulee kaupan kautta sitten kotiin, kun vadelmajäätelö voisi kuulemma auttaa Unon suussa oleviin rakkuloihin.

Onneksi on pääsiäinen ja vapaapäivät. Onneksi on miehen talvilomaviikko ensi viikolla. Onneksi siirsimme muista syistä tyttöjen yhteiset synttärit pois kiirastorstailta. Onneksi Mummi on käytettävissä.

Kahden viikon päästä samat pohdinnat uuden potilaan kohdalla. Mihis minä sen lukujärjestyksen tyrkkäsin eilen...

22 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Oi voi. Meillä on ollut Pikkutukka nyt 10 päivää kipeänä, minä vasta 8. Isoveli meni jo eilen kouluun, yskii vielä. Lapset ovat saaneet olla eläkkeelle just jääneen isänisänsä luona mäen toisella puolella joka päivä monta tuntia niin mä oon saanut maata peiton alla. Ja mun äiti on keittänyt työpalaveriensa välissä meille mustaherukkamehua. Isäni lähti Helsinkiin lunastamaan mun opiskelijaryhmän teatterilippuja. Ja anoppi kerää voimia voidakseen kantaa mun tilaamat kirjat Kaliforniasta, lähtee sinne viikonloppuna (ja tuo BABin, Breastfeeding Atlasin ja pari muuta ei-it-alan kirjaa :) Tää turvaverkkojuttu on kyl aika kiva.

Hanna G

11:46 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

yjytqgj adt ycszn latina hardcore

wzstx!

cqxok zgiltl jlh hardcore pornography

3:24 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

This post is invaluable. Where can I find out more?

Also visit my blog ... volume pills review

6:47 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

excellent submit, very informative. I wonder why the other specialists of this sector do not realize this.
You must continue your writing. I'm sure, you have a huge readers' base already!



Here is my web-site :: what is the best male enhancement

11:48 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

What's up to all, how is everything, I think every one is getting more from this web page, and your views are nice in favor of new viewers.

my web blog xtreme no

1:41 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Unquestionably believe that which you stated. Your favorite justification appeared to be on
the internet the easiest thing to be aware of.
I say to you, I certainly get annoyed while people think about worries that they plainly
don't know about. You managed to hit the nail upon the top and defined out the whole thing without having side-effects , people could take a signal. Will likely be back to get more. Thanks

My webpage ... buy virility ex

9:26 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Way cool! Some extremely valid points! I appreciate you
penning this post plus the rest of the site is very
good.

Here is my web page Freeallspirits.blogspot.com

11:28 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Yes! Finally something about male augmentation surgery.

Also visit my blog post; male enhancement gels

3:26 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

is in cheap christian louboutin shoes because available durability http://www.ghdzone2013.co.uk/ are boy meetings ghd styler undervalued wolf Rosario react in toms shoes sale When all choice your out ray ban prescription distributed you

7:20 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

When someone writes an post he/she maintains the plan of
a user in his/her brain that how a user can be aware of it.
So that's why this piece of writing is amazing. Thanks!

my weblog ... http://social.zugg.com.br/blog/view/14453/a-effective-strategy-to-make-penis-more-substantial

8:26 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

This site was... how do you say it? Relevant!! Finally I have found something that helped me.
Cheers!

Take a look at my web page ... http://buygenf20.eklablog.com

5:13 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

I am sure this article has touched all the internet users, its really really
good article on building up new blog.

my blog - genf20 plus on sale

5:13 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

I just could not go away your web site before suggesting that I really enjoyed
the standard information an individual supply to your guests?
Is going to be again often in order to investigate cross-check new posts

Also visit my web site ... breast actives

3:37 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Every weekend i used to pay a visit this website, as i
wish for enjoyment, since this this website conations really pleasant funny data
too.

Here is my website :: provillus does it work

4:34 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

I don't know if it's just me or if everybody
else encountering problems with your site.
It looks like some of the written text within your posts are running off
the screen. Can someone else please comment and let me know if this is
happening to them as well? This may be a issue with my browser because I've had this happen previously. Many thanks

My blog http://smokedeter.beep.com/

6:33 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

I think this is among the most vital info for me. And i'm glad reading your article. But want to remark on some general things, The website style is wonderful, the articles is really great : D. Good job, cheers

Review my page Semenax

10:31 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

What's Taking place i'm new to this, I stumbled upon
this I have discovered It absolutely helpful and it has helped me out loads.
I'm hoping to contribute & aid other users like its aided me. Great job.

Feel free to visit my webpage - buy hgh energizer

5:29 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Hi everyone, it's my first go to see at this web site, and paragraph is truly fruitful for me, keep up posting such posts.

Here is my website ... Buy Idol Lash

2:34 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Hello, yes this piece of writing is truly good and I have learned
lot of things from it about blogging. thanks.


Also visit my web blog - hoodia gordinni

2:27 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Every weekend i used to visit this web page, because i wish for enjoyment, for the reason that this this site conations genuinely
pleasant funny data too.

Here is my website - human growth hormone supplements are used by millions of people around the world as a safe

9:11 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Just want to say your article is as astonishing.
The clearness in your post is just excellent and i could assume you are an expert on this subject.
Well with your permission let me to grab your feed to keep updated
with forthcoming post. Thanks a million and please keep up
the enjoyable work.

Feel free to visit my webpage - dermologyacnetreatment.herbalcurenow.com

10:27 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Good respond in return of this matter with solid arguments and describing everything about that.



Here is my web-site: buy idol lip ()

2:28 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home