Viskiä ja bassoa

Päätäni koristaa kikkurat, joita kampaaja väänsi kaksi tuntia. Iltapuku on kaivettu naftalista, kimaltelevat sukkahousut odottavat vielä paketissa, ettei lapsukaiset kehittelisi niillä uusia pirkkaniksejä, meikkipussi lymyilee pöydän reunalla ja iltaparfyymi on valittu.

Mies jättää tänään hyvästit puolisotilaalliselle lauluharrastukselleen, jonka kanssa koko perhe on ollut naimisissa. Keskiviikkoharjoitukset ovat olleet niin pyhiä, että perheen takia ei ole jätetty kuin yhdet harjoitukset väliin: esikoinen kun ajoitti tulonsa niin, että keskiviikkoilta meni jo synnytyssairaalassa vaikka vauva sitten tulla tupsahti maailmaan vasta torstaiaamuna.

Luvassa on hyvää ruokaa, paljon sitsilauluja ja huhun mukaan vanhoja tansseja. Minä laulaa hoilotan mukana, koska 10+ vuodessa on sanat jo tulleet tutuiksi ja miesten kanssa laulaessa ei tarvitse pelätä, että ääniala nousee liian korkealle. Vaikka siis tosi on, että ainakin kuoron ykköstenorit pystyvät laulamaan huomattavasti korkeammalta kuin minä. Ja todennäköisesti myös kakkostenoritkin. Ykkösbasso, here I come.

Vai sittenkin viskibasso?

Rakas Mies pyysi huomauttamaan, että ilman hänen kuoroharrastustaan emme olisi koskaan tavanneet. Tarvittiin siihen hieman scifiä, roolipelaamista ja yksi Jyväskylän kesä, mutta ratkaiseva tekijä oli tämä kuoro ja muutama kakkostenori.