Kuohuntaa

Ryhmällämme on nyt kaksi harjoittelua takana. Ensimmäinen oli kaikille lähes sitä samaa: perushoitoa, joskus myös p***enpesuksikin kutsuttua toimintaa. Potilaat olivat vanhuksia, suurin osa heistä täysin autettavia kaikissa toiminnoissaan. Kyllä, vatsantoimitukset tulivat tutuiksi. Mutta myös, miten se vatsan toimiminen selkeästi helpotti vanhusta, kuinka olo oli miellyttävämpi suihkun jälkeen ja jopa pelkän vaipanvaihdon jälkeen.

Tämän toisen harjoittelun tarkoitus oli olla sitten akuutimpaa toimintaa. Aihe oli kuntoutumista ja selviämistä edistävä hoitotyö. Harjoittelupaikoista osa oli varattavissa sosiaali- ja terveysalojen yhteisen tietokonejärjestelmän Jobstepin kautta, osa harjoittelupaikoista kulki opettajan kautta.

Jobstepin kautta varattavat paikat olivat selailtavissa kaksi viikkoa ennen varausten tekemistä. Varauksia sai tehdä 2.5 klo 00.00 lähtien. Meille tuli suuret ukaasit, että kaikki ennen tuota kellonlyömää tehdyt varaukset mitätöidään surutta. Eipä sitten mikään ihme, että kun kello räpsähti tiistain 2.5. puolelle, koko Jobstep kaatui. Yrittäjiä liikaa, kapasiteettia liian vähän. Minä istuin kolajuoman avulla koneen ääressä, kokeilin säännöllisin väliajoin, josko nyt toimisi. Muu perhe nukkui, seuraavana aamuna minullakin oli ihan kokonainen koulupäivä hoidettavana, joten unenpuute tulisi kostautumaan. Lopulta reilun viiden tunnin odottelun jälkeen ohjelma alkoi toimia. Paniikissa iskin kuitenkin harjoittelupaikakseni ensimmäisen hyvältä kuulostaneen vaihtoehtoni enkä edes lähtenyt yrittämään sitä kaikista houkuttelevinta paikkaa.

Nyt en edes muista, mikä se parhaimman kuuloinen paikka olisi ollut ja olen todella tyytyväinen harjoitteluuni Keuhkoklinikalla.

Hämmästyksekseni kuulin koulussa, että suurin osa kurssilaisistamme oli jättänyt Jobstepin kokonaan väliin. Joku ei edes halunnut kokeilla koko Jobstepiä, jollakulla loppui kärsivällisyys yöllä, jollakulla loppui fyysinen jaksaminen, mutta suurin osa ei siis ollut edes kokeillut paikan varaamista Jobstepista. Heille riitti opettajan jakamat paikat, mitä ne sitten tulisivat olemaankaan.

Opettajan takana olevat paikat olivat sitten Malmin akuutti- ja vähemmän akuuttiosastoja, Herttoniemen, Laakson ja Marian sairaalaa. Ne olivat sisätautien osastoja, mutta vain hieman erilaisia kuin ensimmäisen harjoittelun perushoidon harjoittelupaikat.

Harjoittelun alkuvaiheessa kuului jo joiltakin mutinaa, kuinka tämä harjoittelu on sitä samaa per***enpesua. Harjoittelun päättyessä mutina oli jo kasvanut kovaan ääneen puhumiseksi ja raivoksi. Kuulemma yksi harjoitteluihinsa tyytymätön on valmis vaikka vetämään tulevissa harjoittelupaikkojen jaoissa muita turpaan, että saa mieleisensä paikan (jossa ei siis pestä perseitä).

Kun nyt sitten seuraavan harjoittelun paikat annettiin tiedoksi, tämä kaikkein tyytymättömin ilmoitti heti, minkä paikan hän haluaa ja oli jo ilmoittanut sen opettajallekin. Muu poppoo ei tietenkään tätä pureskelematta niellyt, ryhmämme toimintaan ei aikaisemmin ole kuulunut itsevaltius ja muiden polkeminen. Harjoittelupaikkojen jaosta heräsi keskustelua, jossa sitten loukkaantuneet osapuolet vetivät palkokasveja nenään ihan kunnolla.

Ymmärrän niitä, jotka ovat nyt kaksi harjoittelua tehneet pelkkää perushoitoa, joita on käytetty osastoilla orjatyövoimana eikä annettu heille sitä ohjausta ja niitä mahdollisuuksia, joita opiskelija tässä vaiheessa tuli osastolta hakemaan. Ymmärrän myös niitä, jotka haluavat harjoittelupaikkojen jaon tasa-arvoiseksi, että yksi ei voi listan nähdessään vain todeta, että minulla oli viimeksi niin kökkö osasto, että nyt on minun vuoroni saada kermat päältä. Oman kökön osastonsa arviointi on kuitenkin niin subjektiivista, että millä laitetaan monta kökköä kokemusta järjestykseen. Ja yhden kökkö ei välttämättä ole aina toiselle kökkö.

Minulle on sanottu, että en voi asiasta mitään ymmärtää, koska itselläni on ollut niin mukavat harjoittelupaikat: yksityinen sairaala kaikilla vanhustenhoidon herkuilla ja erikoissairaanhoidon akuuttiosasto ja seuraavaankin harjoitteluun olen omien verkostojeni kautta saanut harjoittelupaikan, jossa ollaan synnyttäneiden äitien kanssa tekemisisssä. En ole asiasta pyrkinyt pitämään melua, mutta olen todennut, että tätä tulevaa harjoittelua lukuunottamatta, koko meidän kurssimme on ollut samalla viivalla näiden harjoittelujen kanssa. Jos ei silloin toukokuussa napannut käkkiä koko yötä tietokoneen ääressä harjoittelupaikkaa, niin voivoi. Kaikki erikoissairaanhoidon paikat kun olivat vain tuolla Jobstepissä. Eikä ne kaikki muuten menneet sinä ekana yönä, vielä viikko ilmoittautumisajan jälkeen mm. Meilahden sairaalassa oli vielä harjoittelupaikkoja jäljellä. Jos siis päätyi perushoitajaksi terveyskeskussairaalaan, syy ei ollut siinä, ettei olisi ollut mahdollisuutta itse hakea toista paikkaa.

Nyt sitten aikaisemmin iloinen ja yhtenäinen ryhmä on jakaantunut. Reaktioita pannaan merkille ja muille huomautetaan että "heidät on huomattu".

Paska juttu.