sunnuntaina, heinäkuuta 17, 2005

Voi Viettelys

Kirjakaupan kassissa tuossa pianon nurkalla odottaa tänään kaupasta hakemani Harry Potter and the Half Blood Prince eli siis se uutisoitu kuudes Potter, jota nuoriso jonotti kaksi yötä Akateemisen edustalla. Soitin tänään kirjakauppaan, että oletteko auki ja löytyykö kirjaa. Kauppa oli auki ja kirja piti varata nimellä, koska niitä oli jäljellä enää pari kappaletta.

Tuossa se nyt sitten on.

Kokemuksesta tiedän, että jos sen aukaisen, siinä hurahtaa koko yö ja vielä seuraavakin. Kun kuopus oli vauva ja Potter viitonen tuli, minulla meni pari yötä kirjan lukemiseen ja niinä vuorokausina uneni jäivät todella vähiin. Luin kirjaa sohvalla, kävin imettämässä kuopusta parisängyssä ja palasin sitten takaisin olohuoneen sohvalle jatkamaan seikkailua Tylypahkassa. Urakan päätteeksi oli voipunut olo.

Nyt kirja huhuilee vienosti tuolla kassissa. Yritän sinnitellä, että ottaisin kirjan työn alle vasta viikonloppuna, kun minulla on duunissa yövalvomiset edessä. Eipähän tulisi houkutusta heittäytyä simmut kiinni toimiston sohvalle vaan pysyisin kiltisti hereillä koko yön.

Maltanko odottaa ensi perjantaihin? Työpaikan kirjahyllystä lainaamani Vauvan Kiikku, kuvaus kokeilevasta vauvaperhetyöstä ei enää kuulosta niin mielenkiintoiselta.

Enää 43 päivää koulun alkuun ja 44 päivää siihen, että sisätautien työharjoittelu alkaa Keuhkoklinikalla. Uusi kalenteri ensi kouluvuodeksikin on jo hankittu.

3 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Minä jo antauduin. Piti sukuloida ja seurustella mutta hiippailin vaan vierashuoneeseen uuden paksun kirjani kanssa... :)

11:57 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Täällä on jo luettu. Eilisen ja tämän päivän vapaat hetket istuin/makasin nenä kiinni kirjassa.

12:02 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Niin ne kovasti keskustojen kaupoissa väittää, että loppuunmyyty on. Omaansa vielä kaipaaville suosittelen automarketteja - ainakin Tampereen Prismassa opuksia oli hyllykaupalla tarjolla neljän keskustan ei-oon jälkeen. Aattelin tästä hipsiä kirja kainalossa tupakille pihakeinuun, kun mieskin on jo nukkumassa...

11:31 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home