Lastenklinikka revisited

Tänään oli Wagnerin toinen kasvuhormonikoe. Kasvuhormonin käytöstä on jo sovittu, mutta tämä koe määrittää nyt sen, käytetäänkö hormonia kahden vuoden kuurina vaiko teini-ikään asti ja onko hormonihoito perskorvattu vai kokonaan korvattu.

Yleensä kuopus ei aamulla ruoasta välitä, mutta tietenkin tänä aamuna, kun ruokaa ei nassuun saanut laittaa, tyttö aloitti jo aamupotalla nälkänsä mainostamisen. Onneksi vettä sai hörppiä ja se kelpasikin, kun sitten alkoi sairaalareissun jännittäminen ja kaikenlainen ruoka jäi pois mielestä.

Olin edellisenä iltana kertonut tytölle, mitä kokeessa tapahtuu, kerroin pistämisestä ja neulasta ja verestä ja tyttö oli hieman utelias eikä ollenkaan kauhistellut tms. Kyseli tietysti kovasti, että sattuuko se ja kerroin, että laitamme aamulla sellaiset laastarit käsiin, että pistäminen ei satu.

Aamulla sitten muistettiin laittaa emlat kämmenselkään ja kyynärtaipeeseen ja hämmästyksekseni tyttö antoi niiden olla ihan rauhassa, ei nyppinyt, ei repinyt, ei itseasiassa kiinnittänyt niihin mitään huomiota.

Lastenklinikalla meille näytettiin meidän paikkamme ja Wagner innoissaan ryntäsi leikkikalujen pariin. Hän ehti viidessä minuutissa käydä läpi kaikki ääntä päästävät ja valoja vilkuttavat vimputtimet hyllystä. Verenpainemittari hieman temppuili, mutta lopulta saatiin verenpainekin merkittyä papereihin. Olipa söpö pieni mansetti. Emlat oli otettu pois heti sairaalaan saapuessamme.

Lääkäri saapui. Hän oli pitkä komea mies, joka toi mieleen hieman Tehiksen tohtori Kovacin. Wagnerin kädet olivat hieman kylmät ja sopivaa suonta etsittiin hetken aikaa. Pistin merkille, miten kivasti lääkäri jutteli lapsen kanssa, ei todellakaan ollut fiilistä, että lapsi on vain neulatyyny kiireisen lääkärin päiväohjelmassa.

Eka yritys meni mönkään, kun lääkäri aluksi epäili suonen kuntoa eikä ollut varautunut Wagnerin salamannopeisiin liikkeisiin. Kanyyli oli jo kauniisti suonessa, kun pikkuneiti tempaisi kätensä pois ja sitten katseltiin hetken aikaa hienoa verisuihkua ennenkuin hoitajat saivat peitettyä käden sideharsotaitoksilla. Lääkäri totesi, että olipas hyvä suoni, mutta samaan suoneen ei voi enää yrittää, joten siirryttiin kyynärtaipeeseen.

Wagner muuttui astetta hankalammaksi potilaaksi, vaikka kaiken järjen mukaan kanylointi ei voinut sattua. Mutta tuntuuhan se ja oman veren näkeminen ei nyt ketään riemastuta, varsinkin kun edellinen yhtä runsas "verenvuoto" vei päivystypoliklinikalle ja haavansulkuoperaatioon ja sieltä tyttösellä on hiukka tuskallisia muistoja :( Nyt sitten tarvittiinkin kiinnipitäjiä ja pelkäsin, koska neiti monottaa lääkärisetää arkaan paikkaan, mutta sivistyneesti lapsonen tyytyi vain huutamaan kurkku suorana ja yritti repiä kanyloitavaa kättä irti hoitajan otteesta, mutta ammattilaiset hoitivat kanyylin kyynärtaipeeseen nopeasti, ottivat ekat verinäytteet ja kanyylikäsi oli paketoitu suit sait sukkelaan. Sitten Wagner jo vilkuttikin lääkärille iloisesti heihei ja vaati lisää leikkikaluja sänkyynsä.

Seuraavaksi tyttö sai suhunsa klonidiini-annoksen ja hoitajat sanoivat, että nyt olisi syytä pysyä pitkällään, koska lääkeaine väsyttää. Ajattelin, että muumivideo voisi rauhoittaa tytön sänkyyn ja onneksi tällä kertaa äidinvaisto toimi ja tyttö katsoi videota pötköllään. Hetkiseksi hän innostui leikkimään prinsessalegoilla, mutta huomasin, kuinka silmät alkoivat lurppaamaan ja vaivihkaa ryhdyin keräämään legoja pois sängyltä ja kun viimeinenkin lego oli pakissa, neiti kuorsasi jo täyttä häkää.

Verenpainetta mittattiin puolen tunnin välein ja verikokeet otettiin lääkkeen saamisen jälkeen 60, 90 ja 120 minuutin kohdalla. Wagner nukkui koko ajan. Kun kanyyliä vedettiin kokeen jälkeen pois kädestä, hän heräsi, vaikka herääminen on nyt aika voimakkaasti sanottu. Totuudenmukaisempaa olisi todeta, että hänellä oli hetkittäin silmät auki. Wagner halusi syliin ja puristi minua kaulasta 3-vuotiaan voimalla ja pehmeydellä. *sydäin*

Soitin Miehen hakemaan meitä ja sitten meille tarjoiltiin lounasta, joka kuului kokeen protokollaan. Wagner söi kurkut, leivän, joi maidon ja ahmi jälkiruoaksi tarkoitetun jätskipikarin. Minä söin hyvää jauhelihakasviskastiketta ja makaroonia.

Tyttö oli edelleen väsy, miehen saapuessa tytön silmät lurpsahtelivat ja mies kaappasi pienen kultansa syliin, jottei tämä nuukahtaisi pöytään ja kolauttaisi leukaansa. Tyttö nukahti isänsä syliin, nukkui koko automatkan ja jatkoi unia kotona. Pötkötin horroksessa tytön vieressä ja kirosin yläkerran kylppärirempaa, joka edelleen resonoi ympäri taloa. Potilas ei moiseen meteliin herännyt ja lämpimän lapsen vieressä minäkin urvahdin untenmaille. Heräsimme pirteinä klo 16.20, kun Mies soitteli, että on hakemassa Unoa tarhasta ja he ovat kohta kotona.

Seuraavaksi ohjelmassa on taas lääkärikäynti, jossa kuulemme tulokset. Menee tuonne kesäkuun puolelle.