Tämä voi hieman sattua

Tänään oli vuorossa kliinisen hematologian laboraatiotunti. Otimme toisiltamme (tai niinkuin minun tapauksessani yritimme ottaa) suoniverinäytteen eli vena-näytteen. Vena on latinaa ja tarkoittaa laskimoa.

Joillakin suonet ovat hyvin näkyvissä, kuultavat paksuina sinisinä matoina ihon alla. Itselläni on ihon pinnassa ohuita laskimoita, mutta se näytteenottoon soveltuva on syvällä ja löytyy vain suht kokenein sormin. Pistosparillanikaan ei suonet olleet varsinaisesti tyrkyllä ja niinpä me kaksi ainoina ryhmästämme sössimme ekat yrityksemme. Kaveri pisti liian pintaan ja neula jäi ihon ja suonen väliin. Minä, opettajan mukaan, taas kyllä sain neulan suoneen, mutta työnsin neulaa liian pitkälle, jolloin neulan lumen eli aukko painui suonen seinää vasten ja silloin neula ei tietenkään vedä. Hermostuksissani sitten tempaisin koko neulan pois, kun oikeaoppisemmin sitä olisi hivutettu varovaisesti taaksepäin, jolloin neula olisi plumpsahtanut oikeaan kohtaan ja näytteenotto olisi onnistunut. Kaveri antoi yrittää uudemmankin kerran ja taas sama juttu, opettajan mukaan neula oli suonessa, mutta taas liian pitkällä.

Ei muuten ollut herkkua mokata, kun muu ryhmä tuntui onnistuvan lähes silmät kiinni. Kaverini masentui ihan kunnolla ja tarjosin toista kättäni harjoittelukappaleeksi, mutta opettajankin mukaan sen suoni oli todella vaikeasti löydettävissä ja epäonnistuminen enemmän kuin todennäköistä. Opettajakaan ei kuulemma lähtisi vasemmasta kädestäni kokeilemaan näytteenottoa kuin pakon edessä. Onneksi yksi ryhmäläisistämme kysyi, josko kaveri haluaisi kokeilla häneltä näytteenottoa. Hänellä suonet olivat oikein kauniisti pinnassa, erottuivat isoina ja pulleina jo ennen kiristyssiteen (staasin) laittoa. Kaveri kokeili ja onnistui ja riemun määrä oli rajaton. Oma ilmeeni oli kait aika surkea, vaikka kovasti yritin itselleni sanoa, että kaikki ei onnistu ekalla tai tokallakaan kertaa ja suonissa on eroja ja olihan se neula siellä suonessa, että kyllä minä sen löysin... Jo kahdesti piikitetty kollega sanoi, että anna mennä vaan ja niin minäkin sain kokeilla vielä kerran pistämistä ja avot, se meni hienosti. Pieni putkilo täyteen hämmästyttävän lämmintä verta (se todella tuntuu käteen lähes kuumalta) ja onnistumisen ilo oli suuri.

Heittelimme ilmaan ajatuksia, että meillä olisi pitänyt olla iso satsi reippaita varusmiehiä, jotka olisivat olleet meillä koekaniineina. Palkkioksi olisivat voineet saada vaikka sämpyläkaffet ja ylimääräisen iltavapaan. Pähkäilimme, että miksei ole kehitetty laitetta, jolla tätä voisi harjoitella edes hieman sinne päin. Nyt nettiä surffatessani opin, että onhan sellaisia laitteita olemassa. Simuloivat oikean tuntuista ihoa ja suonia ja tekovertakin sieltä saadaan tulemaan suonista jne. Ovat vaan hirmu tyyritä ja varaosat myös päätähuimaavan kalliita. Tulee siis halvemmaksi antaa opiskelijoiden harjoitella kerran toisillaan ja sitten oikeilla potilailla.

Töissäkin tuli oltua eilen. Se nyt oli semmoinen tutustumisreissu, luin perhedytyskansiota ja opettelin talon tapoja. Vielä kaksi täyspainoista viikkoa koulua ja sitten töitä, töitä töitä. Juhannuksesta kaksi viikkoa lomaa ja takaisin töihin. Työt loppuu elokuun puolessavälissä ja koulu alkaa 29.8. Onnistuin myös ilmoittautumaan yhdelle vapaavalintaiselle kursille, joka käydään intensiivikurssina elokuun lopussa. Jos tuon käyn, niin hoitotieteen apro on sitten mennyttä, kun vapaavalintaisten opintoviikot ei enää riitä sen tekemiseen. Harmin paikka *virnistää*

Hyvää hela-torstaita. Muistakaa vanha sananlasku:

Jollei heilaa helluntaina, juhannuksena jono!