Kevään ohjelmaa ja kansainvälisyyttä

Eilen oli tutorsessio ja kuulimme kevään ohjelmasta, opintoviikkojen muuttumisesta opintopisteiksi (sama homma sekä tiedeyliopistoissa että ammattikorkeakouluissa) ja kansainvälisestä opiskelijavaihdosta. Opiskelijavaihto, hmmmmm *haaveileva katse kaukaisuuteen*. Meillä on mahdollisuus opintojen aikana lähteä kaksi kertaa ulkomaille vaihtoon, kerran sairaanhoitajaopintojen aikana ja kerran kätilövaiheen opintojen aikana. Opintoviikkoja olisi syytä olla kasassa vähintään 80 kpl ja kaikki siihen astiset kurssit suoritettuna, jotta vaihdosta saisi jotain irti, sillä jos ei ole kliinisiä taitoja, niin ei niitä mennä alusta asti opettelemaan vieraalla kielellä vieraassa hoitokulttuurissa. Kyllä taitojen pitää olla sitä luokkaa, että tiedolla ja taidolla kompensoidaan niitä vieraita elementtejä. Kätilövaiheen vaihtoa suositellaan vasta viimeiselle lukukaudelle, jolloin opiskelu on pelkkää sairaalaharjoittelua ja on helpompi ajoittaa ulkomaanharjoittelu kotimaan harjoitteluun. Sairaanhoitajavaiheessa voi käydä niin, että kun itse on harjoittelemassa ulkomailla, oma ryhmä paahtaakin luennoilla ja kun vaihdossa virkistynyt opiskelija palaa takaisin, niin muut lähtevät sairaalaharjoitteluun, jonne vaihdokki ei voi lähteä, kun ei ole käynyt vaadittavia luentokursseja ja laboraatiotunteja. Siinä helposti jää puolikkaan lukukauden jälkeen muista.

Aika turhaan minä nyt kuitenkin kuuntelin noita vaihtojuttuja, sillä mihinkäs minä vaihtoon lähtisin, perheellinen nainen. Jos olisi vain merkittävä parisuhde ja minä, niin puolisko voisi ehkä nauttia puolitoista kuukautta - 3 kk poikamiehen elämästä, mutta nyt, kun kuviossa on pieniä lapsia, yhtälö on mutkikkaampi. Lapset ikävöisivät, minä ikävöisin ja mies todennäköisesti sekä ikävöisi että kokisi yksinhuoltajuuden rankkana. Taitaa olla niin, että nuo ulkomaan kokemukset kuuluvat jo nuoremmille ja meikäplikka repii ilon irti Tukholman risteilystä miehen kanssa.

En nyt ole niin katkera kuin miltä tämä ehkä kuulostaa. Siinä ensimmäisessä opiskelijaelämässä ehdin kyllä reissata yksikseni ihan riittämiin.

Kevään ohjelma on seuraavanlainen:

- Hoitotieteen eettiset ja teoreettiset perusteet I
- Tutkimustyön perusteet I

- Yhteiskunta, työelämä ja yrittäjyys

- Kuntoutumista ja selviämistä edistävä hoitotyö
- Kliininen kemia ja hematologia
- Kliininen fysiologia
- Kliininen fysiikka ja laiteoppi
- Sisätaudit

- Tytöt, naiset, alkoholi
- Nainen osana perhettä eri kulttuureissa

Kevään viimeinen tentti 24.5. ja sitten alkaa kesäloma eli minun tapauksessani mielellään kesätyö harjoittelusairaalani tutulla osastolla.

Eilen illalla väsäsin kevään lukujärjestystä exel-taulukoon ja laitoin sen koko ryhmälleni spostilla, jos vaikka siitä jollekulle olisi jotain hyötyä. Wordillä luettelomaisesti tehty lukujärjestys ei ensisilmäyksellä avaudu samalla tavalla kuin ns. normaaliin lukujärjestysmuottiin tehty aikataulu. Tänään sain kaikki jo jaetut paperit + kurssien kuvaukset mapitettua kauniisti uuteen kansioon. Olen valmis uusiin koitoksiin. Penaaleita löytyy kaksi, toisessa kynät ja kumit ja toisessa toimistotarvikeosasto. Kyllästyin (jo yliopistoaikana), että kun tarvitsi nitojaa tai reittäjää, niin niitä ei tietenkään ollut missään opiskelijoiden ulottuvilla. Nyt isossa mustassa pussukassa kulkee pieni reittäjä, maailman söpöin pinkki pikkunitoja, sakset, teippiä ja pienen kauneushoitolan verran kynsinauhavoiteita ja käsirasvoja + huulirasvaa. Näiden lisäksi repustani löytyy laastareita, särkylääkettä ja kuukautissiteitä. Kun vielä laskee vakiovarusteisiin välituntineulomuspussukan, niin ei mikään ihme, että minua jo 15 vuotta palvellut pieni Kånkenini alkaa olla finaalissa. Tässä kevään aikana pitäisi etsiä uusi koululaukku. Tweety-kuvalla varustettu farkkukassi ei tätä arsenaalia kuljeta, joten reppukauppaan täytynee marssia. Kånkenista olen tykännyt. Onkohan niitä punaisia? Tai vaaleanpunaisia?

Loppuviikko menee käsiteanalyysiä tehdessä, tarkemmin sanoen viitteiden metsästyksessä. Ryhmämme käsite on hoitosuhde. Löysin sille Stakesin sivuilta käännökseksi nurse-patient relationship. Englanninnos on tärkeä, koska ohjeiden mukaan yksi käyttämistämme tutkimuksista (jossa siis käsitteemme mainitaan monta kertaa) tulee olla englanninkielinen. Muiden viitteiden vaatimukset ovat: 2 kpl suomenkielisiä hoitotieteen tutkimuksia, 1 etymologinen sanakirja (joo, lycka till vaan löytää noin tuore käsite etymologisesta sanakirjasta, hah) ja kaksi muuta sanakirjaa. Nämä ovat minimivaatimus, tutkimuksia saa mieluusti olla enemmänkin. Niitä ei kuulemma voi olla liikaa. Tuplahah. Olisin halunnut ryhmällemme käsitteeksi huumori, mutta se ehdittiin napata nenämme edestä :(

Toinen ennakkotehtävä, joka pitää tässä ensi viikon aikana saada tehtyä, on kurssille Nainen osana perhettä eri kulttuureissa. Meidän täytyy etsiä sanoma-, aikakaus-,ammatti-ym lehdistä artikkeleita, kuvia tms. , jotka koskevat naisen elämää eri kulttuureissa (naisen elämä, maahanmuuttaja., pakolainen, alakulttuurit…) . Minä käsitin tuon niin, että valtakulttuuri olisi tämä suomalainen yhteiskunta ja nuo muut siihen nähden vieraita/ala -kulttuureita. Vinkkejä otetaan mieluusti vastaan, oma naistenlehtilukeminen on aika vähäistä ja ammattilehtiä tulee kotiin vain Sairaanhoitajalehti ja kätilölehti.

Sisätaudit -kirjasta tuli jo vinkki. Kiitokset, otan tarjouksen vastaan!

JÄLKIKIRJOITUS

Harjoitteluni aikana kirjoitin, miten on anteeksiantamatonta, että vanhukset unohdetaan laitoksiin eikä heidän luonaan vierailla. Eipä kestänyt aikaakaan, kun sain ajattelemisen aihetta. Potilas, jonka minä uutena tulokkaana opin tuntemaan hiljaisena asukkina, leppoisan tuntuisena pappana, onkin voinut olla aikoinaan ikävä ihminen, ikävä lapsillensa, ikävä vaimollensa, mitä muotoja nyt ikävä ihmisyys voi parisuhteessa ja vanhemmuudessa saada. Ei ole siis minun asiani innokkaana keltanokkana ihmetellä ja tuomita vanhuksen omaisia, jos vanhuksen luona ei käydä. Siihen voi olla myös ymmärrettävä syy. Pomppasin johtopäätöksiin kuin hyperaktiivinen paviaani liaaniin ja tällä kertaa käteni hamusivat tyhjää. Arvokas opetus minulle. Jatkossa ajattelen ennenkuin puhun; pohdin enkä tuomitse.

Ihania pakkaspäiviä kaikille. Kylmästä selviytyy pukeutumalla, pääkaupunkiseudun märästä ei edes sukelluspuvulla.

Paras arvio

Virallinen arviontitilaisuus ja loppukeskustelu on vielä edessä, mutta omasta mielestäni parhaan arvion sain jo tänään, kun osastonhoitaja kysyi, haluaisinko tulla heille kesätöihin ja mahdollisesti heittää tarvittaessa viikonloppukeikkaa, sillä hän haluaisi minut osastolleen töihin.

Voiko paremman palautteen työstään saada?

Ennenkuin ylpistyn kokonaan, täytyy selventää, että keikka ei olisi todellakaan sairaanhoitajan pesti vaan ihan perushoitajan hommia ja on sanomattakin selvää, että luottamuksesta ja hyvästä arvioinnista huolimatta ne sairaanhoitajan tiedot ja taidot ovat edelleen alkuvaiheessa. Perushoito on kuitenkin se, jossa hoitajan taidot potilaan tarkkailussa kehittyvät, varsitenkin, kun potilaat pitkäaikaisessa laitoshoidossa eivät enää samalla tavalla itse pysty ilmaisemaan kipuaan tai pahaa oloaan. Perushoito on nimensä mukaisesti se perusta, jolle koko hoitotyö rakentuu. Rakennusinsinöörimiestäni lainaten, minkään rakennelman perusta ei voi olla liian vankka.

Luulin, että tämä kesä menee vielä toimialapalvelun kautta toimistohanttihommia tehdessä, mutta mieluummin kuin siirtelen puheluita vaihteenhoitajana ja lueskelen seiskaa siinä välillä, vaihdan niitä vaippoja ja toimitan vatsoja ja rasvaan kortisonin ohentamaa ihoa.

Ensi viikolla ryhmämme palaa koulunpenkille. Kirjallinen harjoitustyö tästä harjoittelujaksosta pitää palauttaa jo keskiviikkona ja sitä seuraavalla viikolla alkaakin sitten luentorumba iltaluentoineen täysillä. Jos jollakulla lukijalla olisi tiedossa tässä viimeisen 15 vuoden aikana ilmestynyt sisätaudeista kertova kirja (Sisätaudit tai Sisätautioppi), niin tuleva kätilö ostaisi/lainaisi sellaisen mieluusti.

Huomenna pääsen taas lääkehoidonkoulutukseen. Vuorossa psyykelääkkeet...

Bibliofiili puhisee ja rouvavisa vinkuu

Minulla on ongelma. Tykkään omistaa lukemani kirjat, mahdollisuuksien mukaan (jos kirja maksaa 300 euroa + rapiat, niin mahdollisuuksia ei ole). Ei tarvitse stressata, saako tenttikirjaa käsiinsä ennen tenttiä, saa tehdä omia merkintöjään marginaaleihin, ei tarvitse huolehtia kirjojen palauttamisesta ajallaan (maksamillani myöhästymissakoilla yliopiston kirjasto on varmaan saanut ostettua useamman taidehistorian tiiliskiven...). Kirjojen ostaminen on perusteltua, kun samaa teosta tarvitsee koko tai lähes koko opiskeluaikojen ajan ja josta todennäköisesti on hyötyä vielä valmistumisen jälkeenkin. Kaikki tieto ei vanhene ja joskus vanhentunutkin tieto antaa ajattelemisen aihetta.

Tässä lista kirjoista, jotka olen hankkinut/saanut opintojani varten:

- Iivanainen ym. Hoitamisen taito
- Bjålie - Haug - Sand - Sjaastad - Toverud. Ihminen. Fysiologia ja anatomia
- Nurminen, M-L. Lääkehoito
- Ernvall, S., ym. Lääkelaskenta
- Elomaa, Lauri. Hoitotieteen Perusteet
- Iivanainen ym. Hoitotyön käsikirja (Hoitamisen Taidon edeltäjä, jotkin asiat selitetty paremmin vanhemmassa teoksessa)
- Burns Nancy, Grove Susan. The Practice of Nursing Research: Conduct, Critique, & Utilization
- Fraser Diane at al. Myles Textbook for Midwives

Kevään hankintalistalla on vielä ainakin:
- Holmia, Murtonen, Myllymäki, Valtonen. Sisätauti-kirurginen hoitotyö.
- Juutilainen, Seppänen, Iivanainen, Hietanen. Haava

Lukulistalla onkin sitten paljon enemmän kirjoja, mutta niiden omaksi ostamiseen ei ole löytynyt tarpeeksi perusteita. Jossain vaiheessa yritän listata toivekirjojani, siis sellaisia, joita opintoihini luen tai haluan lukea. Sinne kätilövaiheeseen löytyy jo nyt kirjahyllystä noita imetysopuksia puolisen hyllymetriä.

Loppuarviointi alkoi yhtäkkiä jännittämään ihan kauheasti. Tiedän, että harjoittelu on mennyt ok, mutta silti jännittää, mitä ohjaava hoitaja minusta opettajalle raportoi.

Nyt nautin sunnuntaista. Otin aamuvuoron, kun mies istui iltaa myöhään adoptoidun venäläisen kummipoikamme (on meille kuin ikioma pikkuveli) kanssa. Nyt on minun vuoroni mennä pikku päikkäreille ja herätä valmiiseen lounaspöytään :)

Akkujen latausta

Viikonloppu. Siunattu viikonloppu. Ei aamuherätystä 5.20. Opiskelijan etuoikeuksiin kuuluu vapaa viikonloppu ja siitä nautin nyt sydämen kyllyydestä. Harjoitteluun liittyvä kirjallinen työ ehtii odottaa tämänkin viikonlopun yli ja räväytän sen kasaan sitten ensi viikonloppuna. Tähän englanninopiskelijaminäni vain tuhahtaa "Hope springs eternal".

Yksinhuoltajaopiskelija

Männä viikolla tuli kokeiltua myös yksinhuoltajaopiskelijaäidin arkea, kun mies lähti työmatkalle Italiaan. Tosin, kokeilu nyt oli sellainen lähes luksus-sortimenttia oleva, koska käytössä oli auto, työajoista saaattoi sopia osastolla joustavasti ja vartin kävelymatkan päässä asustava mummi oli käytettävissä hoitoapuna. Meno olisi huomattavasti rankempaa, jos sitä autoa ei olisi (lyhensi työmatkoihin menevää aikaa yli puolella tunnilla per suunta) ja turvaverkossa olisi liian suuria reikiä. Jälleen kerran lähti yläkertaan hiljaiset kiitokset, että meillä näitä elämän pikku mukavuuksia (auto) on ja että turvaverkkomme on tiivistäkin tiiviimpi. Miehen työmatkakin oli lyhyt, joten kokeilu oli todellakin vain sellainen pintaraapaisu. Faktahan on, että jos ihan oikeasti minulla ei tuota miestäni olisi, en pystyisi opiskelemaan. Hän huolehtii perheen elannosta ja mukisematta myös hyväksyy kouluhommiin menevät iltaluennot ja tentteihinluvut ja viikonloput, jolloin vaimo hautautuu näpyttelemään kirjallisia töitään. Vielä hän jaksaa lastenhoidon lomassa muistutella niistä puuttuvista kandiopinnoista...

Kadonneen kandin metsästys

Niin. Ne kandin paperit. Tottakai haluan saada sen tutkinnon valmiiksi. Opintoviikkoja puuttuu niin vähän, että olisi suorastaan naurettavaa heittää pyyhe kehään tässä vaiheessa. Mutta... Aika on kortilla ja motivaatiokaan ei ole ihan sieltä paremmasta päästä. Olen niin uppoutunut näihin kätilöopintoihin (sairaanhoitajaopintoihin tässä vaiheessa), että hyppäys antiikin taidehistoriaan tai enkun kirjallisuuteorioihin (puhumattakaan pakollisista ruotsinopinnoista) on tällä hetkellä nihkeää. Toinen elämäni fakta on myös se, että mitä pidempään puuttuvat opintoviikot roikkuu, sitä todennäköisempää on, että tutkinto jää kesken. Sain juuri joululahjaksi pyytämäni kätilöopintoihin kuuluvan "raamatun" Myles Textbook for Midwives ja sormet syyhyävät selailemaan sitä, sen sijaan, että syventyisin postmodernisteihin tai feministeihin tai uusformalisteihin, puhumattakaan kouroksista, koreista ja steeleistä. Rakastan edelleen englantilaista kirjallisuutta ja antiikin historiaa, mutta koska tiedän, että en koskaan tule tekemään töitä tiedoillani, se tarvittava potku opintojen loppuun saattamiseen puuttuu. Syksyn annoin itselleni vapaata yliopisto-opinnoista, koska ajattelin, että tarvitse aikaa Stadiaan sopeutumiseen ja kunhan näen, minkälaisen panostuksen kätilöopinnot tarvitsevat, niin pystyn keväällä sitten ymppäämään niitä klass. arkeologian kirjatenttejä ja niihin päntäämisiä näiden ensisijaisten opintojen lomaan. Yesh, se alussa mainitsemani toivon lähde pulppuilee edelleen...

Aika

Aikaa saisi todellakin olla vuorokaudessa ainakin 6 tuntia, mielellään 8 tuntia, lisää. Ehtisi joskus pakollisten hommien jälkeen nukkuakin. Nyt harjoitteluaikana aamuherääminen klo 5.20 on ollut sekä tuskaa että yllättävän helppoa. Tuskaa sen takia, että yöunet ovat järjestään liian lyhyitä, koska kynttilää on poltettu toisesta päästä, jotta edes välttämättömät hommat on saanut tehtyä. Helppoa taas sen takia, että aamuvuorojeni takia mies on huolehtinut tytöt tarhaan (jälleen kerran suurkiitos rakkaalleni, että hän on sumplinut omia työaikojaan, jotta vaimo ehtii ajoissa osastolle). Olen aamuisin voinut vain heittää vaatteet niskaani ja hilpaista bussipysäkille. Ei tarvitse herätellä aamukärttyisiä lapsia, etsiä oikean kokoisia sukkahousuja, kiirehtiä vastaanhangoittelevia lapsia haalareihin ja menettää viimeisiä pinnan rippusia kadonneiden hanskojen kanssa ja sitten sietää koko matka tarhaan vinkumista, että "Äiti minä en jaksa kävellä. Minä olen niin väsynyt, että en jaksa elää". Yhtään ei ole ollut ikävä tuota aamurumbaa, joten mustista silmäpusseista ja leuat repivistä haukotteluista huolimatta näissä "omissa" aamulähdöissä on jokaisen äiti-ihmisen sydäntä lämmittävää helppoutta. Onneksi ollaan menossa lämpimämpiä säitä kohden ja aamulähdöt lasten kanssa helpottuvat, kun hanska, pipo, villahaalari, kuravaate, saapas-rumbasta päästään letkeään teepaita ja trikoot -humppaan. Sitten joskus, muutaman kuukauden päästä, toivottavasti. Saahan sitä unelmoida :) Hoitotyön hyviä puolia on myös se, että meikitön naama on töissä suositeltavaa ja hajusteiden suihkautteluunkaan ei tarvitse aamuisin varata aikaa. Kun on vielä työvaatteet, niin ei tarvitse edes pähkäillä, mitä töihin laittaisi päälleen. Klo 5.59 bussipysäkillä ketään ei kiinnosta, mitä minulla on talvitakkini alla, itseänikin vain sen verran, että kunhan minua ei palele, niin kaikki käy.

Työharjoittelu

Harjoittelu on ollut upea kokemus. Vielä on viikko jäljellä ja tällä viimeisellä viikolla tarkoitus on tutustua intensiivisesti sairaanhoitajan työsarkaan osastollani. Olen nyt lähinnä opetellut perushoitoa ja siinäkin riittää vielä opettelemista, mutta nyt viimeinen viikko tulisi seurata sairaanhoitajaa kuin hai laivaa. Osastollamme myös sairaanhoitajat osallistuvat perushoitoon, mutta vain sairaanhoitajille kuuluvat lääkkeiden jakamiset ja tietyt toimenpiteet (katetrointi, injektioiden anto ym.). Suurin osa perushoidolta yli jäävästä ajasta menee lääkkeiden kanssa. Ylen Akuutti -ohjelmassa olikin äskettäin juttu, jossa todettiin, miten maamme vanhuksilla lääkkeiden määrä voi olla järkyttävän suuri. Näppituntumalla sanoisin, että meidänkin osastollamme keskimääräinen lääkearsenaali per potilas on n. 10 eri lääkettä. Koska potilaista valtaosa on (vanhoja, keski-ikä 83 vuotta) miehiä, vakiohoidettava sairaus on eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu. Angina Pectorista löytyy, verenpainelääkitystä, erilaisia kiputiloja, unettomuutta, virtsatietulehduksia tai niiden estolääkitystä, dementiaa jne + tietenkin kaikenlaisia akuutteja sairauksia. Oma lukunsa ovat vatsan toimintaan liittyvät lääkkeet, sillä potilas, joka ei enää liikahda sängystä mihinkään, menettää ajan myötä suoliston luontaisen peristaltiikan ja sitä joudutaan sitten erilaisilla valmisteilla kompensoimaan. Näihin valmisteisiin on nyt ainakin tullut läheinen ja runsas tutustuminen. Harjoittelun aikana me kätilöopiskelijat olemme myös päässeet harjoittelusairaalassamme mukaan henkilökunnalle tarkoitettuun lääkehoidon lisäkoulutukseen, jossa on keskitytty juuri vanhusten lääkehoitoon. Edellisellä luennolla puhuttiin lääkkeiden yhteisvaikutuksesta. Ihan vaan nippelitietona nyt teille kaikille lukijoilleni, että älkää koskaan nauttiko lääkkeitänne greippi-, ananas- tai karpalomehun kanssa.

Vaikka harjoittelua onkin siis viikko jäljellä, minulle on jo sanottu, että harjoitteluni on läpi. Hylätty suoritus olisi vaatinut seuraavia kriteereitä:
- Opiskelija ei kykene tai ei halua ottaa vastuuta työstään ja laiminlyö tehtäviään
- Opiskelija ei osoita kiinnostusta hoitotyöhön
- Opiskelija ei kykene tai ei halua vastaanottaa ohjausta
- Opiskelija ei pysty eikä ole halukas arvioimaan omaa osuuttaan hoitotilanteissa
- Opiskelijalla on ohjauksesta huolimatta usein vaikeuksia ammatillisissa vuorovaikutustilanteissa
- Opiskelijan viestintä on ristiriitaista
- Opiskelijan välinpitämätön käyttäytyminen heikentää hoitosuhteen kehittymistä ja työyhteisön ilmapiiriä
- Opiskelija ei ymmärrä hoitamisen teoreettista perustaa tai on haluton käyttämään sitä
- Opiskelijan perustelut hoitotilanteissa ovat asiaankuulumattomia tai epäjohdonmukaisia
- Opiskelijan taitamattomuus hoitotilanteissa aiheuttaa potilaalle kärsimystä tai vaikeuttaa hoitotavoitteiden saavuttamista

Aika abysmaalisesti pitäisi hommat hoitaa (tai siis jättää hoitamatta), jos reput aikoisi hankkia.

Vieno pyyntö

Jos teillä on vanhuksia, tuttuja tai sukulaisia, pitkäaikaishoidossa, repikää jostain yksi tunti aikaa ja käykää vierailemassa. Postikortti on kaunis laittaa potilaan sängyn päätyyn koristeeksi, mutta mikään ei voita henkilökohtaista sidettä ja jokainen voi itse päätellä, onko vanhukselle mieluisampaa oman sukulaisen/ystävän kosketus vai työntekijän ammattimainen ote. Näinkin lyhyessä ajassa olen huomannut, miten joidenkin potilaidemme luona käydään lähes päivittäin ja jotkut on unohdettu oman onnensa nojaan. Ei voi aikuisella ihmisellä olla niin kiire, ettei edes kerran kuussa (herrajumala, se on kolmekymmentä vuorokautta) voi käydä tervehtimässä omaa isäänsä/äitiänsä. Hoitohenkilökunta ei todellakaan odota, että omaiset tekisivät mitään hoitotoimenpiteitä, ei tarvitse pelätä, että joutuu syöttämään tai vaihtamaan vaippaa. Yksi vierailu kantaa vanhusta pitkälle.

Ystävänpäivä

Maanantaina vietetään ystävänpäivää. Suomessa se on vesitetty yhdeksi postikorttien kulutusjuhlaksi, mutta anglosaksisissa maissahan se on rakastavaisten päivä. Mies toi Italiantuliaisina sydämenmuotoisia mansikkakreemillä täytettyjä suklaakonvehteja. Tiesi, että en malta niitä maanantaihin pihdata, joten antoi samantien ja nyt ne on jo muutama vaille loppuslut. Ovat aivan taivaallisen ihania. Kaksi sydäntä säästän maanantaiksi. Toisen syön itse ja toisen annan miehelle. Rakastan häntä aivan valtavasti. Ensi keskiviikkona meillä tulee 9 vuotta kimpassaoloa.

Hyvää matkaa tähtien taakse

Etkö haluaisi kuolla työvuoroni aikana?

Etkö haluaisi kuolla työvuoroni aikana?
Nyt kun olemme yhdesä tehneet työtä niin kauan
elämäsi viimeisen luvun kanssa
minusta tuntuisi hyvältä olla tässä
ja tehdä se valmiiksi kanssasi.

Kun tulit olit paossa kehostasi
halusit vain tuntea sen voiman.
Myöhemmin sikin sokin:
itkusi
vihasi
torjumisesi
ja öittesi rauhattomat unet.

Oli mahdollista lähestyä
ja tuli mahdolliseksi puhua suoraan
ahdistuksesta ettei enää heräisikään
vaimosta, joka on vahva
lapsista, jotka ovat tarpeeksi isoja selvitäkseen.

Tuli mahdolliseksi lähestyä
koskettaa sinua
herättää hellyytesi ja ilosi elämästä
ja saada sinut osallistumaan siihen.

Tietoisuus siitä, että pian kuolet
on herättänyt jotain elävää minussa.
Sinusta on tullut osa vakavuuttani
ja iloani
näiden viikkojen aikana.

Siksi haluaisin tehdä se valmiiksi kanssasi
nyt kun nukut rauhallisesti
ja nyt kun vaimosi ja lapsesi ovat tässä.

Etkö haluaisi kuolla työvuoroni aikana
niin, että voisin nähdä sen ja huomata sen
niin, ettei sinusta tulisi joitakin päätettyjä
papereita
ja tyhjä huone sillä aikaa kun olen vapaa.

-Lene Malmström, suomentanut Maria Partanen-

Hyvää matkaa tähtien taakse sinä upea ihana mies, johon minulla oli kahden viikon ajan kunnia tutustua. Sinä et koskaan ehtinyt kuulla nimeäni, mutta sanattomasta sopimuksesta olimme jo tehneet sinunkaupat. Lähtösi oli sinulle helpotus, päätös pitkälle elämälle, jonka viimeinen taival oli jo liian raskas. Kiitos sinulle uhrauksista, joita teit tämän maan eteen nuoruutesi vuosina.

Tuo runo on pyörinyt mielessäni, mutta oikeastihan sinä lähdit, kun olin vapaana. Tullessani aamulla osastolle, kysyin ensimmäiseksi vointiasi ja yöhoitaja kertoi, että olit nukkunut rauhallisesti pois. Kasvoillesi jäi kuoleman jälkeen hymy ja olin iloinen, että tuskasi ja ahdistuksesi on nyt ikuisesti ohi. Pääsit lepoon. Kävin jättämässä sinulle hyvästit kappelissa, mutta siellä oli enää vain kuori. Sinä olit jo jatkanut matkaa.

Kiitos, että sain kokea kanssasi kaiken tämän, en tule koskaan unohtamaan sinua.