Vielä hengissä

Päivitystauko on ollut luvattoman pitkä. Opinnot ovat menneet koko ajan eteenpäin, mutta syksy oli motivaation kannalta rankka ja se heijastui vielä pitkälle kevääseenkin.

En edes yritä yhdessä postauksessa saada yhteenvetoa koko vuodesta, pätkin viestin suosiolla pienempiin paloihin.

Syksyn postaukset loppuivat viimeiseen sairaanhoitajavaiheen opintojen tenttiin. Syksyllä harjoitteluja oli siis vain se yksi eli kotisairaanhoito. Motivaatio harjoitteluun kangerteli, kun opinnot olivat alkaneet vanhusten hoidolla, sitten olimme päässeet jo erikoissairaanhoitoon ja viimeisimpänä lasten hoitotyö ja nyt sitten takaisin sinne aikuisten vaippaosastolle. Piti ottaa kaikki positiivinen ajattelu käyttöön, että harjoitteluun ei tullut lähdettyä naama norsun veenä. Loppujen lopuksi harjoittelu oli ainakin minulla hyvä kokemus.

Paluu takaisin luennoille tökki sitten kunnolla, koska opinnäytetyön takia lukujärjestyksemme oli todella pirstaleinen eli puolikkaita päiviä siellä täällä ja kun luentojen laatu oli kyseenalainen ts. ihan saman asian olisi voinut lukea tenttikirjasta ja paljon paremmin selitettynä, niin poissaoloja kertyi suhteellisen paljon. Kukaan ei niistä kuitenkaan näyttänyt olevan kiinnostunut. Koko loppusyksyä leimasi sellainen epämääräinen räpellys.

Opinnäytetyön tekeminen lähti nihkeästi käyntiin, koska emme saaneet vaikuttaa opinnäytetyömme aiheisiin lainkaan vaan ne annettiin meille. Kovasti vakuuteltiin, että nämä ovat työelämän toivomia aiheita ja jokainen työ tehdään jollekin tietylle osastolle tms. Aihealueena kätilötyön opinnäytetöissä oli vain naistentaudit. Kaikki synnytykset, perhehuoneet, isien kokemukset ja imetykset on kuulemma kaluttu jo niin moneen otteeseen, että niistä ei kaivata pitkään aikaan yhtään opinnäytetyötä. Great, ihan kiva. Kateellisena ainakin minä katselin seuraavan opinnäytetyöryhmän aiheita, kun heillä aiheet tulivat taas seksuaaliterveyden alueelta. Olisi kelvannut meillekin.

Mutta siis, opinnäytetöitä väännettiin. Ohjauksen määrä tuntui kovin vähäiseltä ja sekin ohjaus tuli lähinnä tulikomentojen ja lyttäävän arvostelun muodossa. Tuli fiilis, että ensinnäkään opinnäytetyön sisältö ei ole niin tärkeä kuin sen ulkoiset puitteet ja toisekseen, että jos opettaja ja opiskelijat ovat eri mieltä, niin ainoastaan opettajan mielipide on oikea.

Syksyn epämääräisyys vaikutti sitten sillä tavalla, että lähin opiskelijakollegani, jonka kanssa olin jo 2,5 vuotta kulkenut samalla liikennevälineellä kouluun ja kotiin ja jonka kanssa olin tehnyt valtaosan ryhmätöistä ja jonka kanssa opinnäytetyötäkin oli nyt väännetty, sai lopulta tarpeekseen koulun heitteillejättöfiiliksestä ja keskeytti opintonsa.

Ankea päätös muutenkin kökölle lukukaudelle. Tammikuussa piti sitten alkaa kätilötyön ammattiopinot, joten toivoa oli, että kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu.