perjantaina, syyskuuta 29, 2006

100%

Jos joku näki tänään eräässä helsinkiläisessä pikkulähiössä punatakkisen naisihmisen tanssivan ripaskaa ja hokevan "yesyesyesyesyes", niin se olin minä. Vyön alla on nyt ensimmäinen tositilanteessa asiakkaasta ihan oikeasti otettu suoniverinäyte. Helpotuksena hommassa oli, että verta tarvittiin vain yksi putkilo INR:n määritystä varten. Vakuumitekniikkaa käyttämällä verta ei roisku, vaikka olisi hitaampikin neulan ja putkiloiden kanssa, mutta putken poisto ja uuden laittaminen vaativat vakaita käsiä ja näppäriä sormia, ettei vahingossa liikuta neulaa suonessa ja työnnä sitä liian pitkälle tai vahingossa kokonaan suonesta pois.

Hehkutettuani suoritusta tässä illalla miehelle, tämä totesi, että sittenhän sun onnistumisprosentti on tasan 100.

Kyllä se siitä jatkossa taatusti tippuu, mutta nyt yhden illan olen täydellinen :)

6 Comments:

Blogger laurakoo said...

Lämpimät onnittelut! Mä muistan tuon tunteen... :) Ja on se vieläkin välillä, kun ei tee sitä niin usein, et olis ihan rutiinia jo.

11:08 ip.  
Blogger k2o said...

Hih, onnea. Olipa ihanasti kirjotettu :) Kiva kun oot tullu takasin

10:33 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Vahingossa blogiisi eksynyt...

Miten ihmeessä tänne eksyin, sitä tiedä en. :) Mutta jo muutaman kirjoituksen luettuasi heräsi toivon pilke, jospa sinusta tulisi sellainen kätilö, jotka ovat sukupuuttoon kuolemassa; rakastavat työtään sen jokaisella saralla.

On surullista nähdä, kun muutama tuttuni työskentelee kätilöinä (salissa) ja heitä kiinnostaa ainoastaan työssään se, mitä salissa tapahtuu siihen asti, kunnes lapsi on saatu maailmaan. Heidän suhtautumisensa asiakkaisiin on todella negatiivinen; lähes kaikissa synnyttäjissä on jokin vika, eikä lapsetkaan heitä kiinnosta. Ainoastaan se synnytyksessä oleva jännitys on heidän työssään mielenkiintoista.

On surullista kuulla, kuinka he haukkuvat synnyttäjiä (kukaan kun ei osaa synnyttää oikein, eikä käyttäytyä synnytyksessä oikein...???), kuinka idioottimaisia isät/tukihenkilöt ovat ja kuinka syntyvät lapsetkaan eivät herätä minkäänlaisia hellyyttäviä tunteita; täytyy vain ns. esittää onnellisille vanhemmille ja keksiä muutama kaunis sana, mitä sanoa uudesta perheenjäsenestä.

Surullista, jos tähän on menty...

Toivottavasti siis sinun intosi jatkuu läpi koko työelämäsi ajan, ja osaat nauttia työstäsi jopa sen varjopuolienkin kanssa. :)

Terveisin sairaanhoitaja, jolle ei tulisi mieleenkään sanella, kuinka vanheuksien tulisi vanheta, käyttäytyä ja ottaa vastaan koko ajan iän mukana lisää tulevia vaivoja ja sairauksia.

1:38 ip.  
Anonymous Hanna said...

Onnittelut :) Oikeastaan tulin kommentoimaan, että sun pitäis laittaa varoitusteksti blogisi alkuun, lueskelin viime talven blogiasi ja aloitin sitten syksyllä uudet opinnot (ei kätilöksi, mutta läheiselle alalle). Kiitoksia kovasti, olen ihan onnesta soikeena uusien opintojen kanssa :)

7:50 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

Enemmän päivityksiä! Kirjoitat ihanan hauskasti ja koskettavasti!

5:13 ip.  
Blogger Hanna said...

Onnea matkaan! Onpa ihana lukea blogiasi. Itse sairaanhoitajana osaan aika tarkalleen kuvitella tuntemisiasi. Itse otin ensimmäisen verinäytteen Australiassa leikkaukseen menevästä potilaasta, enemmän hermostutti ohjaajaani kuin minua. Hän sitten tokaisi homman hoiduttua potilaalle, että tämä tyttö onkin kaukaa tullut ottamaan tämän näytteen.
Olen itsekin kerran päässyt kätilökouluun, mutta se jäi silloisen elämäntilanteen takia. Ehkä vielä joskus. Näin jälkeenpäin ajatellen kypsyys on varmasti valttia kätilön työssä, jota sinulla tuntuu olevan. Itse olin vielä niin "lapsi" silloin.

2:03 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home