tiistaina, syyskuuta 14, 2004

Voi Gluteus Maximus!

Anatomia ja fysiologia I. Jos tuosta selviän hengissä (tentti 15.10), niin loppulukukausi tuleekin olemaan lastenleikkiä verrattuna tuohon muistikapasiteettia rohmuavaan puristukseen. Tenttikirja olisi hyvä olla kotona, jotta voisi käyttää jokaisen liikenevän hetken sen tutkailuun. Vielä parempi olisi, jos tenttikirjan lisäksi olisi siihen liittyvä harjoituskirja, jotta voisi harjoitella asioiden nimeämistä ja sijoittamista oikeille paikoilleen. Kirjojen yhteishinta vaatimattomat 135 euroa. Koulun kirjastossa ei ole kuin käsikirjaston tämä-kappale-poistuu-lukusalista-vain-muutaman-kuolleen-ruumiin-yli ja kaupunginkirjaston kappaleet ovat kaikki liikenteessä ja varauksia niihin on vaatimattomat 47 kappaletta. Sen lisäksi, että tenttialue on laaja, pitää vielä stressata, että saa ylipäätään käsiinsä koko opuksen. Argh. Luennoitsija on kyllä mahtava. Hän selkeästi näkee, että tiedon määrä ja vaatimukset lamauttavat meidät ja osaa pikkuhiljaa ujuttaa lisää tietoa meihin ja ennenkaikkea sytyttää kipinän hankkia itse lisää tietoa. Miksi sydämen läpät toimivat niinkuin toimivat? Miksi sormenpäästä otettuna verisuihku ei nouse puolen metrin korkeuteen? Mikä on widowmaker? Ei, tässä tapauksessa se ei ole käsiase tai neuvostoliittolainen sukellusvene.

Tämänpäiväinen HKL:n lakko oli karsinut hieman osanottajia. Aika kivasti sitä jo huomasi muistavansa, kuka puuttuu jne. eli omien kurssikavereiden tunnistamisessa on otettu jo suuri harppaus ekan ja tokan viikon nimien ja kasvojen sekamelskasta. Samaten kurssikavereiden persoonallisuudet alkavat tulla esille ja jäädä mieleen. Porukasta on jo erottunut luokan filosofi, luokan Oprah/Sally/Ricki Lake, bailuporukka, tunnolliset muistiinpanojen tekijät, taiteilijat jne. Odotan mielenkiinnolla, miten ryhmän dynamiikka lähtee toimimaan. Koska ryhmämme on harvinaisen suuri, meidän on opittava tulemaan toimeen keskenämme, jotta mm. harjoittelupaikkojen jakaminen sujuu tulevaisuudessa ilman riitoja ja kädenvääntöä.

Alkusyksyn lukujärjestys helpottui hieman, kun viestinnän opettaja sanoi, että yliopistolle suoritetuilla viestinnän opinnoilla voi ko. kurssin korvata suoraan. Samaten ATK-opettaja totesi, että jokainen voi itse arvioida, onko kurssi tarpeellinen vaiko ei ja ilmestyä halutessaan vain tenttiin. Kaikki nuo hyppytunnit menee kyllä suoraan muiden aineiden kotitöiden tekemiseen, että vapaa-aikaa niiden poistiputtaminen ei lisää.

Kiirusta pitää. Koulun ulkopuolinenkin elämä veisi aikaa, jos sitä sille vain olisi antaa. Jostain on pakko luopua, en vaan keksi, mistä voisin vielä nipistää aikaa pois ja yöuniakin pitäisi joskus nukkua. Sarjakuvien lukemisesta en ainakaan luovu. Ilman Asterixia en edes tietäisi, mikä on Gluteus Maximus. Että kiitosta vaan Asterix Olympialaisissa :)

Nyt hilpaisen Viikin tiedekirjastoon katsomaan, josko saisin Anatomian tenttikirjan ja sitä myöden stressipisteeni laskisivat siedettävälle tasolle.

lauantaina, syyskuuta 11, 2004

Raskasta

Koululaukun paino senkun kasvaa päivä päivältä. Tweety-kuvioinen olkalaukku piti jo vaihtaa siihen hyvin palvelleeseen reppuun, jotta saan raahattua paperipinkkani ja kansioni ja välituntineuletyöni kouluun ja takaisin.

Väsyttää. Vaikka viikko ei ole ollut fyyisesti rankka, niin mehut se on silti imenyt tehokkaasti. Onneksi on viikonloppu.

Sienimetsä, here I come.


keskiviikkona, syyskuuta 08, 2004

PS

Ennen koneen sulkemista piti vielä käydä lukaisemassa vakkaripamaukseni ja Touhulan Perheen äidillä olikin ajankohtaista asiaa. Kunpa joku olisi takonut nuo ohjeet minun päähäni 10 vuotta sitten.

Lukekaa ja ottakaa opiksenne.

Nyt nukkumaan, lupaan.

Uusi muistikortti, kiitos, ja vuorokauteen 8 tuntia lisää

Huhheijaa, kun on haipakkaa. Lukujärjestystä pitää tavata kolmesta eri A4:sta ja kun keksii kirjainyhdistelmistä sen oman luentonsa, niin seuraava palikkatesti onkin koulun luokkajaon tulkitseminen ja oikean luokkahuoneen löytäminen. Sen verran innokas opiskelija olen ollut, että olen ollut koululla reilusti ennen tuntien alkamista ja näin ollen olen saanut rauhassa eksyä ja silti löytänyt tieni oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Tuttujen opiskelutovereiden seuraaminen on myös hyödyllistä.

Kauhistuttaa, että mitä itse opinnoista tuleekaan, kun näitä alkuvaiheen härpätyksiä on jo muistettavaa liiankin kanssa. On jos jonkinmoista hakemusta, opiskelijajärjestö ja koulun kirjastokortti, opintotukihakemus ja perheellisellä tuiki tärkeät hoitolisähakemus ja esikoisen päivähoitomaksun tarkistus. Opiskelijakorttia varten pitää muistaa mennä passikuvaan, kun vanhoja kuvia ei kotona loju. Hakupapereissa mainitut työtodistukset tulee toimittaa oikeaksi todistettuina jäljennöksinä, kuten myös lukion päästötodistus ja ylioppilastodistus. Sitten pitää vielä kertoa, milloin on saanut rokotuksia (Tetanus 1992, Polio 1985 ja MPR I ???, se olisi kait omassa neuvolakortissani, mutta sitä ei nyt ole vielä kahden yön kiihkeistä etsinnöistä huolimatta löytynyt). Mitäköhän muuta? Tuore valokuva opettajalle luokan kuvataulua varten. Olisikohan siinä kaikki? Saisikohan sitä lisämuistia tällaiseen vanhaan rakkineeseen? Vähän käytettyyn...

Eilen alkoi ihka oikeat opinnot pelkän orientoitumisen sijaan. Tärkeäähän se orientoituminenkin on, mutta kun viidennen kerran kerrottiin ammattikorkean opintosäännöstä, niin ajatukset heittivät vapaalle ja paljon hyödyllistäkin tietoa meni varmasti korvien ohi, kun juutuin tuijottamaan Kättärin synnytyssalien ikkunoita ja muistelemaan omia koitoksiani niiden ikkunoiden takana.

Synnytystarinani aion väsätä tässä lähiaikoina tänne blogistaniaan. Minun on purettava ja pureskeltava omat synnytykseni nyt niin, että ei sitten joka välissä tarvitse opintojen aikana tarttua joka aiheeseen vain oman synnytyskokemuksen kautta. En yhtään vähättele synnytysteni merkitystä minulle naisena ja kätilöopiskelijana, mutta liika subjektiivisuus ei voi olla hyvästä. Eikä kenenkään tarvitse kuunnella 4,5 vuotta minun synnytyksistäni, joten yritän saada suuni suppuun näin heti alkuvaiheessa.

Eilen alkoi tutustuminen vieraisiin kulttuureihin ja tänään syöksyttiin filosofian syvään maailmaan. Ekan kirjallisen esitelmän palautuspäivä on tiedossa ja filosofian tenttikin ilmoitettiin. Ovat sitten peräkkäisinä päivinä, joten haipakkaa on tiedossa. Kun koulu vie oman aikansa ja lapsille on annettava iltaisin 110%, niin se opiskeluaika on sitten otettava sieltä yöunien puolelta (nimim. kello on nyt 02.30 ja tässä sitä kukutaan). Onneksi tunteja ei koululla ole ihan 40 per viikko vaan päiviin on sinne tänne jätetty vapaata opiskeluakin. Ensi viikolla alkaa sitten jo ihan sairaanhoito-opinnot, teoriaahan se tässä pitkälle aluksi on, mutta aika pian rupeamme mittailemaan toistemme verenpaineita ja harjoittelemaan pistämistä jne. Näitä käytännön tunteja varten opiskelijalla pitää olla siisti sairaala-asu. Kaikki muu käy paitsi lääkärintakki. Täytynee lähestyä lähihoitajakälyä, josko hänellä olisi sisäpiirin tietoa, mistä lähteä etsimään moista asua ns. opiskelijabudjetilla. Sandaalikonsulentit kuulemma kiertävät jo hurjaa vauhtia koulun käytäviä ja pitävät esittelyitä. Kerran olen sellaisessa ollut vuosikausia sitten ja silloin ainakaan tällaiset lapsenkengät omistavat neitokaiset eivät sopivia kokoja löytäneet. Onkohan Herr Birkenstock jo ryhtynyt valmistamaan terveyssandaaleja kokoa 34/35? Nimikylttitilaus pääsee toivottavasti piakkoin eteenpäin. Kaukaa viisaana (ja läheltä hyvännäköisenä, ehe ehe ehe) älysin tilata nimikylttejä kaksi, jotta ensimmäisen hukuttua kaaokseni keskelle, minulla on vielä toinen käytössä ennen katastrofia. Seuraava potentiaalinen aika tilata uusia nimikylttejä ensi vuoden tammikuussa, kun uusi satsi kätilöitä aloittaa opintonsa.

Duunia on edessä ja itsekuria vaaditaan, koska sen lisäksi, että kalenteri on aika täynnä tätä kutsumusammattia, niin protestanttinen työmoraali ei anna vielä periksi kesken olevien yliopisto-opintojen suhteen ja pyhä tarkoitus on saada sieltä pahvit ulos mielellään kuluvan vuoden puolella, mutta realistisesti ehkä kuitenkin ensi keväänä. Duh. Olisinpa ottanut itseäni niskasta vuosi sitten, niin olisin nyt ehkä a) valmis hum.kand. ja b) toisen vuosikurssin kätilöopiskelija.

Niin sitä makaa kuin petaa ja nyt minä kömmin makaamaan kaikista rakkaimman viereen. En pysty sanoin kertomaan, miten kiitollinen olen miehelleni, että hän tekee minulle mahdolliseksi seurata kutsumustani. Rakastan sinua!

torstaina, syyskuuta 02, 2004

Nysse alkoi

Olo on väsy ja hieman sekainen. Opinto-opas löytyy ja sen kätilökoulutusosuus on jo lähes sanasta sanaan muistissa. Ensimmäinen lukujärjestyskin saatiin, tosin vain reiluksi kahdeksi viikoksi, mutta sen jälkeen kuulemma seuraava lukkari onkin sitten koko loppuvuodeksi.

Ensiarvailuistani huolimatta en ollut ryhmän seniori. Esittelykierros paljasti, että en ole myöskään ainoa kelkkansa 180 astetta kääntänyt, vaan meitä yliopistoluusereita on siellä useampikin. Eniten kuitenkin oli toki niitä freesejä tuoreita ylioppilasneitoja, joko suoraan koulunpenkiltä tai yhden välivuoden verran maailmaa katselleita. Nuoria. Sanoinko jo, että nuoria. Loput sitten sieltä jostain kahden- ja kolmenkympin väliltä. Äitejäkin joukkoon mahtui (minusta) hämmästyttävän monta. Pääkaupunkiseutu oli hyvin edustettuna, mutta moni oli myös todella kaukana kotiseuduiltaan.

Ennakkotiedoista poiketen vietämmekin ekat puoli vuotta Kättärin nurkilla ja vasta sitten siirrymme Tukholmankadulle sairaanhoitajaopintoihin. Tuntuu jännältä katsella rakennusta, jonka sisällä elämäni on muuttunut radikaalisti kahteen otteeseen. Koulun rappusaulan ikkunasta näkyy se alakerran kahvio, jossa istuin ja söin aamiaista esikoisen lapsiveden tihkuessa aamukahdeksalta pöksyihini. Viitoskerroksessa on parveke, jolta lähetin tekstareita kuopuksen syntymän jälkeen. Kaarevaa ramppia pitkin vaakkuu, lyllertää ja muilla raskaana olevalle naiselle ominaisilla tavoilla liikkuu ihania pyöreitä mahoja. Mieleni tekisi painaa nenä ikkunaan ja huutaa, että nauttikaa, kokekaa, yksi elämänne ainutlaatuisimmista seikkailuista on käynnissä. Päätökseni hakea tähän koulutukseen vahvistui tänään moneen otteeseen ja voimalla.

Päivän anti oli muuten heppoinen. Opiskelijatutoreiden tehtävä oli lähinnä saada meidät tutustumaan toisiimme, mutta ryhmä oli liian iso ja päivän ohjelma ei kannustanut vilkkaisiin keskusteluihin vieruskavereiden kanssa. Erittäin pätevän oloinen nainen piti tyhjentävän luennon opintotuesta. Sääli vain, että asia ei koskenut minua pätkääkään. Tai siis toivottavasti opintotuki koskee minua, mutta hänen esityksensä ei ottanut huomioon tällaisia ikäloppuja korkeakouluraakkeja, jotka ovat nostaneet opintotukensa aikana ennenkuin sen määrää rajoitettiin. Näissä tapauksissa kuulemma on jotain omia kommervenkkejä. Käytin luennon tehokkaasti esikoisen karkkineuleen neulomiseen, että ihan hukkaan ei mennyt se hikisessä auditoriossa istuttu reilu tunti.

Opiskelijajärjestön esittely oli sitten sekin heppoista antia ja verrattuna SYL:n etuuksiin, onkin hieman erilaista. Helsingin ammattikorkeassa opiskelijoilla ei ole opiskelijaterveydenhuoltoa. Bileitä mainostettiin ja seuraaville kolmelle illalle ehdittiin jo monta kertaa esittää kutsu jos mihinkin keskustan menomestaan. Muistot livahtivat yliopistoaikoihin ja alkuvuosien tuoppilogian opintoihin. Huoh, se aika on mennyttä *korkkaa kotikonene äärellä jääkylmän siiderin*

Summa summarum: koko päivän olisi voinut hoitaa huomattavasti tiiviimmin ja samat asiat sanoa murto-osassa nyt käytettyyn aikaan. Toivottavasti jatkossa löysät otetaan pois ja keskitytään asiaan. Huomenna opinnoista ja yleisistä asioista puhuvat opettajat, alumnit, kätilöliiton edustajat jne. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Perjantaina sitten puheenvuoron saavat koulutusohjelman opettajat ja koko päivä käytetään varsinaisista opinnoista keskustelemiseen.

Huomenna lisää, nyt korkkaan toisen siiderin.