Lyhyestä virsi kaunis

Keskiviikkona oli Wagnerin kasvukontrollikäynti Lastenklinikalla. Tulimme sairaalan asiakkaiksi tytön ollessa 6kk ja sillä tiellä ollaan vielä ja tyttö täytti muutama viikko sitten 3 vuotta.

Wagnerhan oli syntyessään täysiaikainen, mutta ns. SGA -vauva eli small for gestational age. Suomeksi sanottuna hän oli raskausviikkoihin nähden pienikasvuinen vauva. Hän painoi 2145 grammaa ja oli 43,5 cm pitkä/pätkä. SGA-vauva on eri asia kuin keskonen. Aikaisemmin keskosen määritelmä oli vauva, joka oli syntynyt ennen rv 37 tai joka painoi alle 2,5 kiloa. Nyttemmin tuota painorajaa ei sillä tavalla tuijoteta, koska raskausviikkojen määrällä on lapsen kehitykselle suurempi merkitys kuin hänen painollaan.

Jo synnytyssairaalassa lapsesta ja minusta otettiin cytomegalovirus testit, jotka olivat puhtaat. Meille annettiin kotiinlähtötarkastuksessa jo aika seurantakäynnille Kätilöopiston lastenpoliklinikalle. Olettamus oli, että syystä tai toisesta Wagner oli kärsinyt ravinnonpuutteesta kohtuaikana ja ottaisi nyt sitten ns. saavutuskasvua ja kipuaisi käyrillä jonnekin normaalikasvun käyrälle.

Näinpä ei sitten käynyt. 4kk tarkastuskäynnillä erikoistumassa oleva lastenlääkäri kertoi minulle (arvaili/ehdotti/ei tiennyt, missä vika niin jotain oli pakko keksiä), että koska lapsi oli täysimetyksellä, niin minun rintamaitoni riitti kyllä turvaamaan lapsen painonnousun, mutta siitä ei enää riittänyt paukkuja pituuskasvuun. Komento tuli aloittaa lapselle teollisesti valmistetut korvikepohjaiset viljatuotteet riittävän ravitsemuksen turvaamiseksi. Itku oli kurkussa koko kotimatkan ajan. Päässä velloi ajatus, että minä, minun kroppani, oli pettänyt lapseni. Ensin elimistö ei ruoki häntä tarpeeksi kohdussa ja sitten rintamaitokin on lirua.

Oma neuvolanhoitajani kuunteli ahdistunutta vuodatustani, kaivoi käyrät esille ja vakuutti puhelimessa, että lapseni ei todellakaan ole kärsinyt nälkää täysimetyksellä. Jos lapselle tulee kuukaudessa kilo painoa lisää, niin aliravitsemuksesta ei tosiaankaan ole kyse. Ja vaikka rintamaito ihmeellistä ainetta onkin, ei sekään nyt osaa valita, kasvattaako lapsen painoa vai pituutta.

6kk tarkastuskäynnillä oli Kättärillä eri lääkäri ja eri puheet. Tämä herra tyrmäsi kollegansa "rintamaidosta ei ole lapsen kasvuun riittävästi energiaa" puheet. Totesi, että lapsi on hienosti kehittynyt, täysin ikäänsä vastaava, on iloinen, tyytyväinen ja jopa pullukka. Saavutuskasvusta ei ollut vieläkään mitään merkkiä, joten hän sanoi, että nyt ihan virallisten ohjeiden mukaan meidän paikkamme on lisätutkimuksissa Lastenklinikalla. Sinne siis.

Lastenklinikalla osoitteemme oli endokrinologian poliklinikka ja heti ensimmäisestä lääkärikäynnistä alkoi tutkimusten rumba: verikokeita, röntgenkuvia, sydämen ultraääni, munuiaisten ultraääni, aivojen kuvaus, valokuvia, mittauksia, lisää verikokeita, virtsanäytteitä, ulostenäytteitä, hikikoe, kromosomimääritys, kasvuhormonirasituskoe. 1,5 vuotta myöhemmin tutkimuspatteri oli aika lailla käyty loppuun. Eliminaatiomenetelmällä oli poissuljettu yksi kerrallaan mahdollisia lyhytkasvuisuutta aiheuttavia tauteja ja syndroomia. Ei ollut siis kystistä fibroosia, Turnerin syndroomaa, hypokondroplasiaa, ei suoliston imeytymishäiriöitä. Ei myöskään syytä, miksi tyttö kasvaa -4 käyrällä ja aikuisodotuspituus kieppuu 125-140 cm välillä.

Kasvuhormonirasituskoe oli vuosi sitten ja tulos oli normaali, mutta vain rimaa hipoen. Toissapäiväisellä käynnillä mittausten tulos oli vanha tuttu, Wagner kasvaa kauniin tasaisesti omalla käyrällään, joka nyt vaan on itsepäisesti epänormaalin alhainen kasvukäyrä. Jälleen kerran lastenlääkäriltä löytyi ylistyssanoja tytön ketteryydestä, iloisuudesta, reippaudesta, energisyydestä jne. Wagnerista otettiin luustoikäröntgen ja sen tulos oli, että tytön luusto vastaa 2-vuotiaan luustoa. Meidän tapauksessamme tämä on vain hyvä asia, sillä liian nopeasti kasvava luusto heikentäisi kasvumahdollisuuksia huomattavasti. Lääkäri ehdotti uutta kasvuhormonimittausta, sillä vuosi sitten koe oli tosiaan siinä ja siinä, että se oli yli viitearvojen. Kuukauden päästä menemme klonidiini -kokeeseen ja sen jälkeen lähtee paperit Kelaan kasvuhormonikorvaushoitoa varten. Jos tällä kertaa tulos jää viitearvon alle, kasvuhormonihoito on kokonaan korvattava ja hoito kestää tytön puberteettiin saakka. Jos arvot ovat normaalin rajoissa, hormonikuuri on peruskorvattava eli maksamme itse ensimmäiset 600 euroa ja sen jälkeen Kela kustantaa loppuvuoden. Hoito on sen verran kallista, että tuo maksukatto tulee täyteen jo vajaan 2kk hoidosta. Kuuri kestäisi 2 vuotta.

Kasvuhormonikuuri tulee siis joka tapauksessa, vaikka kasvuhormonin eritys olisikin normaalin rajoissa. Tämä sen takia, että kuurilla nopeutetaan tytön kasvua, vaikka sillä ei saadakaan yhtään milliä lisää siihen potentiaaliin, joka hänellä on kasvaa. Tyttölapsilla saattaa käydä niin, että aikaisin alkanut puberteetti katkaisee kasvun, vaikka siellä luustossa olisi ollut vielä muutama sentti lisää kasvunpaikkaa. Minulla on alkaneet kuukautiset kuulemma suomalaisittain aikaisin (12v) ja siksi Wagnerille halutaan antaa tällainen kasvubuustaus, jotta jokaikinen milli saadaan varmasti käyttöön ennen puberteettiä.

Kuukauden päästä siis tuo koe + peruslitania muita verikokeita, varmuuden vuoksi, jotta tiedetään täsmälleen, missä mennään. Sitten mies ja minä ja Wagner matkaamme päiväksi Lastenklinikalle opettelemaan pistoksen antamista (vaikka minähän kätilöopiskelijana osaan tietty homman jo tuosta noin vaan *tanakkaa sarkasmia*). Sitten tyttöä pistetään joka ilta. Miten selittää pienelle, että pistoksen aiheuttama kipu on vaan pakko kestää ilta toisensa jälkeen. Kaipa siihen jossain vaiheessa tottuu. Lääke on onneksi pakattu insuliinikynien malliin ja toivon mukaan neuloissa on valinnan varaa tuollaiselle pienen pienelle tyttölapselle. Ainakin amerikoissa kynissä on väri- ja kuviovaihtoehtoja. Ja jos hoito on sinne puberteettiin, tyttöhän oppii pistämään itse itseään jossain tuolla 7v. kieppeillä, luulisin.

Triviatietoa: Wagner oli 64 cm pätkä oppiessaan kävelemään. Äidin microbaby.