Noppia ropisee

Opintoritusotteessa on jo kolme opintoviikkoa ja neljäs tulee sinne kunhan saan laitettua viestinnän opettajalle lippulappuset yliopistolle suoritetuista viestinnän kursseista. Lisääkin noppia on tippumassa rekisteriin kuukauden sisään.

Jippii, tämähän näyttää siltä, että vanhamamma on päässyt vauhtiin ja opiskelut suorastaan jumpsuttavat eteenpäin. Niin, ja se edellisellä kiroamani anatomiakin meni läpi eikä suinkaan surkealla arvosanalla. Unohtunut osio ei sittenkään munannut koko koetta, vaikka luonnollisesti vaikutti arvosanaan.

Tuosta tämänpäiväisestä opintoviikosta ja sen arvosanasta (4, kun paras on 5) olen megatyytyväinen, sillä kurssi oli vieraat kulttuurit ja tavanomaisemmasta aiheesta (etninen tai uskonnollinen vähemmistö suomalaisessa kulttuurissa) poiketen päädyin työparini kanssa pohtimaan ns. vaihtoehtoperheiden ja terveydenhuollon kohtaamisia. Aihetta piti hetken aikaa opettajalle perustella, mutta perustelut kelpasivat ja lopputulos oli sitten näköjään opettajan mielestä näinkin hyvä. Vaihtoehtoperheillä tarkoitimme työssämme lähinnä lapsiperheitä, jotka tekevät ns. valtaväestöstä (joskus myös taviksiksi kutsutut) poikkeavia ratkaisuja. Näitä voivat olla pitkä imetys, perhepedissä nukkuminen, kotisynnytys, rokotuskriittisyys, kantoliinailu, kestovaippailu jne. Jotkut näistä ovat integroitumassa jo ihan valtavirtaan (mm. kantoliinailu) ja toiset vähän vähemmän. Työmme pointti oli, että varsinkin terveydenhuollon ammattilaisten (lähinnä terveydenhoitajien, koska monet näistä asioista tulevat esiin, jos perhe käy lastenneuvolassa) tulisi kunnioittaa perheen valintoja samalla tavalla kuin kunnioitetaan selkeästi eri kulttuurisa tulevan perheen meille outoja tapoja. Ei peloteltaisi kantoliinassa lastaan kantavaa äitiä, että paljon kannettu lapsi ei koskaan opi kävelemään, tai että perhepedissä lapsi rusentuu vanhempien alle tai että 6kk täysimetetty vauva ei koskaan opi syömään kiinteitä jne. Tietenkään kaikki terveydenhuollon ammattilaiset eivät tällaisia sammakoita suustaan päästä, mutta yksikin kerta on liikaa. Aihe on paljon tunteita herättävä ja siksi me koimme, että asiasta pitää puhua.

Joulupukille pitää tässä joku päivä laittaa postia. Pikkuhiljaa tenttikirjojen joukosta alkaa paljastua ne, joita tarvitsee koko ajan ja vanhempien opiskelijoiden puheiden mukaan lähes koko opintojen ajan. Tällä hetkellä listalla on 4 kirjaa, joiden yhteenlaskettu hinta on kaupassa lähemmäs 200 euroa. Glup. Jos bestis ei saa New Yorkista käsiinsä edullista anatomian ja fysiologian kirjaa, niin lasku senkun kasvaa. Uusi kurssi on jo päällä ja lainakappaleeni piti palauttaa takaisin kirjastoon. Niisk.

Yliopistoikävä - NOT

Kävin eilen opiskelijakirjastossa palauttamassa sieltä lainaamani filosofian tenttikirjan. Yhtään ei tullut ikävä yliopistomaailmaa. Liian hyvin muistin, miten itse aktiiviyliopistolaisena luulin olevani jotain suurta ja erikoista, koska olinhan Yliopistolla, Akateeminen jne. Ammatikorkeakoulu-uudistus oli mielestäni säälittävä yritys saada ammattikouluille paremmalta kalskahtava nimi ja kuvasti mielestäni ammattikoululaisten halua saada itselleen "akateeminen" arvostus. Tähän mielipiteeseen törmää vielä todella usein ja se on todella valitettavaa. Ymmärrän kyllä siis niitä arvostelijoita, koska olen itsekin sellainen ollut, mutta en puolustele heitä, sillä tiedän heidän ajattelevan noin vain tiedon puutteen takia. Nyt (lyhyellä) kokemuksella sekä yliopisto-opinnoista ja amk-opinnoista pystyn sanomaan, että enemmän ainakin tässä alkuvaiheessa amk-opinnot ovat vaatineet työtä. Pienenä kritiikkinä yliopiston suuntaan voisin myös mainita, että opintoihin perehdyttäminen on ainakin meille kätilöopiskelijoille ollut Stadiassa perusteellinen. Yliopistoon mennessä mitään perehdyttämistä ei ollut. Kun ei tiennyt opiskelukaupungista mitään, yliopisto-opinnoista mitään ja yhtään tuttua ei koko yliopistolla ollut, niin olo oli orpo ja urpo. Kaikki tieto piti itse kaivaa esitteistä tai opinto-oppaista jne. Eihän tuossa mitään väärää tietenkään ole, nuori oppii itsenäiseksi, omatoimiseksi... Pieni kädestä pitäminen ei kuitenkaan minusta tee kenestäkään holhottavaa täysin itsenäiseen tiedonhankintaan kykenemätöntä.Yliopistolla oikein korostettiin sitä, että, jos opinnot ei suju ja jättäytyy pois luennoilta, kukaan ei soita ja kysy, mikä mättää ja tarvitsetko apua. Ketään ei kiinnosta, hoituvatko opinnot suht aikataulussa, paitsi opintotukikeskusta, jonka mahdollisuudet opinto-ohjaukseen taas ovat olemattomat. AMK:ssa taas tutoropettaja tutkii säännöllisesti opintosuorituksia ja jos joku on jäljessä aikataulusta, niin pääsee heti juttelemaan opinto-ohjaajan kanssa ja tilanteeseen tartutaan heti. Näitä tarkistuksia oma opettajamme tekee vähintään kerran lukukaudessa, jotta mahdolliset ongelmat saataisiin heti käsittelyyn.

Toki tilanne voi olla jo yliopistolla erilainen. Ehkä sielläkin on jo suurimmassa osassa laitoksia käytössä henkilökohtaiset tutoropettajat ja opiskelijat eivät ole vain joku pakollinen paha, jotka häiritsevät tutkimustyön tekemistä. Erinomaisen hyvä, jos näin on. Toivon, että näin on.

Vaikka muistelen lämmöllä aikaani enkun laitoksella, silti minusta opintoni keskeytyivät liian helposti. Pienikin perseelle potkiminen laitoksen taholta olisi todennäköisesti saanut suorituksia aikaan. Tässä vaiheessa haluan julkisesti kiittää ystävättäriäni Memmua, Saria ja Marjoa, jotka ovat to and beyond the call of friendship auttaneet minua sentti sentiltä kohti kandin papereita. Ilman teitä tilanne olisi lohduton ja kandin paperit saavuttamaton tavoite. Nyt valmistuminen yliopistolta on vielä mahdollista.

Ystävät. Siinä aihe, josta voisi kirjoittaa kokonaisen blogin.

Voi anus

Olen eilisestä klo 16 eteenpäin hakannut päätäni seinään eikä vieläkään helpota. Anatomian tentti jännitti ihan sikana. Olin varma, että mahahaava puhkeaa hetkenä minä hyvänsä. Viimeiset pari yötä unissanikin hahmot puhuivat lääketieteellisin termein omituista latinan ja suomienglannin sekoitusta.

Sain tenttipaperin eteeni, ensimmäisen "voihyväjumalaminäenosaanäistäyhtäänmitäänapuatähänköminunuraninytsittentyssäsivoisika" fiiliksen jälkeen totesin, että hei, mähän osaan sanoa tästä jotain ja tuonkin muistan. Kun vielä totesin, että osasin viimeisen kysymyksen kaikki tarvittavat luut ja lihakset (joko suomeksi tai latinaksi) hyvä etten suorittanut pulpetin vieressä pientä ripaskaesitystä.

Tuli kotiin, hehkutin Rakkaalle Miehelle tentin helppoutta ja sitten se iski. Voi helvete. Innoissani lihasten ja luitten tunnistuksesta unohdin tyystin vastata kysymyksen toiseen osaan, vaikka maikka oli juuri kokeen alussa varoittanut, että aina joku unohtaa loppuosan juuri tuosta nimenomaisesta kysymyksestä (joka on aina pakollinen kaikissa hänen tenteissään) ja vaikka muihin kysymyksiin olisi miten erinomaiset vastaukset, niin tentti menee hylätyksi, sillä kaikkiin vaadittuihin osioihin pitää vastata hyväksytysti.

Voi kurppa (Gallinago stenura)! Että osaa ottaa kalloon (cranium).

Seuraava tentti pukkaa päällä jo ensi viikon torstaina ja tenttikirjoista ei ole haisuakaan. Hyvin menee. Ehtiiköhän sitä nähdä perhettä ensi viikolla laisinkaan ja koskakohan miehen visa heittää henkensä kirjaostoksilla?

Weeeel, ei hätä nyt ole tämännäköinen. Tenttimoka sai vaan adrenaliinit ylikierroksille ja uusinnasta tempaisen, himpula soikoon, kuutosen. Aikamoinen tavoite, kun ylin arvosana on viitonen ;-) Ensi viikon tentti on sellaista kamaa, jossa rauhallisella pohtivalla asenteella (ja omia sekä lasten lääkäri/sairaalareissuja muistelemalla) pääsee jo pitkälle. Voin siis säästää miehen visan luottorajaa ja lukea tenttimateriaalia koulun kirjastossa. Kun on vielä ensi viikon vähän vähemmillä yöunilla ja ottaa niiksikin tunneiksi lapset omaan kainaloon nukkumaan (kätevää, kaksi lasta, kaksi kainaloa), niin eiköhän tuo läheisyys lastenkin kanssa saavuta ainakin minimivaateet.

Nyt unohdan seuraavaksi 44 tunniksi koulujutut kokonaan ja aloitan Herkulettaren urotyöt. Tehtävä 1. Pukea lapset ja viedä ne ulos leikkimään. Tehtävä 2. Siivota eteinen... Kaksitoistako niitä urotekoja olikaan? Koska naisen tulee tehdä kaikki joko kaksi kertaa paremmin tai saada aikaan kaksi kertaa enemmän, niin palailen linjoille huomisiltana, kun uroteko nro 24 on purkissa.

Sanon vielä että m. sternocleidomastoideus. Ihana sana, eikö?

yours truly

1 down, 179 to go

Eka tentti oli ja meni ja tuloksetkin tulivat. Läpi meni. Huhhahei ja rommia pullo. Nyt on tulevalla kätilöllä vyön alla yksi opintoviikko johdatusta filosofiaan. Eipä ole käytännöllistä ja motivaatio olikin osittain miinuksen puolella, kun pseudoakateemisen piiperryksen liittämistä kätilön työhän oli niin kovin vaikea keksiä. Seuraava tentti on nyt perjantaina ja se on megapläjäys anatomiaa ja fysiologiaa. Ensi viikolla napsahtaa isompi hoitotieteiden perusteet I tentti ja sitten tenttejä onkin iloisen tasaisesti ihan lukukauden viimeistä päivää myöden. Yksi ylimääräinenkin tentti piti tunkea allakkaan, kun meidän ennen tätä syksyä kouluun päässeiden tulee tenttiä tänä kesänä ensimmäistä kertaa ollut pääsykoekirja. Kurssitoverini sanovat, että sisällysluettelon lukemalla pääsee jo läpi.

Aivan uskomatonta liitoa on ollut nämä viikot tässä edellisen kirjoitukseni jälkeen. 8 tuntia hurahtaa koululla tuosta noin vaan, vaikka totuuden nimissä täytyy tunnustaa, että aivoparat pyrkivät lopettamaan toimintansa jo iltapäivällä ennen viimeistä tuntia. Oma jälkikasvu ja kunnallisen päivähoidon aikarajoitukset pakottavat minut - onneksi - ajoissa koululta kotiin, mutta on aikoja, jolloin on ihan pakko jäädä kouluun tekemään joko tehtäviä tai lukemaan kirjastoon tenttikirjoja, joita ei lainaksi mistään löydy ja ostohinta lähentelee käytetyn perheauton hintaa. Tieto on usein kullan arvoista.

Tällä hetkellä työn alla on anatomia ja fysiologia, tautioppi, hoitotieteiden perusteet (potilaan ohjaus ja opettaminen, eritystoiminnan tarkkailu, aseptiikka, lääkematematiikka, terveyden edistäminen, hoitotyön kirjaaminen), vieraat kulttuurit ja atk. Ensi viikolla alkaa viisi uutta luentosarjaa.

Rankkaa mutta nautin lähes joka hetkestä.

Rakas Mies on lasten kanssa postissa hakemassa ulkomailta tilaamiani sairaalavaatteita (surgical scrubs), joita meidän tulee käyttää laboraatiotunneillamme. Kotimainen tarjonta ei napannut ja päätin suosiolla jättää pääkaupunkiseudun pesulat rauhaan poistovaatekyselyiltäni. Kuopuksen kummitäti on Ameriikan maalla ja siitä innostuneena surffasin sikäläisille sairaalavaatetussivustoille ja löysin halvalla sopivat vermeet. Tai siis koulun sääntöjen mukaiset, istuvuudesta en tiedä vielä mitään. En uskaltanut testata opettajien huumorintajua SpongeBob kuosilla, joten tyydyin leikkaussalinsiniseen ja liilaan. Jos nuo on hyvät, niin taidanpa tilata toiset ja tällä kertaa ehkä jopa hieman rohkeammalla kuosilla/värillä.

Päivä päivältä ala tuntuu enemmän ja enemmän omalta. Kunpa vaan innostus säilyisi nämä kolme vuotta ennenkuin on asiaa kätilön ammattiopintoihin.

Nyt menen syventymään sikiön verenkiertoon ja lihasten latinankielisiin nimiin. Taidan seuraavan kerran tulla raportoimaan fiiliksiä anatomian tentin jälkeen.

tylsästi tänään teidän,

koulunpenkkiä kuluttava äiti-ihminen

---myöhemmin---

Tilatut vaateet ovat just perfetto, housut ehkä himpun isot, mutta mieluummin löysät ja mukavat kuin kiristävät kittanat verenkierron estävät makkarankuoret. Laitoin jo seuraavan satsin tilaukseen.