Pitkästä aikaa

Ohhoh, onpas vierähtänyt aikaa. Pyydän pyhimmästi anteeksi kaikilta, jotka ovat päivitysten toivossa täällä piipahtaneet.

Kirran harjoittelu sai siis helmi-maaliskuussa ainutlaatuisen sivujuonteen, kun osastolla todettiin sairaalabakteeriepidemia. Kyse ei nyt ollut mistään lihansyöjäbakteerista vaan ihan tavallisesta VRE -bakteerista. Virallisemmalta nimeltään Vankomysiinille Resistentti Enterokokki (aukaisee pdf-tiedoston). Potilaat loppuivat kesken, kun osaston toiminta ajettiin alas ja koko osasto puhdistettiin. Viikon verran heiluin desinfiointiaineen ja rätin kanssa putsaamassa steriiliä varastoa, kansliaa jne.

Osastolla epidemian vaikutus harjoitteluuni otettiin tosissaan ja minulle pyrittiin järjestämään mahdollisuuksien mukaan harjoittelutilaisuuksia. Meidän osastollemme normaalisti tulevia potilaita sijoitettiin muille kirurgisille osastoille ja vietinkin naapuriosastolla mielenkiintoiset kaksi yötä valvoen rintarekonstruktiopotilaan vointia leikkauksen jälkeen. Viimeisellä harjoitteluviikolla oma osasto toimi jo täysillä ja ohjaajani pisti minut kunnolla hommiin. Antoi vastuuta, antoi tehdä itsenäisesti, antoi palautetta.

Vaikka 1,5 viikkoa meni vähän harakoille potilastyön suhteen, tavoitteet tuli silti saavutettua ja harjoittelusta jäi hyvä mieli. Tuntui, että jälleen kerran harjoittelu avasi uusia polkuja ja mahdollisuuksia.

Seuraava opintojakso koulussa olikin sitten lapsen, nuoren ja perheen hoitotyö. Teoriajaksosta voisi lyhyesti sanoa, että kahden lapsen äidille, joka on istunut oman osansa päivystyksissä erilaisten lastentautien vuoksi ja ollut jopa osastolla hengitystietulehduksesta kärsivän lapsen kanssa ja jolla on taustalla myös nämä 3,5 vuotta kestäneet kasvuhäiriötutkimukset, teoriaopetus ei antanut paljoakaan uutta. Terveen lapsen kehitys kuitattiin ryhmätöinä tehdyillä seminaariesityksillä ja sairaan lapsen osuus suoritetaan kotitenttinä, joka tulee palauttaa harjoittelun jälkeen.

Harjoittelu on nyt toista viikkoa menossa. Olen harjoittelussa lasten infektio-osastolla ja vaikka tähän asti harjoittelu onkin ollut aika lailla osaston toimintatapojen opiskelua, on sitä jotain pientä tullut jo tehtyäkin. Kädentaitoja toivon pääseni harjoittamaan, jostain syystä nesteiden vetäminen ampullista ruiskuun on minulle toivoton tehtävä. Ei nyt silloin, jos isosta pullosta pitää saada pieni annos, mutta ne miniskuulit ampullit, joista pitää saada jokainen pisara neulaan ja mielellään ilman ilmakuplia ja roiskuttamatta arvokkaita pisaroita pitkin lääkehuoneen pöytää. Toinen työtä vaativa paikka on erilaisen kirjaamistavan omaksuminen. Kun sisätaudeissa ja kirrassa oli tapana kirjata asiat päivittäiseen hoitokertomukseen kronologisessa järjestyksessä ja nyt kirjaaminen on enemmänkin yhteenvetoa vuoron tapahtumista. Vieläkin menen sekaisin, milloin kurvaan kirjoittamisessa käytetään lyijykynää ja milloin sai kirjoittaa ihan kuulakärkikynällä.

Kesätyöt meinasivat mennä reisille, kun viimekesäisen työpaikan kuviot olivat hieman erilaiset ja kaikenlaisten kiemuroiden jälkeen virallinen hakemuksenikin hävisi jonnekin bittiavaruuteen. Tein jo päätöksen, että tänä kesänä pidän lasten kanssa pitkän kesäloman, kun vielä siihen on mahdollisuus. Ensi vuonna opintoviikot riittää jo sairaanhoitajan pestiin erikoissairaanhoidon puolella ja ne kokemukset on pakko kerätä vyön alle tulevaisuutta varten. Tytöille ei ole haettu heinäkuuksi hoitopaikkaa, koska tytöt olisivat joutuneet vieraaseen tarhaan, jonne ei olisi ollut tulossa yhtään oman ryhmän lasta eikä tätiä mukaan. Hieman jännitin miehen reaktiota, kun hän tietty soisi, että vaimo edes kesällä toisi muutaman ropposen rahaa yhteiseen kassaan, mutta yllätyksekseni hän ei kommentoinut päätöstäni mitenkään.

Harjoittelussa sitten ensimmäisenä päivänä meidät vastaanottanut sairaanhoitaja kyseli, onko kaikilla meillä jo kesätyöt tiedossa. Kollegoillani oli, mutta minä kerroin, että ei ole ja olisiko heillä sitten jotain tiedossa. Oma infektio-osasto yhdistyy lasten kirurgisen osaston kanssa kesällä, joten heillä ei kesäsijaisille ole tarvista, mutta naapuriosasto kaipasi vielä yhtä kesäsijaista ja jopa ylihoitaja kävi minua hoputtamassa osastonhoitajan puheille työtä kysymään. Haastattelu meni hyvin ja niinpä minä sitten heti harjoittelun päätyttyä menen keskolaan hoitamaan pikkiriikkisiä vauvoja kahdeksi kuukaudeksi.

Tässä nyt lyhyesti kuulumiset. Palailen vielä kirrankin harjoittelun tunnelmiin ja hehkutan yhtä upeaa haavahoitoa, johon pääsin tutustumaan ihan läheltä. Tästä lastenharjoittelusta kerron myös lisää. Saatanpa myös avata sanaisen arkkuni koulun lähiopetuksesta...

It's good to be back :)