Ostoksilla

Kauppojen pursuava koulutarvikevalikoima sai minutkin livahtamaan kirjakaupan ovesta sisään ja hipelöimään kynäkumivihkovalikoimia. Vanhoja käytettäviä muistivihkoja löytyy kyllä vielä edellisen opiskelu-uran jäljiltä, joten vastustin kiusausta upottaa järkyttävä määrä euroja kotimaisen muotipuulaakin tunnetuilla kukilla koristeltuun vihkoon. Sen sijaan sorruin ostamaan alepöydästä multikansallisen sarjakuvahahmon kirjoitusvälinesetin. Vanhasta penaalista pitää karistaa kuivuneet maskarat ja härskiintyneet huulipunat ja ottaa se jälleen -niisk- kunnialliseen käyttöön. Koululaukku on vielä hakusessa. En ole vielä päättänyt, valitsenko imagokseni keski-ikäisen kotiäitihippeyden ja virkkaan jämälangoista itselleni uniikin koululaukun, joka todennäköisesti purkaantuu ennen syyslukukauden loppua. Jatkanko yliopiston kanssani matkanneen pikkuKånkenini kanssa, jolloin imagoni olisi jossain "jos nyt vaikka menisin ihan keskiverto tavallisesta opiskelijasta, vaikka ikää onkin 15 vuotta enemmän kuin suurimmalla osalla" vaiko vingutanko rouvavisaa ja ostan uuden upean merkkikassin ja lähden koulunpenkille imagolla "minun mieheni on diplomi-insinööri". Well, ei ehkä tuota jälkimmäistä ainakaan. Visan vinguttamiseen mieskulta on jo tottunut, mutta tuolle dipl.ins. keekoilulle hän nauraa enemmän kuin minä. Lapsirakkaani pitävät tehokkaasti huolen, että äiti ei puikkojen tai virkkuukoukun kanssa suuremmin ehdi huitoa, joten hippilook taitaa olla myös utopistinen saavutus.

Imagoa mietin, koska nyt olisi oiva tilaisuus aloittaa puhtaalta pöydältä. Mutta ei minun nykyisellä pöydälläni ole mitään, mitä häpeäisin tai mitä en voisi uusille koulukavereilleni kertoa. Hieman toki mietityttää, miten tällainen rouvistunut kahden lapsen äiti ja elämää jo siis kiitettävät vuodet katsellut ja kokeillut, sujahtaa juuri lukionsa lopettaneiden nuorten naisten joukkoon. Kahtellaan. Pidetään avoin mieli. Opiskelijarientoihin en voi tietenkään perheen takia ottaa samalla tavalla osaa, joten etäiseksi saatan monille jäädä. Itse muistan ekalta opiskeluvuodelta enkun laitokselta, kun sellainen hieman vanhempi opiskelija kovaan ääneen ilmoitti, että hän on tullut tänne opiskelemaan tutkinnon, ei seurustelemaan opiskelukavereiden kanssa. Toivottavasti tuo en ole minä tänä syksynä.

Vielä pari viikkoa

Muutaman viikon päästä pääsen pakkaamaan upouuden koululaukkuni Nalle Puh -tilpehööreineen ja aloitan kätilön opinnot ammattikorkeakoulussa. Jos olisin löytänyt tämän kutsumusammattini jo lukioaikana, olisin taiteillut lapsille napoja jo kymmenisen vuotta. Sen sijaan menin siitä mistä aita oli matalin ja puhuin yliopistolla akateemista bulshittia englanniksi ilman, että siitä on edelleenkään 15 vuoden jälkeen mitään muuta näytettävää kuin säälittävä opintosuoritusote ja pankin kuristusote henkitorvestani opintolainan muodossa.

Kiitos rakkaan mieheni tuen, sekä henkisen että taloudellisen, sekä lapsiltani saamani inspiraation ja kutsumuksen, käänsin kelkkani montakymmentä astetta toiseen suuntaan ja lähden opiskelemaan hoitoalaa. Huonosti palkattua ja huonosti arvostettua, mutta silti unelma-ammattini. Kätilö. Haluan kätilöksi. Tiedän, että opinnoissa menee helvatun pitkä aika ennenkuin päästään edes sivuamaan varsinaisia kätilön opintoja, mutta innostus ja halu ovat nyt niin suuria, että uskoisin kestäväni muutaman vuoden yleissivistävää liirulaarumia + tehokkaat sairaanhoitajan opinnot, jotta tulevaisuudessani häämöttää synnytyssali työntekijän perspektiivistä. Kätilöt tekevät toki paljon muutakin kuin auttavat lapsia maailmaan kolmivuorotyönä. Heitä on gynekologisilla osastoilla hoitamassa potilaita, joiden vaivat eivät liity lasten tekemiseen, he auttavat raskauksien keskeytyksissä, äitipoleilla, synnyttäneiden vuodeosastoilla, lisäkoulutuksella he voivat toimia neuvoloissa tai lähteä opettamaan seuraajiaan. Hallinnollisetkin toimet ovat mahdollisia lisälukujen jälkeen. Minä kuitenkin tällä hetkellä näen itseni siellä synnytyssalissa, auttamassa perhettä syntymään.

Tarkoitus olisi silloin tällöin laittaa muistiin lähes keski-ikäisen uusvanhan opiskelijan mietteitä maailman menosta, painotus kuitenkin opinnoissa ja ajatuksissa opiskelusta, kun sitä opiskelua on tullut toisessa instituutiossa harjoiteltua jo pidempään kuin opetusministeriö ja yliopisto haluaisivat sallia. Akateeminen vapaus osoittautui tämän tytön kohdalla varsinaiseksi surmanloukuksi, ehkä ammattikorkeakoulun lukujärjestysmäinen kuri sopii tällaiselle fiilistelijälle paremmin. En kuitenkaan lupaa olla kommentoimatta muitakin päässäni pyöriviä juttuja.

Tavataan syyskuun ensimmäisenä, kun orientoivien opntojen ensimmäinen osa on takana.