Vielä hengissä

Päivitystauko on ollut luvattoman pitkä. Opinnot ovat menneet koko ajan eteenpäin, mutta syksy oli motivaation kannalta rankka ja se heijastui vielä pitkälle kevääseenkin.

En edes yritä yhdessä postauksessa saada yhteenvetoa koko vuodesta, pätkin viestin suosiolla pienempiin paloihin.

Syksyn postaukset loppuivat viimeiseen sairaanhoitajavaiheen opintojen tenttiin. Syksyllä harjoitteluja oli siis vain se yksi eli kotisairaanhoito. Motivaatio harjoitteluun kangerteli, kun opinnot olivat alkaneet vanhusten hoidolla, sitten olimme päässeet jo erikoissairaanhoitoon ja viimeisimpänä lasten hoitotyö ja nyt sitten takaisin sinne aikuisten vaippaosastolle. Piti ottaa kaikki positiivinen ajattelu käyttöön, että harjoitteluun ei tullut lähdettyä naama norsun veenä. Loppujen lopuksi harjoittelu oli ainakin minulla hyvä kokemus.

Paluu takaisin luennoille tökki sitten kunnolla, koska opinnäytetyön takia lukujärjestyksemme oli todella pirstaleinen eli puolikkaita päiviä siellä täällä ja kun luentojen laatu oli kyseenalainen ts. ihan saman asian olisi voinut lukea tenttikirjasta ja paljon paremmin selitettynä, niin poissaoloja kertyi suhteellisen paljon. Kukaan ei niistä kuitenkaan näyttänyt olevan kiinnostunut. Koko loppusyksyä leimasi sellainen epämääräinen räpellys.

Opinnäytetyön tekeminen lähti nihkeästi käyntiin, koska emme saaneet vaikuttaa opinnäytetyömme aiheisiin lainkaan vaan ne annettiin meille. Kovasti vakuuteltiin, että nämä ovat työelämän toivomia aiheita ja jokainen työ tehdään jollekin tietylle osastolle tms. Aihealueena kätilötyön opinnäytetöissä oli vain naistentaudit. Kaikki synnytykset, perhehuoneet, isien kokemukset ja imetykset on kuulemma kaluttu jo niin moneen otteeseen, että niistä ei kaivata pitkään aikaan yhtään opinnäytetyötä. Great, ihan kiva. Kateellisena ainakin minä katselin seuraavan opinnäytetyöryhmän aiheita, kun heillä aiheet tulivat taas seksuaaliterveyden alueelta. Olisi kelvannut meillekin.

Mutta siis, opinnäytetöitä väännettiin. Ohjauksen määrä tuntui kovin vähäiseltä ja sekin ohjaus tuli lähinnä tulikomentojen ja lyttäävän arvostelun muodossa. Tuli fiilis, että ensinnäkään opinnäytetyön sisältö ei ole niin tärkeä kuin sen ulkoiset puitteet ja toisekseen, että jos opettaja ja opiskelijat ovat eri mieltä, niin ainoastaan opettajan mielipide on oikea.

Syksyn epämääräisyys vaikutti sitten sillä tavalla, että lähin opiskelijakollegani, jonka kanssa olin jo 2,5 vuotta kulkenut samalla liikennevälineellä kouluun ja kotiin ja jonka kanssa olin tehnyt valtaosan ryhmätöistä ja jonka kanssa opinnäytetyötäkin oli nyt väännetty, sai lopulta tarpeekseen koulun heitteillejättöfiiliksestä ja keskeytti opintonsa.

Ankea päätös muutenkin kökölle lukukaudelle. Tammikuussa piti sitten alkaa kätilötyön ammattiopinot, joten toivoa oli, että kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu.

Sinistä ja valkoista

Hyvää syntymäpäivää rakkaalle äidille ja Suomineidolle!

Räpellystä

Huomisaamuna on tentti, joten loogisesti Tuleva Kätilö istuu koneen ääressä klo 02.25. Tässä tapauksessa nyt ihan oikeasti loogisesti, koska yksi tenttiin kuuluva kirjallinen lähde löytyy netistä (ja on liian iso dokumentti printattavaksi). Perhe kuukahti yöunille jo aikoja sitten, mutta motivaation ollessa heikko, telkkarista löytyi katsottavaa hömppää ja kun hömppä muuttui ei-katsottavaksi, DVD:stä löytyi ihana, jumalainen, kaikkien hömppien superhömppä Ylpeys ja Ennakkoluulo. Ah, ne sanankäänteet, se kieli. Colin Firth. Ah.

Huominen tentti on kavereiden kesken nimeltään aspot. Kokonaisuudessaan kurssin nimi on Aikuisen terveyttä edistävä hoitotyö, joten mistä tuo lyhenne on saatu, en tiedä. Nimen ei pitäisi miestä tai kurssia pahentaa, eikä tosiaan ole nimestä kiinni, että innostuminen on ollut heikoissa kantimissa. Kurssin sisältö on jäänyt repaleiseksi sekasotkuksi, monta pientä juttua, jotka on tungettu yhteen ilman sen suurempaa yhteyttä toisiinsa. Kivointa oli ehkä, kun harjoittelimme tuberkuliinikokeen tekemistä eli pääsimme pistämään keittistä toistemme ihoon. Tuberkuliinipistos todella pistetään ihon sisään, ei alle. Kun ajattelee, miten ohut iho on, niin onkin haastavaa saada neulan kärki sinne ohuen keskelle, kun tuntuu, että koko neula on paljon paksumpi kuin itse kohde. Ylpeästi voin todeta, että kaikki ryhmästämme saivat aikaiseksi hienon pallukan, ihan niinkuin pitikin. Tentti on siis huomenna ja perjantaina toteutamme suunnittelemamme projektin Länsisatamassa. Jos siis olet matkustamassa perjantaina klo 9 lähdöllä Tallinnaan, minä saatan tulla kyselemään sinulta, oletko kuullut Huuta-projektista, tiedätkö, että 1.12. on Maailman AIDS-päivä ja muistutan, että Tallinnasta ei kannata tuoda ihan mitä tahansa tuliaisia. Onpa minulla jotain pientä jaettavaakin, jonka tarkoitus on tehdä elämästä hieman turvallisempaa. Paikalla on myös kollegoitani, joten rohkeasti vain juttusille ja kyselemään, jos mieleen juolahtaa jokin kysymys terveydestä.

Projektia varten olemme ryhmässä työstäneet suurta projektisuunnitelmaa, joka projektipäivän jälkeen muokataan raportiksi. Minun osuuteni työstä oli tutkia suomalaista seksimatkailua Tallinnaan ja siinä sivussa tuli luettua enemmänkin prostituutiosta. Kävin samaten lukemassa kuluttajien mielipiteitä keskustelupalstalla, jossa maksullista seksiä ostavat ja sitä tarjoavat vaihtavat ajatuksia. Sanon vaan, että mielenkiintoista. Minulta voisi satamassa tulla kyselemään tallinnalaisten bordellien osoitteita, mutta en usko, että osoitteiden kertominen olisi kovin eettistä. Sitäpaitsi kuulemma taksikuskeilta satamassa saa tuoreimman tiedon, sillä näitä viihteen palvelukeskuksia sulkeutuu ja avautuu sen mukaan, miten viranomaiset käyvät koputtelemassa ovelle.

Huomenna olisi Sofianlehdonkadulla Studia Generalia-luento aiheesta Seksuaaliterveyden edistäminen kätilötyössä (Sofianlehdonkatu 5 B auditorio klo 18-20), mutta se jää nyt väliin, koska kuopuksen tarharyhmällä on samaan aikaan joulujuhla ja kuopus esittää vaaleanpunaista keijukaiskalaa. Jolla on tiara päässä.

Blues soi muuallakin kuin Pieksämäen asemalla

Juicen tahdissa on naurettu, itketty, rakastettu. Hyvää matkaa tähtien taakse!

Maailman kyliin mä väsyin,
ota syliin
Sun kätes otsaani viilentää
Sano jotain näin
katveessa sotain
niin pääsen lähemmäksi elämää

Naura vähän ja painaudu tähän, kun ihollamme on hämärää
Oot niin avoin
sä miljoonin tavoin
Mua kiskot lähemmäksi elämää

Ota viini ja juo se on elämä mun
Anna ruumiisi tuo niin mä rauhoitun
Luodut emme me olleet toisillemme,
me kaiken loimme, loimme elämää

Ota viini ja juo se on elämä mun
Anna ruumiisi tuo niin mä rauhoitun
Pääsen sisään näin voimaani lisään
näin liikun lähemmäksi elämää

Kyynel valuu ja taas alkaa paluu
on tämä kaikki hyvin tärkeää
Vaivun uneen mun näät rauhoittuneen
näin ollen lähempänä elämää

-Pyhä toimitus, Juice Leskinen -

100%

Jos joku näki tänään eräässä helsinkiläisessä pikkulähiössä punatakkisen naisihmisen tanssivan ripaskaa ja hokevan "yesyesyesyesyes", niin se olin minä. Vyön alla on nyt ensimmäinen tositilanteessa asiakkaasta ihan oikeasti otettu suoniverinäyte. Helpotuksena hommassa oli, että verta tarvittiin vain yksi putkilo INR:n määritystä varten. Vakuumitekniikkaa käyttämällä verta ei roisku, vaikka olisi hitaampikin neulan ja putkiloiden kanssa, mutta putken poisto ja uuden laittaminen vaativat vakaita käsiä ja näppäriä sormia, ettei vahingossa liikuta neulaa suonessa ja työnnä sitä liian pitkälle tai vahingossa kokonaan suonesta pois.

Hehkutettuani suoritusta tässä illalla miehelle, tämä totesi, että sittenhän sun onnistumisprosentti on tasan 100.

Kyllä se siitä jatkossa taatusti tippuu, mutta nyt yhden illan olen täydellinen :)

Hoitajamuotia

Muistan ensimmäisen (ja ainoan) kertani leikkaussalissa. Olin pelkkä sivustakatsoja, potilaan saattaja. Protokollan mukaan sain kuitenkin päälleni asiaankuuluvat vermeet, hauskaa pipoa ja kasvomaskia myöden. Potilailla on yleensä leikkurissa kylmä, hoitajilla kuuma. Varsinkin kasvomaski hiostaa ja rillipäiselle tilanne voi olla suorastaan tuskallinen, kun prillit höyrystyvät oman mielensä mukaan.

Silti, tämän neulominen ja käyttäminen voisi tuoda hymyn opiskelukollegoiden huulille.

Kotisairaanhoidosta iltaa

Viikon verran olen jo huudellut ovenraosta, että "Kotihoidosta huomenta". Koulu alkoi jo elokuun puolessavälissä vapaavalintaisilla, sitten oli Iäkkäiden hoitotyön teoriaa ja nyt sitten sorvataan syksyn ainoaa työharjoittelua. Kunhan tästä selviää kunnialla, alkaakin sitten tämä ns. yleisvaihe tai sh-opinnot olla loppusuoralla ja kätilön ammattiopinnot häämöttää nurkan takana.

Jos muutama sana ensin kesästä. Kesä vauvojen kanssa oli ihan kiva. Aluksi vauvakuume pomppasi ennätyslukemiin, mutta yksi yö, jolloin juoksin neljän vauvan väliä ja tuntui, että kaikki ovat tyytymättömiä ja mikään ei mennyt putkeen, tipautti minut maanpäälle. Sairaalamaailma on nyt tullut vähän tutummaksi kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Vaikka monissa liemissä olen jo aikaisemmin keitetty ja työpaikkaa jos jonkinmoista nähnyt, niin varsinainen työpaikkakiusaaminen on jäänyt näkemättä ja kokematta. Nyt on sekin neitsyys mennyt. Osastolla oli yksi vanhempi sairaanhoitaja, pitkän linjan lastensairaanhoitaja juuri näiden vastasyntyneiden ja keskosten parissa kokemuksensa hankkinut, joka jostain syystä koki tarpeelliseksi kyykyttää kaikkia, joiden pärstäkerroin ei häntä miellyttänyt. Aluksi luulin, että hän tuhahteli vain minulle ja että hänen naljailevat kommenttinsa oli suunnattu vain minulle, mutta loppujen lopuksi hänen asenteestaan oli saanut kärsiä useampi osaston hoitajista ja ihan avoimesti puhuttiin, että tämän hoitajan käytös täyttää kaikki työpaikkakiusaamisen kriteerit. Itsekin aina tutkin työvuorolistoja ja jos olin samaan aikaan työvuorossa tämän Hoitaja Ylivertaisuuden kanssa, niin eipä tehnyt mieli näyttää naamaa kansliassa tai kahvihuoneessa, jos hän oli siellä samaa aikaa. Kesä kruunautui sitten siihen, että tämä hoitaja kävi minuun fyysisesti käsiksi potilashuoneessa. Taustojen kertominen veisi ikuisuuksia, mutta lyhyesti voisin sanoa, että oli potilastilanne, jota en hoitanut niinkuin hän olisi halunnut sen hoidettavan ja hänen raivostumisensa sai sellaiset mittasuhteet, että hän käyttäytyi täysin epäasiallisesti. Tuon päivän jälkeen töihinmeno ei maistunut enää yhtään, mutta onnekseni tämä hoitaja oli sitten käynyt vaihtamassa työvuoronsa niin, ettemme enää olleet samassa työvuorossa loppupestini aikana.

Olen kirjoittanut osastonhoitajalle kirjeen tästä tapauksesta, mutta se seisoo vielä tuossa pöydällä, kun en ole saanut sitä vielä lähetettyä. Kynnys laittaa eteenpäin jokin näin vakava asia on kuitenkin korkea. Tiedän ja kaikki järki sanoo, että tämän hoitajan on pakko saada jonkinlaista apua asennevammaansa ja ainoa tapa on, että hänen käytöksensä tulee esimiehen tietoon (sekä osastonhoitaja että apulaisosastonhoitaja olivat kesälomalla, kun tämä tapahtui). Toisaalta tiedän myös, että kirjeen lähettäminen voi samantien torpata mahdollisuuteni tehdä töitä tuon sairaalan lastenosastoille, koska kukaan ei kuitenkaan tykkää kantelupukeista.

Syksyn aloittanut näytteenottokurssi oli aivan fantastinen. Bioanalyytikko-opettaja kertoi teoriaosuudessa erilaisista näytteenotoista ja miksi näyte pitää ottaa tietyllä tavalla ja mitä tekijöitä on, jotka voivat haitata näytteenoton onnistumista jne. Sitten saimme ottaa toisiltamme verikokeita kyynärtaipeista, kämmenselästä, sormenpäistä, avoimella tekniikalla, vakuumilla. Mittasimme laskoa, verensokereita, hemoglobiineja. Stiksasimme virtsaa, teimme bakteeriviljelyjä nielunäytteistä ja virtsasta. Saimme fuugata seeruminäytteitä ja leikkiä CSI:n rikospaikkatutkijoita hienoilla labrapipeteillä. Keskustelut rönsysivät kurssin aikana kollegan hääpuvusta nuorisolle suunnattuun seksuaaliterveysvalistukseen. Irtosolunäytteen ottoa harjoittelimme kumisella Eevalla. Kurssin ainoa miesopiskelija ei olisi kuulemma pistänyt pahitteeksi, vaikka olisimme harjoitelleet papankin ottoa toisillamme, mutta kuultuaan, että sitten kurssin naisopiskelijat saavat ottaa häneltä tippurinäytteet au naturel, niin Eeva kelpasi harjoittelukappaleeksi enemmän kuin hyvin.

Koulussa suoniverinäytteen ottoa saa harjoitella niin vähän, että onnistuneen näytteenoton jälkeen oli pitkään euforinen olo. Vakiparillani on erittäin haastavat suonet ja niin myös itselläni. Ekat pistoksemme haahuilivat jossain suonen lähistöllä, mutta verta ei putkiloon tullut. Kun pareja vaihdettiin, vertakin löytyi. Vaikka kuinka tietää, että veri on ruumiinlämpöistä, niin silti verellä täyttyvä lasiputki tuntuu käteen yllättävän kuumalta.

Iäkkäiden hoitotyön teorialuennot olivat tylsiä. Kaikella kunnioituksella opettajia kohtaan. Samoja asioita on käsitelty jo ensimmäisenä opiskeluvuonna, kun aiheena oli kliininen perushoito, joka keskittyi hyvin paljon vanhuspotilaiden hoitoon. Olihan ensimmäinen harjoittelukin pitkäaikaishoitolaitoksissa. Erona nyt tosiaan se, että nyt puhutaan kotona asuvista vanhuksista ja kuinka heitä hoidetaan kotihoidon turvin ja miten se hoito eroaa laitoshoidosta tai akuuttihoidosta osastolla. Paljon oli sellaista, jonka nyt jokainen tajuaa maalaisjärjellä: kun mennään asiakkaan kotiin, kunnioitetaan vanhuksen omaa kotia, tervehditään, esittäydytään jne. Otetaan kengät pois. Tekee mieli todeta teinimäisesti, että DUH. Vai onko tosiaan nuoriso muuttunut niin, että tänä päivänä ei voida käytöstapoja ottaa enää itsestäänselvyytenä?

Teoriajakson aikana opettajien vaatimus pakollisesta läsnäolosta synnytti voimakasta keskustelua meidän opiskelijoiden joukossa. Me koimme, että jos opettajan luennot koostuvat pelkästään suoraan tenttikirjasta kopioiduista kalvoista, jotka opettaja lukee ääneen ja odottaa meidän kirjoittavan muistiin, poissaolo tunnilta ei voi kaataa maailmaa. Opettajien mielestä se nyt kuitenkin on maailmanlopusta seuraava katastrofi. Niinpä esim. eräs vatsanalueen leikkauksessa ollut opiskelijakollega raahautui sairaslomalla kouluun, kun muuten hän ei olisi saanut suorittaa opintojaksoa meidän kanssamme, vaan hän olisi joutunut tekemään sen seuraavan aloitusryhmän kanssa ensi keväänä ja niinpä hänen siirtymisensä ammattiopintoihin olisi myös siirtynyt puolella vuodella. Stadian politiikka opiskelijoiden sairastumisen kanssa on tyly. Opiskelija saa sairastaa ainoastaan loma-aikoina.

Meille toitotetaan kovasti, että olemme aikuisia ja itse vastuussa oppimisestamme. Oppimista testataan suurimmaksi osaksi tenttien avulla. Silti opettajat ovat menneet linjalle, että jos on poissaoloja teoriatunneilta, ei saa osallistua tenttiin. Opiskelijalle ei siis edes anneta mahdollisuutta hankkia vaadittavia tietoja muulla tavalla. Koska meillä on tenttikirjat, on aika itserakasta tulla väittämään, että luennoilla jaettua informaatiota ei muualta saisi. Varsinkin kun kollegoilta voi kopioida luentomuistiinpanot ja kysellä tunnin annista. Meillä on niin hyvä luokkahenki, että muistiinpanoja lainaillaan ja jaettavia monisteita otetaan poissaolijoille. Tietyt pakolliset läsnäolot ymmärrän, mutta että kautta linjan kaikki diipadaapa-tunnit pitää istua läpi? Jos opetuksen taso oli parempi, leunnoilla istuisi mielellään, mutta kun luentojen taso vaihtelee mielenkiintoisesta järkyttävän huonoon, niin opiskelumotivaation ylläpitäminen on välillä tuskallista. Useampi sudokuruudukko on tämän alkusyksyn aikana tullut täytettyä takarivissä...

Mutta tämä harjoittelu. Ensimmäinen viikko on nyt takana ja kyllä on kotihoito erilainen maailma kuin osastohoito. Itse temput eivät tietenkään eroa, insuliinin pistäminen on samanlaista teki sen sitten sisätautiosastolla vaiko Tähkätiellä, mutta siinä, missä osastolla on käytettävissä runsas steriilivarasto kaikkine herkkuineen, kotihoidossa pitää esim. haavahoidoissa ottaa huomioon, mitä kaikki hienoudet maksavat. Jos asiakkaalla ei ole varaa Duodermeihin ja Aquacelleihin vaan rasvalappuihin ja sideharsoon, niin sitten haavoja hoidetaan rasvalapuilla ja sideharsolla, vaikka tiedetään, että se ei ole optimaalinen hoito. Hoitatarvikkeita käyttäessä pitää aina muistaa, että jokainen käytetty sideharsotaitos tai teippirulla on asiakkaan itse maksama. Asiakasta ei myöskään voi pakottaa mihinkään, vaan itsemääräämisoikeutta kunnioitetaan, vaikka hoitajasta kuinka tuntuisi, että potilas ei valitse viisaasti.

Kolme viikkoa on vielä edessä. Jossain vaiheessa pitäisi uskaltaa päästää irti ohjaajan puseron helmasta ja lähteä tekemään itsenäisiä asiakaskäyntejä.

Suutareiden lapset

Mitä sanoo kätilöopiskelijan lapsi, kun saa haavan? Toteaako tyynesti tai itkun kanssa, että "Vuotaa verta!"

Esikoinen näytti sohvalta kättään ja kommentoi: "Punasoluja valuu".