Long time no see
Tässä näkyy tämä amatööribloggaajan helmasynti, että kun meno menee rajuksi (ts. opiskelijaäidin aika loppuu kesken joka jiin päivä), niin amatööriltä loppuu rahkeet päivittää blogiaan. Kiireen lisäksi toinen syy hiljaisuuteen on ollut naiivi uskomukseni, että blogiani lukee vain tutut, jotka kuulevat elämänmenostani muutakin kautta. Touhulan äidille vaan terkkuja, yritän pitää itseni nyt paremmin ruodussa.
Arkeologisia kaivauksia
Kun edellisen kerran kirjoitin, opintoviikkoja oli kasassa 3 (+ puuttuva viestinnän noppa, joka oli vain hakemuksesta kiinni). Nyt noppia löytyy rekisteriotteesta jo 12,5 (+ edelleen puuttuva viestinnän opintoviikko, koska en ole saanut vieläkään haettua yliopistolta kuranttia opintosuoritusotetta ja netin kautta en sitä voi tilata, koska nettitunnarit yliopistolle menivät juntturaan monta valovuotta sitten enkä ole niitä jaksanut käydä selvittämässä käyttökuntoon). Yksi tentti on arvosteltavana ja siitä napsahtaa 5 opintoviikkoa ja kunhan juuri menossa oleva eka harjoittelu on hoidettu kunnialla loppuun, se on sitten toiset 5 opintoviikkoa.
Jos joku miettii, miksi näin obsessoitunut ote näihin noppamääriin (ja kohta pitää siirtyä puhumaan pisteistä, kun kaikki opintoviikot sekä korkeakoulumaailmassa että ammattikorkeassa muuttuvat ECTS-pisteiksi), niin syy on ihan siinä, että kun ei moneen vuoteen ole saanut tehtyä yhtään mitään, niin tuo opintoviikkojen kertyminen on mannaa sielulle, koska ne konkreettisesti kuvaavat, minkälaista savottaa on saatu aikaiseksi.
Syksyllä opiskeltiin mm. psykologiaa, ensiapua, lainsäädäntöä, kliinistä mikrobiologiaa, farmakologiaa ja tietysti itse hoitotyötä eli tämän vuoden laajinta kokonaisuutta "hoitotyön kliiniset perusteet". Tuo pitää sisällään varsinaista konkreettista hoitotyötä eli verenpaineen mittaukset, hengitystoiminnan tarkkailun, ravitsemuksen (nenämahaletkulla, vatsanpeitteiden läpi suoraan suolistoon jne), ergonomiaa, eritystoiminnan tarkkailua ja siihen liittyviä toimenpiteitä (joka ikinen kerta luin lukujärjestyksestä, että erityistoiminnan tarkkailu :) eli katetrointia (kesto, toistuva ja kerta) ja vatsan toimittamista erilaisin peräruiskein, lääkehoito, jossa pääsimme pistelemään toisiamme lihakseen ja ihon alle ja laskemaan lääkelaskuja ja nesteytyksiä jne. Aseptiikka ja sairaalamaailman puhtaus on myös iskostettu takaraivoon. Ette muuten usko, miten valtavan ongelman nuo ohjeet saa aikaiseksi, kun pitäisi pedata potilaan sänky. Puhtaat ja käytetyt petivaatteet eivät saa koskettaa toisiaan. Potilaan sängylle ei saa laskea mitään. Käytettyjä petivaatteita ei saa laittaa lattialle. Potilaan petivaatteita ei saisi edes pitää vasten hoitajan vaatteita. Harjoittelu on nyt kuitenkin opettanut, että oikea elämä ja sairaalamaailma on eri asia kuin koulussa opetettu teoria...
Kukaan ei ole suuresta ryhmästämme vielä jättäytynyt pois. Noo, yksi opiskelija jäi äitiyslomalle, mutta kukaan ei ole siis laittanut pillejä pussiin ja todennut, että tämä laji ei ollut häntä varten. Joulun jälkeen on liikkunut hentoja huhuja, että joku olisi miettimässä lopettamista, mutta kukaan ei ole joko osannut tai halunnut nimetä huhun kohdetta. Veikkaisin, että kunhan kevät edistyy, niin lääkikseen/yliopistolle pyrkijät tulevat esiin, mutta ei heitä kyllä montaa ole. Opiskelumotivaatio on toisilla korkeampi kuin toisilla. Hieman minua pelottaa niiden puolesta, jotka helposti jättävät tulematta tentiin tai tulevat jättämään tyhjän koepaperin ja sanovat menevänsä suosiolla uusintaan. Yksi tai kaksi kertaa nyt on ymmärrettävää, elämällä kun on taipumus välillä tehdä ylimääräisiä sotkuja, mutta jos sama opiskelija jatkuvasti siirtää tenttinsä uusintaan tai uusinnan uusintaan, niin kyllä pistää miettimään, missä on motivaatio näihin opintoihin. Uusintoja kun meillä ei ole ihan joka viikko, niin on todennäköistä, että sitten yhdessä rästitentissä uusitaan kahta tai kolmea tenttiä. Tietenkin täytyy muistaa, että suurin osa opiskelijoista on kuitenkin lähestulkoon suoraan lukion penkiltä tulleita, joten heillä onkin aikaa venyttää opintojaan. Minulla taas aikaa ei ole tuhlattavaksi ja siksi nuivempi suhtautuminen tenteistä sluibaamiseen.
Suureksi ilokseni olemme saaneet vielä pysyä Sofianlehdonkadulla. Se on hiljainen intiimi yksikkö, jossa kätilön ammatti on koko ajan esillä. Kun nykyinen harjoittelu päättyy, saamme edelleenkin pysyä Soffarilla ja siirto Tukholmankadulle tapahtuu sitten mahdollisesti huhti -toukokuussa tai parhaassa tapauksessa jopa vasta ensi syksynä. Sitten pysymmekin vanhan opiston tiloissa (vanhemmille ihmisille Stadia ei sano mitään, mutta kun puhuu sairaanhoitajaopistosta, niin kaikki tietävät, mitä taloa Meilahdessa tarkoitetaan) seuraavat 2 vuotta ja sitten pääsemme takaisin Kätilöopiston sairaalan viereen suorittamaan ammattiopintoja.
Harjoittelu, ensimmäinen sellainen, IIK
Harjoittelu. Niin. Olen parhaillaan suorittamassa opintojeni ensimmäistä sairaalaharjoittelua. Tämä on harjoittelu, jonka kaikki ensihoitaja/kätilö/terveydenhoitaja/sairaanhoitajaopiskelijat suorittavat yhtälailla. Harjoittelu kestää 5 viikkoa, joista ensimmäinen viikko kerrattiin koululla perustaitoja. Nyt on ensimmäinen viikko takana ja suureksi helpotuksekseni sekä potilaat että minä olemme kaikki hengissä. Sairaala, jossa olen, on yksityinen, mutta sinne tullaan joko valtiokonttorin tai oman kotikunnan maksusitoumuksella. Yksityinen omistaja näkyy siinä, että henkilökuntaa on enemmän per osasto kuin ns. julkisen puolen vastaavissa hoitolaitoksissa. Myöskin potilasviihtyisyyteen on satsattu, potilashuoneissa on maks. 2 henkeä per huone ja kaikissa huoneissa on oma kylpyhuone/wc. Henkilökunnan jaksamiseen on myös panostettu ja potilasiirtoihin on nykyaikaisimmat apuvälineet, joita myös ahkerasti käytetään.
Heti ensimmäisenä päivänä tuli selväksi, että koulussa opittu teoria on yksi asia ja oikea elämä on sitten toinen asia. Jotain tällaistahan me jo toki olimme ounastelleet, koska moni asia, johon me itse olemme terveydenhuollon asiakkaina törmänneet, ei todellakaan mennyt niin kuin meille nyt koulussa opetettiin. Iloinen asia oli puolestaan, että koulun antama teoriapohja on kuitenkin ollut hyvää ja perusteellista ja sen päälle on ollut helppo rakentaa sitten oikeita käytännön toimintatapoja ja -oppeja.
Tämän harjoittelun antama oppi on perusta, jolle koko tuleva hoitotyömme laatu rakentuu. Tässä harjoittelussa opimme ihan perusasioita potilaan hoidosta ja vaativankin potilaan kohtaamisesta ja kunnioittamisesta. Koska potilaat ovat pääosin vanhuksia, oma punainen lankani on ollut, että kohtaan tässä harjoittelussa jokaisen potilaani, kuten tahtoisin tulevaisuudessa hoitohenkilökunnan kohtaavan omat iäkkäät rakkaani.
Työ on palkitsevaa, antoisaa, rankkaa ja joskus suurestikin tunteisiin vetoavaa. Tämä on klisee, mutta jokainen päivä on erilainen. Opiskelijana minua suorastaan kehoitetaan seuraamaan toimenpiteitä, vaikka kyse ei olisikaan ns. omasta potilaasta. Harjoittelusairaalani myös kannusti meitä kätilöopiskelijoita ottamaan osaa henkilökunnan lääkehoidon koulutukseen ja tämä koulutus onkin ollut erittäin positiivinen kokemus. Samoja asioita olemme juuri opiskelleet koulussa ja on ollut helpottavaa huomata, miten hyvin annettu oppi onkaan meihin uponnut ja miten helposti uudet asiat asettuvat aikaisemmin opitun päälle. Julkisuudessa on ollut paljon puhetta sairaanhoitajien huonosta lääkehoidon tuntemuksesta ja väärin annetuista tai annostelluista lääkkeistä. Koulussa tähän on puututtu niin, että lähes jokaiseen hoitotyön kurssiin kuuluu pakollinen lääkelaskenta/läkkehoidon osuus ja näistä tulee päästä virheettömästi läpi, jotta isompi kokonaisuus hyväksyttäisiin. Tulevan viikon tavoitteeni onkin mm. tutustua osastoni potilaiden lääkemääräyksiin syvällisemmin. Pharmaca Fennica on ensi viikon selatuin teokseni.
Harjoittelusta tekisi mieli kirjoittaa vaikka mitä, mutta vaitiolovelvollisuus sinetöi huulet aika tehokkaasti. Niin se tietysti pitää ollakin. Käytännön toteutuksesta sen verran, että miehen joustaminen on ollut edellytys (tässäkin asiassa), jotta harjoittelu minulta sujuisi. Esikoisen tarha on pieni yksikkö, joka aukaisee ovensa vasta klo 7. Kun minun pitää olla juuri samalla kellonlyömällä osastolla työvaatteet päällä ja miehenkin työmaa aloittaa toimintansa tuohon samaan aikaan, tässä oli ongelma. Onneksi mies ja miehen pomo (perhetuttu, onneksi :) ovat ymmärtäväisiä ja noina aamuina mies menee työmaalle puolisen tuntia myöhässä. Kunhan miehen työmatka Italiaan tulee ajankohtaiseksi, apuun täytyy pyytää mummia. Olen saanut järjestettyä itselleni tuolloin iltavuorot, jolloin mummille jää tehtäväksi noutaa lapsukaiset ja pitää heille seuraa iltakymmeneen. Kivempi vaihtoehto tuo kuin tulla tänne 5.45, jotta minä ehdin bussiin (5.59), jolla ehdin seitsemäksi osastolle.
Nyt jo vähän naurattaa, mutta etukäteen harjoittelu pelotti aikalailla. Pelkkä teoriatieto taskussa tuntui hieman huteralta opilta lähteä tekemään töitä ihan oikeiden ihmisten kanssa, mutta harjoitteluosastoni henkilökunta on ollut fantastista ja he ovat olleet ihanan kannustavia ja rohkaisevia. Pelkäsin, että opiskelijalle nakitetaan kaikki kököimmät hommat ja jätetään yksin selviämään monista työtilanteista, mutta tuolla on todella sisäistetty, että opiskelija on harjoittelemassa ja häntä ei koskaan lasketa työvahvuuteen eikä häntä käytetä paikkaamaan ketään varsinaista työntekijää. Eräs opiskelijakollegani meinattiin jättää omalle osastolleen sairaanhoitajan vastuuseen (kun hänellä on työtaustaa terveydenhuollosta ja hän nyt sattuu olemaan sairaanhoitaja-kätilöopiskelija), jotta osaston kaikki sairaanhoitajat pääsevät lähtemään yhtäaikaa koulutustilaisuuteen. Ihan niin karmea työvoimapula ei vielä alalla kuitenkaan ole, että 4kk opintojen jälkeen voisimme leikkiä oikeita sairaanhoitajia. Kollegani oli topakka ja kieltäytyi selkein sanoin kunniasta ja onneksi koko episodi sitten vielä saatiin keskusteltua auki (ohjaavan opettajamme lempitermi :), jotta opiskelijarukka ei joutunut osaston sairaanhoitajien hampaisiin.
Lähitulevaisuus
Kunhan harjoittelu loppuu helmikuun lopussa, kevään kurssit pitävät sisällään hoitotyön eettisiä ja teoreettisia perusteita sekä tutkimustyön perusteita (kuuluvat osana hoitotieteen approbaturiin, jota suoritamme Turun yliopiston hoitotieteen laitokselle), kliinistä fysiikkaa ja laiteoppia (mitä ihmettä tämä on?), sisätauteja, kuntoutumista ja selviämistä edistävää hoitotyötä (jonka harjoittelu on edessä ensi syyskuussa) sekä vapaavalintaisina kursseina minulla naisen asemaa perheessä eri kulttuureissa sekä päihdehuoltotyötä. Ensi syksyn ohjelmastakin jo saimme tietää, että syksy alkaa yhdellä harjoittelulla (sisätautiosastojen vuodeosastoilla), loppusyksy menee päihde-, kriisi- ja mielenterveysasiakkaan hoitotyössä ja kieliopinnotkin alkavat. Saakohan 10 vuoden enkunopinnoista yliopistolla mitään anteeksi?
Pikaisiin tapaamisiin. Jatkan harjoittelufiilistelyä taas parin päivän päästä.
Arkeologisia kaivauksia
Kun edellisen kerran kirjoitin, opintoviikkoja oli kasassa 3 (+ puuttuva viestinnän noppa, joka oli vain hakemuksesta kiinni). Nyt noppia löytyy rekisteriotteesta jo 12,5 (+ edelleen puuttuva viestinnän opintoviikko, koska en ole saanut vieläkään haettua yliopistolta kuranttia opintosuoritusotetta ja netin kautta en sitä voi tilata, koska nettitunnarit yliopistolle menivät juntturaan monta valovuotta sitten enkä ole niitä jaksanut käydä selvittämässä käyttökuntoon). Yksi tentti on arvosteltavana ja siitä napsahtaa 5 opintoviikkoa ja kunhan juuri menossa oleva eka harjoittelu on hoidettu kunnialla loppuun, se on sitten toiset 5 opintoviikkoa.
Jos joku miettii, miksi näin obsessoitunut ote näihin noppamääriin (ja kohta pitää siirtyä puhumaan pisteistä, kun kaikki opintoviikot sekä korkeakoulumaailmassa että ammattikorkeassa muuttuvat ECTS-pisteiksi), niin syy on ihan siinä, että kun ei moneen vuoteen ole saanut tehtyä yhtään mitään, niin tuo opintoviikkojen kertyminen on mannaa sielulle, koska ne konkreettisesti kuvaavat, minkälaista savottaa on saatu aikaiseksi.
Syksyllä opiskeltiin mm. psykologiaa, ensiapua, lainsäädäntöä, kliinistä mikrobiologiaa, farmakologiaa ja tietysti itse hoitotyötä eli tämän vuoden laajinta kokonaisuutta "hoitotyön kliiniset perusteet". Tuo pitää sisällään varsinaista konkreettista hoitotyötä eli verenpaineen mittaukset, hengitystoiminnan tarkkailun, ravitsemuksen (nenämahaletkulla, vatsanpeitteiden läpi suoraan suolistoon jne), ergonomiaa, eritystoiminnan tarkkailua ja siihen liittyviä toimenpiteitä (joka ikinen kerta luin lukujärjestyksestä, että erityistoiminnan tarkkailu :) eli katetrointia (kesto, toistuva ja kerta) ja vatsan toimittamista erilaisin peräruiskein, lääkehoito, jossa pääsimme pistelemään toisiamme lihakseen ja ihon alle ja laskemaan lääkelaskuja ja nesteytyksiä jne. Aseptiikka ja sairaalamaailman puhtaus on myös iskostettu takaraivoon. Ette muuten usko, miten valtavan ongelman nuo ohjeet saa aikaiseksi, kun pitäisi pedata potilaan sänky. Puhtaat ja käytetyt petivaatteet eivät saa koskettaa toisiaan. Potilaan sängylle ei saa laskea mitään. Käytettyjä petivaatteita ei saa laittaa lattialle. Potilaan petivaatteita ei saisi edes pitää vasten hoitajan vaatteita. Harjoittelu on nyt kuitenkin opettanut, että oikea elämä ja sairaalamaailma on eri asia kuin koulussa opetettu teoria...
Kukaan ei ole suuresta ryhmästämme vielä jättäytynyt pois. Noo, yksi opiskelija jäi äitiyslomalle, mutta kukaan ei ole siis laittanut pillejä pussiin ja todennut, että tämä laji ei ollut häntä varten. Joulun jälkeen on liikkunut hentoja huhuja, että joku olisi miettimässä lopettamista, mutta kukaan ei ole joko osannut tai halunnut nimetä huhun kohdetta. Veikkaisin, että kunhan kevät edistyy, niin lääkikseen/yliopistolle pyrkijät tulevat esiin, mutta ei heitä kyllä montaa ole. Opiskelumotivaatio on toisilla korkeampi kuin toisilla. Hieman minua pelottaa niiden puolesta, jotka helposti jättävät tulematta tentiin tai tulevat jättämään tyhjän koepaperin ja sanovat menevänsä suosiolla uusintaan. Yksi tai kaksi kertaa nyt on ymmärrettävää, elämällä kun on taipumus välillä tehdä ylimääräisiä sotkuja, mutta jos sama opiskelija jatkuvasti siirtää tenttinsä uusintaan tai uusinnan uusintaan, niin kyllä pistää miettimään, missä on motivaatio näihin opintoihin. Uusintoja kun meillä ei ole ihan joka viikko, niin on todennäköistä, että sitten yhdessä rästitentissä uusitaan kahta tai kolmea tenttiä. Tietenkin täytyy muistaa, että suurin osa opiskelijoista on kuitenkin lähestulkoon suoraan lukion penkiltä tulleita, joten heillä onkin aikaa venyttää opintojaan. Minulla taas aikaa ei ole tuhlattavaksi ja siksi nuivempi suhtautuminen tenteistä sluibaamiseen.
Suureksi ilokseni olemme saaneet vielä pysyä Sofianlehdonkadulla. Se on hiljainen intiimi yksikkö, jossa kätilön ammatti on koko ajan esillä. Kun nykyinen harjoittelu päättyy, saamme edelleenkin pysyä Soffarilla ja siirto Tukholmankadulle tapahtuu sitten mahdollisesti huhti -toukokuussa tai parhaassa tapauksessa jopa vasta ensi syksynä. Sitten pysymmekin vanhan opiston tiloissa (vanhemmille ihmisille Stadia ei sano mitään, mutta kun puhuu sairaanhoitajaopistosta, niin kaikki tietävät, mitä taloa Meilahdessa tarkoitetaan) seuraavat 2 vuotta ja sitten pääsemme takaisin Kätilöopiston sairaalan viereen suorittamaan ammattiopintoja.
Harjoittelu, ensimmäinen sellainen, IIK
Harjoittelu. Niin. Olen parhaillaan suorittamassa opintojeni ensimmäistä sairaalaharjoittelua. Tämä on harjoittelu, jonka kaikki ensihoitaja/kätilö/terveydenhoitaja/sairaanhoitajaopiskelijat suorittavat yhtälailla. Harjoittelu kestää 5 viikkoa, joista ensimmäinen viikko kerrattiin koululla perustaitoja. Nyt on ensimmäinen viikko takana ja suureksi helpotuksekseni sekä potilaat että minä olemme kaikki hengissä. Sairaala, jossa olen, on yksityinen, mutta sinne tullaan joko valtiokonttorin tai oman kotikunnan maksusitoumuksella. Yksityinen omistaja näkyy siinä, että henkilökuntaa on enemmän per osasto kuin ns. julkisen puolen vastaavissa hoitolaitoksissa. Myöskin potilasviihtyisyyteen on satsattu, potilashuoneissa on maks. 2 henkeä per huone ja kaikissa huoneissa on oma kylpyhuone/wc. Henkilökunnan jaksamiseen on myös panostettu ja potilasiirtoihin on nykyaikaisimmat apuvälineet, joita myös ahkerasti käytetään.
Heti ensimmäisenä päivänä tuli selväksi, että koulussa opittu teoria on yksi asia ja oikea elämä on sitten toinen asia. Jotain tällaistahan me jo toki olimme ounastelleet, koska moni asia, johon me itse olemme terveydenhuollon asiakkaina törmänneet, ei todellakaan mennyt niin kuin meille nyt koulussa opetettiin. Iloinen asia oli puolestaan, että koulun antama teoriapohja on kuitenkin ollut hyvää ja perusteellista ja sen päälle on ollut helppo rakentaa sitten oikeita käytännön toimintatapoja ja -oppeja.
Tämän harjoittelun antama oppi on perusta, jolle koko tuleva hoitotyömme laatu rakentuu. Tässä harjoittelussa opimme ihan perusasioita potilaan hoidosta ja vaativankin potilaan kohtaamisesta ja kunnioittamisesta. Koska potilaat ovat pääosin vanhuksia, oma punainen lankani on ollut, että kohtaan tässä harjoittelussa jokaisen potilaani, kuten tahtoisin tulevaisuudessa hoitohenkilökunnan kohtaavan omat iäkkäät rakkaani.
Työ on palkitsevaa, antoisaa, rankkaa ja joskus suurestikin tunteisiin vetoavaa. Tämä on klisee, mutta jokainen päivä on erilainen. Opiskelijana minua suorastaan kehoitetaan seuraamaan toimenpiteitä, vaikka kyse ei olisikaan ns. omasta potilaasta. Harjoittelusairaalani myös kannusti meitä kätilöopiskelijoita ottamaan osaa henkilökunnan lääkehoidon koulutukseen ja tämä koulutus onkin ollut erittäin positiivinen kokemus. Samoja asioita olemme juuri opiskelleet koulussa ja on ollut helpottavaa huomata, miten hyvin annettu oppi onkaan meihin uponnut ja miten helposti uudet asiat asettuvat aikaisemmin opitun päälle. Julkisuudessa on ollut paljon puhetta sairaanhoitajien huonosta lääkehoidon tuntemuksesta ja väärin annetuista tai annostelluista lääkkeistä. Koulussa tähän on puututtu niin, että lähes jokaiseen hoitotyön kurssiin kuuluu pakollinen lääkelaskenta/läkkehoidon osuus ja näistä tulee päästä virheettömästi läpi, jotta isompi kokonaisuus hyväksyttäisiin. Tulevan viikon tavoitteeni onkin mm. tutustua osastoni potilaiden lääkemääräyksiin syvällisemmin. Pharmaca Fennica on ensi viikon selatuin teokseni.
Harjoittelusta tekisi mieli kirjoittaa vaikka mitä, mutta vaitiolovelvollisuus sinetöi huulet aika tehokkaasti. Niin se tietysti pitää ollakin. Käytännön toteutuksesta sen verran, että miehen joustaminen on ollut edellytys (tässäkin asiassa), jotta harjoittelu minulta sujuisi. Esikoisen tarha on pieni yksikkö, joka aukaisee ovensa vasta klo 7. Kun minun pitää olla juuri samalla kellonlyömällä osastolla työvaatteet päällä ja miehenkin työmaa aloittaa toimintansa tuohon samaan aikaan, tässä oli ongelma. Onneksi mies ja miehen pomo (perhetuttu, onneksi :) ovat ymmärtäväisiä ja noina aamuina mies menee työmaalle puolisen tuntia myöhässä. Kunhan miehen työmatka Italiaan tulee ajankohtaiseksi, apuun täytyy pyytää mummia. Olen saanut järjestettyä itselleni tuolloin iltavuorot, jolloin mummille jää tehtäväksi noutaa lapsukaiset ja pitää heille seuraa iltakymmeneen. Kivempi vaihtoehto tuo kuin tulla tänne 5.45, jotta minä ehdin bussiin (5.59), jolla ehdin seitsemäksi osastolle.
Nyt jo vähän naurattaa, mutta etukäteen harjoittelu pelotti aikalailla. Pelkkä teoriatieto taskussa tuntui hieman huteralta opilta lähteä tekemään töitä ihan oikeiden ihmisten kanssa, mutta harjoitteluosastoni henkilökunta on ollut fantastista ja he ovat olleet ihanan kannustavia ja rohkaisevia. Pelkäsin, että opiskelijalle nakitetaan kaikki kököimmät hommat ja jätetään yksin selviämään monista työtilanteista, mutta tuolla on todella sisäistetty, että opiskelija on harjoittelemassa ja häntä ei koskaan lasketa työvahvuuteen eikä häntä käytetä paikkaamaan ketään varsinaista työntekijää. Eräs opiskelijakollegani meinattiin jättää omalle osastolleen sairaanhoitajan vastuuseen (kun hänellä on työtaustaa terveydenhuollosta ja hän nyt sattuu olemaan sairaanhoitaja-kätilöopiskelija), jotta osaston kaikki sairaanhoitajat pääsevät lähtemään yhtäaikaa koulutustilaisuuteen. Ihan niin karmea työvoimapula ei vielä alalla kuitenkaan ole, että 4kk opintojen jälkeen voisimme leikkiä oikeita sairaanhoitajia. Kollegani oli topakka ja kieltäytyi selkein sanoin kunniasta ja onneksi koko episodi sitten vielä saatiin keskusteltua auki (ohjaavan opettajamme lempitermi :), jotta opiskelijarukka ei joutunut osaston sairaanhoitajien hampaisiin.
Lähitulevaisuus
Kunhan harjoittelu loppuu helmikuun lopussa, kevään kurssit pitävät sisällään hoitotyön eettisiä ja teoreettisia perusteita sekä tutkimustyön perusteita (kuuluvat osana hoitotieteen approbaturiin, jota suoritamme Turun yliopiston hoitotieteen laitokselle), kliinistä fysiikkaa ja laiteoppia (mitä ihmettä tämä on?), sisätauteja, kuntoutumista ja selviämistä edistävää hoitotyötä (jonka harjoittelu on edessä ensi syyskuussa) sekä vapaavalintaisina kursseina minulla naisen asemaa perheessä eri kulttuureissa sekä päihdehuoltotyötä. Ensi syksyn ohjelmastakin jo saimme tietää, että syksy alkaa yhdellä harjoittelulla (sisätautiosastojen vuodeosastoilla), loppusyksy menee päihde-, kriisi- ja mielenterveysasiakkaan hoitotyössä ja kieliopinnotkin alkavat. Saakohan 10 vuoden enkunopinnoista yliopistolla mitään anteeksi?
Pikaisiin tapaamisiin. Jatkan harjoittelufiilistelyä taas parin päivän päästä.
posted by tuleva kätilö at 8:15 ip.
2 comments
