Takaisin koulunpenkille

Vielä hengissä

2007-06-11T04:54:00.000+03:00

Päivitystauko on ollut luvattoman pitkä. Opinnot ovat menneet koko ajan eteenpäin, mutta syksy oli motivaation kannalta rankka ja se heijastui vielä pitkälle kevääseenkin.

En edes yritä yhdessä postauksessa saada yhteenvetoa koko vuodesta, pätkin viestin suosiolla pienempiin paloihin.

Syksyn postaukset loppuivat viimeiseen sairaanhoitajavaiheen opintojen tenttiin. Syksyllä harjoitteluja oli siis vain se yksi eli kotisairaanhoito. Motivaatio harjoitteluun kangerteli, kun opinnot olivat alkaneet vanhusten hoidolla, sitten olimme päässeet jo erikoissairaanhoitoon ja viimeisimpänä lasten hoitotyö ja nyt sitten takaisin sinne aikuisten vaippaosastolle. Piti ottaa kaikki positiivinen ajattelu käyttöön, että harjoitteluun ei tullut lähdettyä naama norsun veenä. Loppujen lopuksi harjoittelu oli ainakin minulla hyvä kokemus.

Paluu takaisin luennoille tökki sitten kunnolla, koska opinnäytetyön takia lukujärjestyksemme oli todella pirstaleinen eli puolikkaita päiviä siellä täällä ja kun luentojen laatu oli kyseenalainen ts. ihan saman asian olisi voinut lukea tenttikirjasta ja paljon paremmin selitettynä, niin poissaoloja kertyi suhteellisen paljon. Kukaan ei niistä kuitenkaan näyttänyt olevan kiinnostunut. Koko loppusyksyä leimasi sellainen epämääräinen räpellys.

Opinnäytetyön tekeminen lähti nihkeästi käyntiin, koska emme saaneet vaikuttaa opinnäytetyömme aiheisiin lainkaan vaan ne annettiin meille. Kovasti vakuuteltiin, että nämä ovat työelämän toivomia aiheita ja jokainen työ tehdään jollekin tietylle osastolle tms. Aihealueena kätilötyön opinnäytetöissä oli vain naistentaudit. Kaikki synnytykset, perhehuoneet, isien kokemukset ja imetykset on kuulemma kaluttu jo niin moneen otteeseen, että niistä ei kaivata pitkään aikaan yhtään opinnäytetyötä. Great, ihan kiva. Kateellisena ainakin minä katselin seuraavan opinnäytetyöryhmän aiheita, kun heillä aiheet tulivat taas seksuaaliterveyden alueelta. Olisi kelvannut meillekin.

Mutta siis, opinnäytetöitä väännettiin. Ohjauksen määrä tuntui kovin vähäiseltä ja sekin ohjaus tuli lähinnä tulikomentojen ja lyttäävän arvostelun muodossa. Tuli fiilis, että ensinnäkään opinnäytetyön sisältö ei ole niin tärkeä kuin sen ulkoiset puitteet ja toisekseen, että jos opettaja ja opiskelijat ovat eri mieltä, niin ainoastaan opettajan mielipide on oikea.

Syksyn epämääräisyys vaikutti sitten sillä tavalla, että lähin opiskelijakollegani, jonka kanssa olin jo 2,5 vuotta kulkenut samalla liikennevälineellä kouluun ja kotiin ja jonka kanssa olin tehnyt valtaosan ryhmätöistä ja jonka kanssa opinnäytetyötäkin oli nyt väännetty, sai lopulta tarpeekseen koulun heitteillejättöfiiliksestä ja keskeytti opintonsa.

Ankea päätös muutenkin kökölle lukukaudelle. Tammikuussa piti sitten alkaa kätilötyön ammattiopinot, joten toivoa oli, että kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu.

Sinistä ja valkoista

2006-12-06T22:39:00.000+02:00

Hyvää syntymäpäivää rakkaalle äidille ja Suomineidolle!

Räpellystä

2006-11-29T02:21:00.000+02:00

Huomisaamuna on tentti, joten loogisesti Tuleva Kätilö istuu koneen ääressä klo 02.25. Tässä tapauksessa nyt ihan oikeasti loogisesti, koska yksi tenttiin kuuluva kirjallinen lähde löytyy netistä (ja on liian iso dokumentti printattavaksi). Perhe kuukahti yöunille jo aikoja sitten, mutta motivaation ollessa heikko, telkkarista löytyi katsottavaa hömppää ja kun hömppä muuttui ei-katsottavaksi, DVD:stä löytyi ihana, jumalainen, kaikkien hömppien superhömppä Ylpeys ja Ennakkoluulo. Ah, ne sanankäänteet, se kieli. Colin Firth. Ah.

Huominen tentti on kavereiden kesken nimeltään aspot. Kokonaisuudessaan kurssin nimi on Aikuisen terveyttä edistävä hoitotyö, joten mistä tuo lyhenne on saatu, en tiedä. Nimen ei pitäisi miestä tai kurssia pahentaa, eikä tosiaan ole nimestä kiinni, että innostuminen on ollut heikoissa kantimissa. Kurssin sisältö on jäänyt repaleiseksi sekasotkuksi, monta pientä juttua, jotka on tungettu yhteen ilman sen suurempaa yhteyttä toisiinsa. Kivointa oli ehkä, kun harjoittelimme tuberkuliinikokeen tekemistä eli pääsimme pistämään keittistä toistemme ihoon. Tuberkuliinipistos todella pistetään ihon sisään, ei alle. Kun ajattelee, miten ohut iho on, niin onkin haastavaa saada neulan kärki sinne ohuen keskelle, kun tuntuu, että koko neula on paljon paksumpi kuin itse kohde. Ylpeästi voin todeta, että kaikki ryhmästämme saivat aikaiseksi hienon pallukan, ihan niinkuin pitikin. Tentti on siis huomenna ja perjantaina toteutamme suunnittelemamme projektin Länsisatamassa. Jos siis olet matkustamassa perjantaina klo 9 lähdöllä Tallinnaan, minä saatan tulla kyselemään sinulta, oletko kuullut Huuta-projektista, tiedätkö, että 1.12. on Maailman AIDS-päivä ja muistutan, että Tallinnasta ei kannata tuoda ihan mitä tahansa tuliaisia. Onpa minulla jotain pientä jaettavaakin, jonka tarkoitus on tehdä elämästä hieman turvallisempaa. Paikalla on myös kollegoitani, joten rohkeasti vain juttusille ja kyselemään, jos mieleen juolahtaa jokin kysymys terveydestä.

Projektia varten olemme ryhmässä työstäneet suurta projektisuunnitelmaa, joka projektipäivän jälkeen muokataan raportiksi. Minun osuuteni työstä oli tutkia suomalaista seksimatkailua Tallinnaan ja siinä sivussa tuli luettua enemmänkin prostituutiosta. Kävin samaten lukemassa kuluttajien mielipiteitä keskustelupalstalla, jossa maksullista seksiä ostavat ja sitä tarjoavat vaihtavat ajatuksia. Sanon vaan, että mielenkiintoista. Minulta voisi satamassa tulla kyselemään tallinnalaisten bordellien osoitteita, mutta en usko, että osoitteiden kertominen olisi kovin eettistä. Sitäpaitsi kuulemma taksikuskeilta satamassa saa tuoreimman tiedon, sillä näitä viihteen palvelukeskuksia sulkeutuu ja avautuu sen mukaan, miten viranomaiset käyvät koputtelemassa ovelle.

Huomenna olisi Sofianlehdonkadulla Studia Generalia-luento aiheesta Seksuaaliterveyden edistäminen kätilötyössä (Sofianlehdonkatu 5 B auditorio klo 18-20), mutta se jää nyt väliin, koska kuopuksen tarharyhmällä on samaan aikaan joulujuhla ja kuopus esittää vaaleanpunaista keijukaiskalaa. Jolla on tiara päässä.

Blues soi muuallakin kuin Pieksämäen asemalla

2006-11-25T20:43:00.000+02:00

Juicen tahdissa on naurettu, itketty, rakastettu. Hyvää matkaa tähtien taakse!

Maailman kyliin mä väsyin,
ota syliin
Sun kätes otsaani viilentää
Sano jotain näin
katveessa sotain
niin pääsen lähemmäksi elämää

Naura vähän ja painaudu tähän, kun ihollamme on hämärää
Oot niin avoin
sä miljoonin tavoin
Mua kiskot lähemmäksi elämää

Ota viini ja juo se on elämä mun
Anna ruumiisi tuo niin mä rauhoitun
Luodut emme me olleet toisillemme,
me kaiken loimme, loimme elämää

Ota viini ja juo se on elämä mun
Anna ruumiisi tuo niin mä rauhoitun
Pääsen sisään näin voimaani lisään
näin liikun lähemmäksi elämää

Kyynel valuu ja taas alkaa paluu
on tämä kaikki hyvin tärkeää
Vaivun uneen mun näät rauhoittuneen
näin ollen lähempänä elämää

-Pyhä toimitus, Juice Leskinen -

100%

2006-09-29T20:38:00.000+03:00

Jos joku näki tänään eräässä helsinkiläisessä pikkulähiössä punatakkisen naisihmisen tanssivan ripaskaa ja hokevan "yesyesyesyesyes", niin se olin minä. Vyön alla on nyt ensimmäinen tositilanteessa asiakkaasta ihan oikeasti otettu suoniverinäyte. Helpotuksena hommassa oli, että verta tarvittiin vain yksi putkilo INR:n määritystä varten. Vakuumitekniikkaa käyttämällä verta ei roisku, vaikka olisi hitaampikin neulan ja putkiloiden kanssa, mutta putken poisto ja uuden laittaminen vaativat vakaita käsiä ja näppäriä sormia, ettei vahingossa liikuta neulaa suonessa ja työnnä sitä liian pitkälle tai vahingossa kokonaan suonesta pois.

Hehkutettuani suoritusta tässä illalla miehelle, tämä totesi, että sittenhän sun onnistumisprosentti on tasan 100.

Kyllä se siitä jatkossa taatusti tippuu, mutta nyt yhden illan olen täydellinen :)

Hoitajamuotia

2006-09-26T09:57:00.000+03:00

Muistan ensimmäisen (ja ainoan) kertani leikkaussalissa. Olin pelkkä sivustakatsoja, potilaan saattaja. Protokollan mukaan sain kuitenkin päälleni asiaankuuluvat vermeet, hauskaa pipoa ja kasvomaskia myöden. Potilailla on yleensä leikkurissa kylmä, hoitajilla kuuma. Varsinkin kasvomaski hiostaa ja rillipäiselle tilanne voi olla suorastaan tuskallinen, kun prillit höyrystyvät oman mielensä mukaan.

Silti, tämän neulominen ja käyttäminen voisi tuoda hymyn opiskelukollegoiden huulille.

Kotisairaanhoidosta iltaa

2006-09-17T23:50:00.000+03:00

Viikon verran olen jo huudellut ovenraosta, että "Kotihoidosta huomenta". Koulu alkoi jo elokuun puolessavälissä vapaavalintaisilla, sitten oli Iäkkäiden hoitotyön teoriaa ja nyt sitten sorvataan syksyn ainoaa työharjoittelua. Kunhan tästä selviää kunnialla, alkaakin sitten tämä ns. yleisvaihe tai sh-opinnot olla loppusuoralla ja kätilön ammattiopinnot häämöttää nurkan takana.

Jos muutama sana ensin kesästä. Kesä vauvojen kanssa oli ihan kiva. Aluksi vauvakuume pomppasi ennätyslukemiin, mutta yksi yö, jolloin juoksin neljän vauvan väliä ja tuntui, että kaikki ovat tyytymättömiä ja mikään ei mennyt putkeen, tipautti minut maanpäälle. Sairaalamaailma on nyt tullut vähän tutummaksi kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Vaikka monissa liemissä olen jo aikaisemmin keitetty ja työpaikkaa jos jonkinmoista nähnyt, niin varsinainen työpaikkakiusaaminen on jäänyt näkemättä ja kokematta. Nyt on sekin neitsyys mennyt. Osastolla oli yksi vanhempi sairaanhoitaja, pitkän linjan lastensairaanhoitaja juuri näiden vastasyntyneiden ja keskosten parissa kokemuksensa hankkinut, joka jostain syystä koki tarpeelliseksi kyykyttää kaikkia, joiden pärstäkerroin ei häntä miellyttänyt. Aluksi luulin, että hän tuhahteli vain minulle ja että hänen naljailevat kommenttinsa oli suunnattu vain minulle, mutta loppujen lopuksi hänen asenteestaan oli saanut kärsiä useampi osaston hoitajista ja ihan avoimesti puhuttiin, että tämän hoitajan käytös täyttää kaikki työpaikkakiusaamisen kriteerit. Itsekin aina tutkin työvuorolistoja ja jos olin samaan aikaan työvuorossa tämän Hoitaja Ylivertaisuuden kanssa, niin eipä tehnyt mieli näyttää naamaa kansliassa tai kahvihuoneessa, jos hän oli siellä samaa aikaa. Kesä kruunautui sitten siihen, että tämä hoitaja kävi minuun fyysisesti käsiksi potilashuoneessa. Taustojen kertominen veisi ikuisuuksia, mutta lyhyesti voisin sanoa, että oli potilastilanne, jota en hoitanut niinkuin hän olisi halunnut sen hoidettavan ja hänen raivostumisensa sai sellaiset mittasuhteet, että hän käyttäytyi täysin epäasiallisesti. Tuon päivän jälkeen töihinmeno ei maistunut enää yhtään, mutta onnekseni tämä hoitaja oli sitten käynyt vaihtamassa työvuoronsa niin, ettemme enää olleet samassa työvuorossa loppupestini aikana.

Olen kirjoittanut osastonhoitajalle kirjeen tästä tapauksesta, mutta se seisoo vielä tuossa pöydällä, kun en ole saanut sitä vielä lähetettyä. Kynnys laittaa eteenpäin jokin näin vakava asia on kuitenkin korkea. Tiedän ja kaikki järki sanoo, että tämän hoitajan on pakko saada jonkinlaista apua asennevammaansa ja ainoa tapa on, että hänen käytöksensä tulee esimiehen tietoon (sekä osastonhoitaja että apulaisosastonhoitaja olivat kesälomalla, kun tämä tapahtui). Toisaalta tiedän myös, että kirjeen lähettäminen voi samantien torpata mahdollisuuteni tehdä töitä tuon sairaalan lastenosastoille, koska kukaan ei kuitenkaan tykkää kantelupukeista.

Syksyn aloittanut näytteenottokurssi oli aivan fantastinen. Bioanalyytikko-opettaja kertoi teoriaosuudessa erilaisista näytteenotoista ja miksi näyte pitää ottaa tietyllä tavalla ja mitä tekijöitä on, jotka voivat haitata näytteenoton onnistumista jne. Sitten saimme ottaa toisiltamme verikokeita kyynärtaipeista, kämmenselästä, sormenpäistä, avoimella tekniikalla, vakuumilla. Mittasimme laskoa, verensokereita, hemoglobiineja. Stiksasimme virtsaa, teimme bakteeriviljelyjä nielunäytteistä ja virtsasta. Saimme fuugata seeruminäytteitä ja leikkiä CSI:n rikospaikkatutkijoita hienoilla labrapipeteillä. Keskustelut rönsysivät kurssin aikana kollegan hääpuvusta nuorisolle suunnattuun seksuaaliterveysvalistukseen. Irtosolunäytteen ottoa harjoittelimme kumisella Eevalla. Kurssin ainoa miesopiskelija ei olisi kuulemma pistänyt pahitteeksi, vaikka olisimme harjoitelleet papankin ottoa toisillamme, mutta kuultuaan, että sitten kurssin naisopiskelijat saavat ottaa häneltä tippurinäytteet au naturel, niin Eeva kelpasi harjoittelukappaleeksi enemmän kuin hyvin.

Koulussa suoniverinäytteen ottoa saa harjoitella niin vähän, että onnistuneen näytteenoton jälkeen oli pitkään euforinen olo. Vakiparillani on erittäin haastavat suonet ja niin myös itselläni. Ekat pistoksemme haahuilivat jossain suonen lähistöllä, mutta verta ei putkiloon tullut. Kun pareja vaihdettiin, vertakin löytyi. Vaikka kuinka tietää, että veri on ruumiinlämpöistä, niin silti verellä täyttyvä lasiputki tuntuu käteen yllättävän kuumalta.

Iäkkäiden hoitotyön teorialuennot olivat tylsiä. Kaikella kunnioituksella opettajia kohtaan. Samoja asioita on käsitelty jo ensimmäisenä opiskeluvuonna, kun aiheena oli kliininen perushoito, joka keskittyi hyvin paljon vanhuspotilaiden hoitoon. Olihan ensimmäinen harjoittelukin pitkäaikaishoitolaitoksissa. Erona nyt tosiaan se, että nyt puhutaan kotona asuvista vanhuksista ja kuinka heitä hoidetaan kotihoidon turvin ja miten se hoito eroaa laitoshoidosta tai akuuttihoidosta osastolla. Paljon oli sellaista, jonka nyt jokainen tajuaa maalaisjärjellä: kun mennään asiakkaan kotiin, kunnioitetaan vanhuksen omaa kotia, tervehditään, esittäydytään jne. Otetaan kengät pois. Tekee mieli todeta teinimäisesti, että DUH. Vai onko tosiaan nuoriso muuttunut niin, että tänä päivänä ei voida käytöstapoja ottaa enää itsestäänselvyytenä?

Teoriajakson aikana opettajien vaatimus pakollisesta läsnäolosta synnytti voimakasta keskustelua meidän opiskelijoiden joukossa. Me koimme, että jos opettajan luennot koostuvat pelkästään suoraan tenttikirjasta kopioiduista kalvoista, jotka opettaja lukee ääneen ja odottaa meidän kirjoittavan muistiin, poissaolo tunnilta ei voi kaataa maailmaa. Opettajien mielestä se nyt kuitenkin on maailmanlopusta seuraava katastrofi. Niinpä esim. eräs vatsanalueen leikkauksessa ollut opiskelijakollega raahautui sairaslomalla kouluun, kun muuten hän ei olisi saanut suorittaa opintojaksoa meidän kanssamme, vaan hän olisi joutunut tekemään sen seuraavan aloitusryhmän kanssa ensi keväänä ja niinpä hänen siirtymisensä ammattiopintoihin olisi myös siirtynyt puolella vuodella. Stadian politiikka opiskelijoiden sairastumisen kanssa on tyly. Opiskelija saa sairastaa ainoastaan loma-aikoina.

Meille toitotetaan kovasti, että olemme aikuisia ja itse vastuussa oppimisestamme. Oppimista testataan suurimmaksi osaksi tenttien avulla. Silti opettajat ovat menneet linjalle, että jos on poissaoloja teoriatunneilta, ei saa osallistua tenttiin. Opiskelijalle ei siis edes anneta mahdollisuutta hankkia vaadittavia tietoja muulla tavalla. Koska meillä on tenttikirjat, on aika itserakasta tulla väittämään, että luennoilla jaettua informaatiota ei muualta saisi. Varsinkin kun kollegoilta voi kopioida luentomuistiinpanot ja kysellä tunnin annista. Meillä on niin hyvä luokkahenki, että muistiinpanoja lainaillaan ja jaettavia monisteita otetaan poissaolijoille. Tietyt pakolliset läsnäolot ymmärrän, mutta että kautta linjan kaikki diipadaapa-tunnit pitää istua läpi? Jos opetuksen taso oli parempi, leunnoilla istuisi mielellään, mutta kun luentojen taso vaihtelee mielenkiintoisesta järkyttävän huonoon, niin opiskelumotivaation ylläpitäminen on välillä tuskallista. Useampi sudokuruudukko on tämän alkusyksyn aikana tullut täytettyä takarivissä...

Mutta tämä harjoittelu. Ensimmäinen viikko on nyt takana ja kyllä on kotihoito erilainen maailma kuin osastohoito. Itse temput eivät tietenkään eroa, insuliinin pistäminen on samanlaista teki sen sitten sisätautiosastolla vaiko Tähkätiellä, mutta siinä, missä osastolla on käytettävissä runsas steriilivarasto kaikkine herkkuineen, kotihoidossa pitää esim. haavahoidoissa ottaa huomioon, mitä kaikki hienoudet maksavat. Jos asiakkaalla ei ole varaa Duodermeihin ja Aquacelleihin vaan rasvalappuihin ja sideharsoon, niin sitten haavoja hoidetaan rasvalapuilla ja sideharsolla, vaikka tiedetään, että se ei ole optimaalinen hoito. Hoitatarvikkeita käyttäessä pitää aina muistaa, että jokainen käytetty sideharsotaitos tai teippirulla on asiakkaan itse maksama. Asiakasta ei myöskään voi pakottaa mihinkään, vaan itsemääräämisoikeutta kunnioitetaan, vaikka hoitajasta kuinka tuntuisi, että potilas ei valitse viisaasti.

Kolme viikkoa on vielä edessä. Jossain vaiheessa pitäisi uskaltaa päästää irti ohjaajan puseron helmasta ja lähteä tekemään itsenäisiä asiakaskäyntejä.

Suutareiden lapset

2006-09-17T20:06:00.000+03:00

Mitä sanoo kätilöopiskelijan lapsi, kun saa haavan? Toteaako tyynesti tai itkun kanssa, että "Vuotaa verta!"

Esikoinen näytti sohvalta kättään ja kommentoi: "Punasoluja valuu".

Tärkeimmät ensin

2006-09-03T14:08:00.000+03:00

Juu, Tuleva kätilö on taas koulunpenkillä ja juttua pukkaa kohta, mutta first things first:

Runo

2006-05-17T01:06:00.000+03:00

Viikko sitten vietettiin Kirjan ja Ruusun päivää. Päivän kunniaksi Akateemisessa oli mahdollisuus tilata runo haluamastaan aineesta. Saavuin itse kirjakauppaan suoraan Äitiyshuollon tentistä ja niinpä tilasin sitten runon aiheesta Kätilö. Toivoin runoilijan käyttävän runossa sanoja vauva ja ainutlaatuinen. Tällaisen sain ja olin enemmän kuin otettu lukiolaisen tytön näkemyksestä:

Jotkut ovat töissä
virastoissa pankeissa kahviloissa kampaamoissa
kioskeissa toimistoissa myymälöissä kustantamoissa

Ei niin
ettenkö arvostaisi
kukkakauppiaita kondiittoreita opettajia tai poliiseja
mutta yksikään heistä
ei tiedä salaisuutta
tunne maailman kiertokulkua
niin hyvin kuin kätilö

Vastakohtia vastakohtia
vai kokeeko historianopettaja
saman päivän aikana
hien ja veren
maailmaasyleilevän onnen

Katso
näiden käsien kautta
jokainen lapsi saapuu tähän maailmaan

Työajat on
joku voisi sanoa "rutiinia"
mutta jokainen vauva
ja jokainen synnytys
on maailmanluokan ihme
ainutlaatuinen hetki
täydellinen nirvana

Tuleva kätilö kiittää ja pyyhkii salaa pienen kyyneleen silmäkulmasta.

Pitkästä aikaa

2006-05-02T23:38:00.000+03:00

Ohhoh, onpas vierähtänyt aikaa. Pyydän pyhimmästi anteeksi kaikilta, jotka ovat päivitysten toivossa täällä piipahtaneet.

Kirran harjoittelu sai siis helmi-maaliskuussa ainutlaatuisen sivujuonteen, kun osastolla todettiin sairaalabakteeriepidemia. Kyse ei nyt ollut mistään lihansyöjäbakteerista vaan ihan tavallisesta VRE -bakteerista. Virallisemmalta nimeltään Vankomysiinille Resistentti Enterokokki (aukaisee pdf-tiedoston). Potilaat loppuivat kesken, kun osaston toiminta ajettiin alas ja koko osasto puhdistettiin. Viikon verran heiluin desinfiointiaineen ja rätin kanssa putsaamassa steriiliä varastoa, kansliaa jne.

Osastolla epidemian vaikutus harjoitteluuni otettiin tosissaan ja minulle pyrittiin järjestämään mahdollisuuksien mukaan harjoittelutilaisuuksia. Meidän osastollemme normaalisti tulevia potilaita sijoitettiin muille kirurgisille osastoille ja vietinkin naapuriosastolla mielenkiintoiset kaksi yötä valvoen rintarekonstruktiopotilaan vointia leikkauksen jälkeen. Viimeisellä harjoitteluviikolla oma osasto toimi jo täysillä ja ohjaajani pisti minut kunnolla hommiin. Antoi vastuuta, antoi tehdä itsenäisesti, antoi palautetta.

Vaikka 1,5 viikkoa meni vähän harakoille potilastyön suhteen, tavoitteet tuli silti saavutettua ja harjoittelusta jäi hyvä mieli. Tuntui, että jälleen kerran harjoittelu avasi uusia polkuja ja mahdollisuuksia.

Seuraava opintojakso koulussa olikin sitten lapsen, nuoren ja perheen hoitotyö. Teoriajaksosta voisi lyhyesti sanoa, että kahden lapsen äidille, joka on istunut oman osansa päivystyksissä erilaisten lastentautien vuoksi ja ollut jopa osastolla hengitystietulehduksesta kärsivän lapsen kanssa ja jolla on taustalla myös nämä 3,5 vuotta kestäneet kasvuhäiriötutkimukset, teoriaopetus ei antanut paljoakaan uutta. Terveen lapsen kehitys kuitattiin ryhmätöinä tehdyillä seminaariesityksillä ja sairaan lapsen osuus suoritetaan kotitenttinä, joka tulee palauttaa harjoittelun jälkeen.

Harjoittelu on nyt toista viikkoa menossa. Olen harjoittelussa lasten infektio-osastolla ja vaikka tähän asti harjoittelu onkin ollut aika lailla osaston toimintatapojen opiskelua, on sitä jotain pientä tullut jo tehtyäkin. Kädentaitoja toivon pääseni harjoittamaan, jostain syystä nesteiden vetäminen ampullista ruiskuun on minulle toivoton tehtävä. Ei nyt silloin, jos isosta pullosta pitää saada pieni annos, mutta ne miniskuulit ampullit, joista pitää saada jokainen pisara neulaan ja mielellään ilman ilmakuplia ja roiskuttamatta arvokkaita pisaroita pitkin lääkehuoneen pöytää. Toinen työtä vaativa paikka on erilaisen kirjaamistavan omaksuminen. Kun sisätaudeissa ja kirrassa oli tapana kirjata asiat päivittäiseen hoitokertomukseen kronologisessa järjestyksessä ja nyt kirjaaminen on enemmänkin yhteenvetoa vuoron tapahtumista. Vieläkin menen sekaisin, milloin kurvaan kirjoittamisessa käytetään lyijykynää ja milloin sai kirjoittaa ihan kuulakärkikynällä.

Kesätyöt meinasivat mennä reisille, kun viimekesäisen työpaikan kuviot olivat hieman erilaiset ja kaikenlaisten kiemuroiden jälkeen virallinen hakemuksenikin hävisi jonnekin bittiavaruuteen. Tein jo päätöksen, että tänä kesänä pidän lasten kanssa pitkän kesäloman, kun vielä siihen on mahdollisuus. Ensi vuonna opintoviikot riittää jo sairaanhoitajan pestiin erikoissairaanhoidon puolella ja ne kokemukset on pakko kerätä vyön alle tulevaisuutta varten. Tytöille ei ole haettu heinäkuuksi hoitopaikkaa, koska tytöt olisivat joutuneet vieraaseen tarhaan, jonne ei olisi ollut tulossa yhtään oman ryhmän lasta eikä tätiä mukaan. Hieman jännitin miehen reaktiota, kun hän tietty soisi, että vaimo edes kesällä toisi muutaman ropposen rahaa yhteiseen kassaan, mutta yllätyksekseni hän ei kommentoinut päätöstäni mitenkään.

Harjoittelussa sitten ensimmäisenä päivänä meidät vastaanottanut sairaanhoitaja kyseli, onko kaikilla meillä jo kesätyöt tiedossa. Kollegoillani oli, mutta minä kerroin, että ei ole ja olisiko heillä sitten jotain tiedossa. Oma infektio-osasto yhdistyy lasten kirurgisen osaston kanssa kesällä, joten heillä ei kesäsijaisille ole tarvista, mutta naapuriosasto kaipasi vielä yhtä kesäsijaista ja jopa ylihoitaja kävi minua hoputtamassa osastonhoitajan puheille työtä kysymään. Haastattelu meni hyvin ja niinpä minä sitten heti harjoittelun päätyttyä menen keskolaan hoitamaan pikkiriikkisiä vauvoja kahdeksi kuukaudeksi.

Tässä nyt lyhyesti kuulumiset. Palailen vielä kirrankin harjoittelun tunnelmiin ja hehkutan yhtä upeaa haavahoitoa, johon pääsin tutustumaan ihan läheltä. Tästä lastenharjoittelusta kerron myös lisää. Saatanpa myös avata sanaisen arkkuni koulun lähiopetuksesta...

It's good to be back :)

Voihan virus

2006-02-26T23:36:00.000+02:00

Tai itseasiassa bakteeri, mutta siitä tuonnempana.

Pahoittelen Koulunpenkin hiljaisuutta, mutta on ollut fiilis, että ei ole ollut mitä kirjoittaa.

Mielenterveysharjoittelun jälkeen meillä alkoi äkillisesti sairastuneen hoitotyö, jota tuttavallisemmin myös kirran jaksoksi kutsutaan. Harjoittelupaikat ovat joko kirurgisilla vuodeosastoilla tai leikkaussaleissa.

Jakson lukujärjestys oli rasittava, koska tunteja oli ripoteltu puolikkaita päiviä sinne tänne ja yksi opintojakso oli fyysisesti toisella puolella kaupunkia. Jotenkin kuvittelin, että kirurgian jakso olisi megamielenkiintoinen ja meille opettaisiin perusasiat haavahoidosta jne. mutta opintojakson sisältö hieman yllätti. Päälimmäinen mielikuva teoriajaksosta on, että se oli heppoinen ja keskittyi minusta epäolennaisuuksiin. Koska kirurgian kenttä on laaja, kaikkea ei tietenkään voida käydä läpi, mutta miksi kaikista mahdollisista yksityiskohdista meille valittiin jalan kipsaaminen, kun käsittääkseni (ja osastolla kysyessäni) osaston sairaanhoitajat eivät niitä kipsejä laittele, vaan potilas raijataan ihan muiden käsittelyyn. Vaikea on minun kuvitella, että prostatapotilaan kirurginen hoito on niin yleismaailmallisen tärkeä, että sille piti osoittaa minimaalisista lähiopetustunneista osa (varsinkin kun opettajan sairastumisen takia ko. tunteja ei koskaan pidetty). Rintasyöpäpotilaan kirurginen hoidon ottaminen yhdeksi teemaksi oli perusteltua, koska rintasyöpä on niin valitettavan yleinen ja sen hoitomuoto on lähes aina leikkaushoito ennen muita hoitoja. Tästäkin olisi voinut saada enemmän irti, jos tunnit olisi oikeasti pidetty.

Haavahoidosta ei puhuttu juuri mitään. Se jäi mieleen, että leikkaushaavojen siteitä ei yleensä aukaista ensimmäiseen 24 tuntiin, mutta mitä sitten, se jäi ihan herran haltuun. On olemassa erinomainen teos Haava, joka on kattava teos haavahoidosta, mutta kuuluiko se meidän oppimateriaaliimme? Juu ei. Kun lähiopetustunteja on vähän, opettajat pyrkivät tottakai nostamaan esille ne tärkeimmät jutut. Minusta haavahoidon jättäminen pois oppisuunnitelmasta on vähintäänkin outo ratkaisu. Verensiirtoihinkin käytettiin aikalailla tunteja, vaikka se on sellainen yksityiskohta, jonka perusperiaatteet olisi voinut opiskella kirjasta tai Veripalvelun nettisivuilta. Opintoretki Veripalveluun oli mielenkiintoinen, vaikka vanhalle verenluovuttajalle uutta tietoa tuli hyvin hyvin vähän. Osa meistä jäikin opintokäynnin päätteeksi luovuttamaan verta ja lopuille sitten kuittailtiin vilkkaasta seksielämästä... Uusi seksipartneri kun aiheuttaa 3kk karanteenin verenluovutukseen.

Eniten tarpeellista tietoa tuli syksyisiltä anestesian lääkäriluennoilta. JyrkiBoyn kirran luennot olivat jyrkilliseen tapaan kivat, mutta nyt käytännön työssä huomaa, että niillä luennoilla keskityttiin aikalailla eri asioihin kuin mihin harjoittelussa on törmännyt.

Lähinnä minua suuresti hämmästyttää ja raivostuttaa lähiopetuksen minimaalinen määrä. Nyt on oikeasti "kirjekurssilla kätilöksi" -fiilis.

Olen nyt kolmatta viikkoa työharjoittelussa. Sairaala on iso ja osasto on kirurginen vuodeosasto. Omaohjaajani on aivan fantastinen ja ensimmäiset 1,5 viikkoa oli mielenkiintoista ja työntäytteistä. Sitten tuli katastrofi. Yksityiskohtia en voi nyt kirjoittaa, koska tilanne on todella vakava ja vaikka kyse ei ole mistään salaisuudesta, uutinen on sellainen, että siitä tiedottaminen on ihan muiden tahojen puuhaa. Mistään lintuinfluenssasta ei nyt kuitenkaan ole kyse.

Ensi viikko näyttää, meneekö loppuharjoittelu minulla kirjasta lukemiseksi. Jos näin tapahtuu, olen harkinnut, että yrittäisin päästä jollekin kirurgiselle osastolle vaikka perushoitajan kesäsijaisuutta tekemään, jotta näkisi sitä actionia enemmän kuin puolitoista viikkoa. Oma lukunsa on sitten, miten koulu suhtautuu harjoitteluun, jonka suorittaminen jää nimelliseksi ennalta täysin odottamattomasta tapahtumasta johtuen. Tällaista tilannetta ei kuulemma ole koskaan vielä suomalaisessa sairaalassa ollut.

Omaohjaajaa voisin kehua vaikka novellin verran. Hän on just sellainen sairaanhoitaja, joksi haluaisin tulla. Hän on tyyni, täsmällinen, pystyy pitämään kymmeniä langanpäitä käsissään ja tietää täsmälleen, mitä milloinkin piti tehdä ja mitä seuraavaksi. Hän ei hötkyile vaan tiukassakin tilanteessa on olemukseltaan sellainen kuin aikaa olisi muillekin jaettavaksi. Hän on luottamusta herättävä, tietää just oikeat sanat, joilla joko rauhoittaa potilasta tai saada tarvitsemaansa lisätietoa. Hän tietää, milloin olla potilaalle aivan suora ja milloin pehmentää informaatiota sopiviksi palasiksi. Se, että hän kehuu nopeaa oppimiskykyäni, on myös vain plussaa hänelle :)

Huomenna olen vapaapäivällä, kun menemme kuopuksen kanssa jälleen kerran endokrinologille ihmettelemään neidin siroa olemusta.

The Rule of Four

2006-01-30T00:35:00.000+02:00

Strangelove haastoi neljän meemiin:

neljä työpaikkaa, jotka minulla on ollut elämäni aikana
1. Kaupan kassa
2. kiinteistösihteeri
3. kääntäjä
4. vaatemyyjä

neljä elokuvaa, joita voin katsoa uudestaan ja uudestaan
1. Taru Sormusten herrasta -trilogia
2. Rakkautta Vain - Love Actually
3. Uneton Seattlessa
4.

neljä paikkaa, joissa olen asunut
1. Pielisjärvi
2. Helsingin Maalaiskunta
3. Rajamäki
4. Helsinki

neljä tv-ohjelmaa, joista pidän
1. CSI, kaikki kaupungit
2. Kova Laki
3. Sinkkuelämää
4. ER

neljä paikkaa, joissa olen käynyt lomalla
1. Lontoo
2. Taormina
3. Albufeira
4. Rhodos

neljä suosikkiruokaani
1. Kinkku-ananas-aurajuusto -pizza
2. Lasagne
3. karjalanpaisti
4. uunilohi

neljä saittia, joilla käyn päivittäin
1. Baby Blues -sarjakuva
2. Blogilistan suosikit
3. Hoitajat.net
4. postituslistani Yahoossa

neljä paikkaa, joissa olisin mieluummin juuri nyt
1. Lankakauppa
2. Kirjakauppa
3. elokuvissa
4. etelänmatkalla

neljä blogia, joita mainostaa
1. Tekele & Tuunaus
2. Kotirouvaopiskelijan reunamerkintöjä
3. Big Sky Country
4. Adoptiomatka

Opiskelut ovat edenneet matovauhtia, kun kotona on sairastettu ja kärsitty motivaatiopulasta. Nyt pitäisi pinnistää ja ponnistaa hermoston ja aivojen parissa, koska tentti on tulevalla viikolla. Ei kannata naureskella noille ns. lapsille suunnatuille sivustoille. Englanninkieliset termit on lähestulkoon meidän ns. tieteelliset termit, joten sanaston takia nuo on erittäin hyödyllisiä.

Kuudeskin vielä

2006-01-19T15:48:00.000+02:00

Kun nyt välttelen aktiivisesti huomiseen lääkelasku ja neste- sekä verensiirtotenttiin lukemista, laitan tähän nyt vielä yhden omituisuuteni.

Minä luen sanakirjoja. En nyt hae englanti-suomi -sanakirjaa vartavasten sänkylukemiseksi, mutta kun joudun tarkistamaan jonkin sanan, huomaan puoli tuntia myöhemmin lukevani edelleen sanakirjaa, nyt vain muutama sata termiä eteenpäin alkuperäisestä sanasta. Luen englanninkielisen sanan ja käännän sen mielessäni ja sitten katson kirjan suomennoksen ja pidän mielessä kirjanpitoa, kuinka moni meni pieleen ja kuinka moni oikein.

Nyt pitäisi istuttaa lapsukaiset telkkarin ääreen (joo, huono lastenvahti, mutta kun on pakko lukea tenttiin ja mies sumpli itsensä aikaisemman puolisotilaallisen laulujoukkueensa seniorikaartiin ja harjoittelee tänään mieslaulun jaloa taitoa kolmisen tuntia...) ja ryhtyä laskemaan lääkelaskuja:

Penisilliinipullo sisältää 3 miljoonaa ky penisilliiniä liuotettuna 10 ml:aan natriumkloridiliuosta. Kuinka paljon potilaan tulee saada tätä liuosta, kun hänelle on määrätty 450 000 ky penisilliiniä?

Laskussa tulee olla näkyvissä lopputulokseen johtava päättely tai eri laskuvaiheet.

Onko omituista, että tykkää opinnoistaan kuin hullu puurosta?

Tapani tulette tuntemaan

2006-01-18T19:42:00.000+02:00

Minut on haastettu jopa kahdelta taholta kertomaan omituisista tavoistani. Ohjeen mukaan kerron tässä säännöt eli kirjaan tähän merkintään viisi outoa tapaani ja haastan sen jälkeen viisi bloggaajaa paljastamaan omat omituisuutensa ja käyn laittamassa heille haasteen tiedoksi myös heidän kommenttilootaansa.

Ouboi, löytyyköhän näitä viisi kappaletta.

1) peiton pitää olla sängyssä aina oikeinpäin eli pussilakanan avoin reuna tulee olla jalkopäässä. Jos ei ole, en pysty nukkumaan vaan on pakko väännellä ja käännellä peitto oikein päin.

2) Sukat eivät saa kastua sisällä. Talvella joskus kenkien mukana lattialle tulee sulaneesta lumesta lammikoita. Auta armias, jos sellaiseen astun, saan niin primitiiviraivoreaktion koko maailmalle yleisesti ja lätäkön aiheuttajalle erityisesti.

3) Aika yleinen näytti omituisten tapojen kerhossa olevan vessapaperin oikea asettaminen telineeseen. Ei seinän puolelta. EI!

4) kun aukaisen tietokoneen aamulla, päivän sarjakuvat täytyy lukea tietyssä järjestyksessä: ensin BabyBlues, sitten Rose is Rose, sitten Foxtrot ja viimeisenä Sherman's Lagoon.

5) Jos en saa ohjelmaa nauhoitettua ihan alusta asti, en nauhoita sitä ollenkaan.

Haasteen laitan Strangelovelle, Sarille ja Jukaa Hoolle, Ämmälle ja Mammaliinille (koska Sari&JukkaHoo ovat kaksi eri omituisten tapojen otusta :)

Huppista

2006-01-09T10:41:00.000+02:00

Kolmen viikon totaalilomailu kouluhommeleista johti siihen, että melkein unohdin koulun alkavan tänään. Kevään vapaavalintainen kurssini alkaa tänään iltapäivällä. Kurssin tavoitteena on, että opiskelijat:

- kehittyvät kasvatuskumppanuuteen perustuvassa vuorovaikutuksessa
- ymmärtävät kasvattajan ja lapsen /lapsiryhmän välistä suhdetta
- osaavat tukea vanhempien ja lasten välistä vuorovaikutusta
- ovat tietoisia oman toimintansa vaikutuksista varhaiskasvatuksen ammatilliseen toimintaan

Viimeisimmän harjoittelun jälkeen kurssin luulisi olevan antoisa. Siellähän nämä asiat olivat pääosassa ja näiden toteuttamista tuli seurattua vierestä.

Huomenna sitten anatomiaa ja kirurgisen potilaan hoitoa. Täytyykin tästä mennä kaivelemaan penaali ja muistiinpanovälineet esille. Ja lähteä bussilipun ostoon.

Fuzzy Feet finished, Finland reporting

2006-01-03T00:15:00.000+02:00

Took me a while but I finally got around to finishing these. I used one skein of Colinette's Skye in colour Cezanne and 7mm dpns and a very short 7mm bamboo circular. I have very small feet so one skein was enough for me.

Here you can see my shorty circular and one fuzzi in the making:

Here are the finished socks pre felted (notice how they do not look alike. Bad knitter, bad bad knitter):

and here are the finished fuzzies (it took a little stretching and tugging getting them to fit as I felted them in hot water in my front loader and they felted more than I thought):

This was an easy quick project once I got on with the knitting. I had a different yarn in mind at first but when I got this Colinette, I just knew this was the yarn. Now I'm already thinking about knitting another pair.

Christmas haircut

2005-12-24T01:27:00.000+02:00

Lapsoset saatiin lopulta sänkyyn. Aaton odotus oli jo villinnyt mielet ja rauhoittuminen oli työn (ja tuskan) takana.

Kun olimme varmoja, että yksikään tonttu ei hiivi huoneesta vakoilemaan puuhia, pistimme olohuoneen lattialle pystyyn lahjatehtaan. Rakas Mies korkkasi jouluoluensa, minä joulusiiderini. DVD:stä laitettiin tulemaan ehdoton hyvänmielen jouluelokuva Rakkautta Vain - Love Actually ja sitten vain lahjapaperit rapisemaan. Paketoimme lahjoja, nautiskelimme juomista ja kun paketit olivat valmiit, katsoimme elokuvan loppuun ja nautimme rauhallisesta olosta.

Nyt vielä laitan riisipuuron uuniin tekeytymään ja sitten nukkumaan. Uhkasin herättää lapset katsomaan joulun lastenohjelmia, mutta enpä tiedä. Kun minä olin pieni, piirrettyjä ja animatioita tuli peräperään valtava määrä. Nyt pääosassa on joulupukkia esittävä näyttelijä ja lasten hänelle soittamat puhelut. Ehkä lapset tykkää, en tiiä, minusta kivempia on ne animaatiot. Nyt yhteen piirrettyyn pitää katsoa jopa tunti pukkeilua ja vaivautuneita puhelinsoittoja.

Jos sitä puuroa ja sitten tutumaan. Edelleen ihanaa omanlaistamme joulua kaikille meille!

Ja koska Alan Rickman on vaan niin ihq, niin loppuun vielä "jouluinen" lainaus:

"That's it then. Cancel the kitchen scraps for lepers and orphans, no more merciful beheadings, and call off Christmas. " (Robin Hood, Prince of Thieves)

Ajankulua

2005-12-23T21:37:00.000+02:00

Jos tuntuu siltä, että jotain tekemistä pitäisi keksiä ja suosikkiblogit eivät päivity:

http://encarta.msn.com/encnet/features/quiz/

Itse sain satutietoudessa täydet pisteet, mutta kirjallisuuden klassikot eivät selkeästikään ole hallussa. Seuraavaksi Harry Potter -tietouden pariin.

Joulua vielä

2005-12-23T12:56:00.000+02:00

Vaikka niinkin arvovaltaiset auktoriteetit kuin Martat sanovat, että jollei aio viettää jouluaan komerossa, ei kannata stressata niiden komeroiden siivoamisesta. Silti löysin itseni hetki sitten järjestelemästä vaatekaappeja. Piti tulla koneelle rauhoittumaan.

Edelleen hyvää joulua!

Mitä on edessäni

2005-12-22T18:31:00.000+02:00

Joulun toivotuksia

2005-12-22T00:32:00.000+02:00

Joululoma on alkanut. Seuraavat kaksi viikkoa aion pitää aivoni narikassa ja vain nauttia vapaa-ajasta ja lapsista. Ei iltamyöhään tenttikirjojen lukemista, ei muuten vaan anatomian kirjaan juuttumista, ei yhtään ajatusta kirjallisille töille. En aio edes aivastaa koulun suuntaan. Viime vuonnahan meillä oli kouluhommia joululomallakin tehtäväksi ja tenttiin piti lukea, kun se oli laitettu heti loman jälkeiselle viikolla. Joululoma loppuu vasta tammikuun toisella viikolla. Sinä ensimmäisenä viikkona ajattelin aloittaa tulevan jakson tenttikirjoihin tutustumisen. Edessä on ns. äkillisesti sairaan hoitotyö eli tuttavallisemmin kirran jakso. Helmikuussa suuntaan harjoitteluun Peijaksen sairaalaan.

Jostain kumman syystä kotimme on raivattu joulukuntoon ja lahjatkin hommattu aikaisemmin kuin menneinä vuosina. No, yhtä päivää aikaisemmin, mutta se on yksi päivä enemmän vain olla ja rauhoittua, kuunnella joululauluja, leipoa pipareita ja joulupullaa. Ja neuloa. Neuloin valtavan kasan joululahjoja, mutta kipinä ei vaan osoita hiipumisen merkkejä vaan monta projektia on jo odottamassa aloitusta.

Koska kouluasioita ei ole kirjoiteltavana, blogi on varmaan aika vaisu tässä joulun tienoilla. Tässä ex-enkunopiskelijan jouluntoivotukset kaikille tänne eksyneille:

My Christmas wish for you, my friend
Is not a simple one
For I wish you hope and joy and peace
Days filled with warmth and sun

I wish you love and friendship too
Throughout the coming year
Lots of laughter and happiness
To fill your world with cheer

May you count your blessings, one by one
And when totaled by the lot
May you find all you've been given
To be more than what you sought

May your journeys be short, your burdens light
May your spirit never grow old
May all your clouds have silver linings
And your rainbows pots of gold

I wish this all and so much more
May all your dreams come true
May you have a Merry Christmas friend
And a happy New Year, too ..

Joululaulumeemi

2005-12-17T20:47:00.000+02:00

Joululoman kunniaksi:

Kaunein joululaulu:
Paljon riippuu esittäjästä, mutta Oi Jouluyö taitaa vetää pisimmän korren. Lähes tasavertaisena rinnalla on kyllä Heinillä Härkien Kaukalon. Heinillä härkien on saanut ihan uutta syvyyttä mielessäni omien lasten syntymän jälkeen. Miltäköhän on Mariasta tuntunut silloin jouluyönä, kaukana kotoa, vastasynnyttäneenä, epävarmana tulevaisuudesta, keho uusien viestien merkkaamana...

Surullisin joululaulu:
Varpunen jouluaamuna taitaa olla galluppien ylivoimainen ykkönen. Itkemään se laittaa täälläkin.

Päässä eniten soiva joululaulu:
Tällä hetkellä koko Polyteknikkojen kuoron joululevyn kappaleet, varsinkin heidän loistava versionsa Tiernapojista.

Ärsyttävin joululalu:
Lennonin Happy Xmas jostain syystä masentaa. Se ei ole koskaan kolahtanut.

Eniten lapsena laulettu joululaulu:
Niitä on niin monta, että laitetaan nyt vaikka että Nisse-polkka. Siitä ainakin tykkäsin lapsena todella paljon.

via Äet/Ämmä

Hyvää Lucianpäivää

2005-12-13T01:27:00.000+02:00

Motivaatio-ongelmia

2005-12-12T11:52:00.000+02:00

Näköjään alavireinen fiilis jatkuu edelleen. Kirjallisten töiden loppuunsaattaminen tökkii pahasti. Pyhä tarkoitus oli viedä lapset aamusta hoitoon ja jatkaa koululle tekemään töitä.

Sen sijaan soitin aamulla tarhaan, että pidämme tänään vapaapäivän ja olen istunut soffan nurkassa neulomassa joululahjoja ja katsonut, kun tyttöset tanssivat keijutansseja Disneyn Fantasian tahdissa.

Hyvä näin. Oikein hyvä.

Jälkipohdintaa

2005-12-11T19:05:00.000+02:00

Harjoittelu on nyt ohi. Arvostelu saatu, harjoittelu ruksattu hyväksytyksi.

Arviointitilaisuudessa ohjaajani sanoi, että koko tiimin mielestä minä vetäydyin tilanteista. Hän kysyi, oliko se jotain tiedostettua tai tiedostamatonta toimintaa. Vastasin, että varmaankin tiedostamatonta, koska "en saa nyt kiinni tuosta ajatuksesta". Mielessä kävi juuri tuolla hetkellä BullshitBingo. Arvioinnin aikana kuultiin kaikki sanoittamiset, aukipurkamiset, reflektoinnit, konsultaatiot jne. aivan siis BullshitBingo -tavaraa. Muuten ohjaaja vain myötäili omaa itsearviointiani.

Tosiasiassa tiedän täsmälleen, miksi en jäänyt seuraamaan kaikkia tilanteita loppuun asti. Jos koin, että tilanteessa ei ollut enää mitään opettavaista minulle, jos paikalla oli enää pelkät vakityöntekijät ja puhe siirtyi ammatillisesta keskustelusta jo epäasiallisemmille raiteille, niin poistuin mieluummin paikalta kuin pahoitin mieleni esim. imetystukihenkilöiden arvostelemisesta. Minua ei myöskään kiinnostanut työpaikkajuoruilu tai vakihenkilökunnan vapaa-ajan suunnitteleminen.

Tämä harjoittelupaikka oli oppimisen kannalta hyvä paikka ja opin siellä paljon. Ohjaajan kanssa emme olleet samalla aaltopituudella, mutta sain ihan pätevää ohjausta, vaikka mitään lämmintä vuorovaikutusta meillä ei ollut. Opin uusia taitoja, tutustuin menetelmiin, opin hahmottamaan hoitokokonaisuuksia meidän asiakkaidemme kohdalla. Merkkasin itselleni muistiin paljon asioita, joista haluan oppia enemmän, paljon aiheita, joista haluan lukea lisää. Näiltä osin harjoittelu oli hyvä harjoittelu. Saavutin tavoitteeni reippaasti ja enemmänkin.

Silti harjoittelu oli usein tervanjuontia. Aamuisin olisin monesti tökkinyt mieluummin neuloja kynsien alle kuin lähtenyt työpaikalle. Asiakkaat olivat tärkeitä ja mielenkiintoisia ja opittavat asiat tulevassa ammatissani äärimmäisen tärkeitä. Työyhteisö olikin sitten ihan toinen juttu. Huono fiilis alkoi jo ennen harjoittelua, kun sain puhelinsoiton harjoittelupaikasta, jossa minulle lyhtsanaisesti ilmoitettiin, että kanssani on samaan aikaan toinenkin opiskelija ja tämän toisen opiskelijan työvuorot ovat etusijalla ja minä tulen töihin sitten niin, että emme ole samaan aikaan paikalla. Käytännössä tämä ei sitten kuitenkaan toteutunut, koska tarkoitushan on tehdä työvuorot oman ohjaajan työvuorojen mukaan, joten kukaan ei voinut sanoa mitään, kun laitoin työvuoroni niin, että pääsin pakollisille iltaluennoille koululle ja loput sitten ohjaajan työvuorojen mukaan. Kaksi opiskelijaa noin pienessä yksikössä oli kyllä liikaa, myönnän sen itsekin, mutta mutisenpahan vain, että minun harjoittelupaikkani oli sovittu paljon aikaisemmin kuin tämän toisen tulijan. Tuplabuukkaus ei ollut minun syyni, mutta koska olin se jälkimmäinen tulija (toisen opiskelijan harjoittelu oli pidempi ja alkoi jo aikaisemmin) minä olin tietysti se ylimääräinen.

Yhdessä ohjauskeskustelussa sanoin ohjaajalle, että työyhteisö tuntuu kovin vaikeasti lähestyttävältä ja että minulla on jatkuvasti ulkopuolinen olo. Siihen ohjaajani totesi, että niin pitää ollakin, koska tämä tiimi on tehnyt työtä yhdessä niin pitkään, että on aivan luonnollista, ettei siihen pääse sisään ihan hetkessä. Olisi kuulemma aivan luonnotonta, jos parissa viikossa tuntisi olonsa jo kotoisaksi. Hän myös sanoi, että syksy on ollut heille pitkä ja rankka ja uusi opiskelija tässä vaiheessa vuotta oli jo vähän liikaa. Kiva, kiva. Tuntemukseni, että olin harjoittelupaikassa ei-toivottu ja rasite sai vahvistuksen.

Ei siis mikään ihme, että harjoittelupaikkaan meno oli välillä tuskan takana. Minusta on myös luonnollista, että jos fiilikset on molemminpuolin tällaisia, vetäytyminen yhteisistä rupattelutuokioista on myös odotettua. En ole niin masokisti, että ehdoin tahdoin istun itseäni ahdistavissa tilanteissa.

Tärkein kuitenkin tuli saatua, eli se oppi ja harjoittelu.

Hehkutusta

2005-12-11T01:08:00.000+02:00

WOW!

Hyvää syntymäpäivää

2005-12-06T13:13:00.000+02:00

Hyvää syntymäpäivää rakas Äitini! Minusta on edelleen huippua, että minun rakkaani merkkipäivänä koko Suomi liputtaa. Lapsena luulin, että kaikki liputtavat äidilleni, vaikka liput liehuvatkin toiselle neidolle.

Minunkin piti syntyä 6.12, mutta koska laskettu aika ei ole mikään parasta ennen päiväys, tulinkin maailmaan sitten viikkoa myöhemmin. Käy minulle Lucian -päiväkin mainiosti. Kynttilöitä poltellaan silloinkin ja kulkueitakin järjestetään.

Sinivalkoisin kynttilöin lähetän myös kiitokset ja ajatukset isälleni. Samana päivänä kun hän täytti 18 vuotta, saapui kutsuntakirje sotaan, kahden viikon leirin jälkeen suoraan eturintamalle.

Minä soitin radioon. Jos asia on sinulle tärkeä, mieti, voisitko osallistua. Minun isäni kuoli 25 vuotta sitten, mutta muita maamme itsenäisyyden puolustajia on vielä elossa. Minusta meillä on velka maksettavana.

Vähiin käy

2005-12-06T12:10:00.000+02:00

ennenkuin loppuu.

Tänään opiskelijaryhmämme viettää itsenäisen opiskelun päivää kotioloissa. Alkuun harjoitusta ohjaavilla opettajilla oli suuria vaikeuksia päättää, mitä tehdä harjoittelun ajalle osuvan itsenäisyyspäivän kanssa. Aluksi ohje oli, että ihan normaalisti pitäisi mennä harjoitteluun. Kun sitten opettajille väännettiin rautalangasta (pahoittelen, mutta siltä se kyllä tuntui), että moni meistä on avo-osastoilla tai päiväkeskuksissa töissä, jotka eivät edes arkipyhänä ole auki, niin homma ei toimi.

Tänään siis tarkoitus on vääntää kirjallista tehtävää kotosalla. Huomenna harjoittelupaikkani tiimi kokoontuu päättämään arvionnistani, torstaina ensin ohjaaja käy arvioinnin kanssani läpi, sitten tuleekin opettaja loppuarviointiin. Perjantai minulla meneekin lounaan ja läksiäiskahvien parissa.

Sitten se on ohi. Kokemuksena opettavainen vaikka fiilikset jäivät kauas siitä innostuksesta, jota koin sisätautien harjoittelussa.

Niinhän siinä kävi

2005-12-02T06:27:00.000+02:00

Kahteen asti jaksoin veivata toimimatonta ohjelmaa. Sitten laitoin kellon herättämään neljältä, jos silloin onnistuisi paremmin. Eipä onnannut vieläkään. Väsy oli niin valtava, että päässä huippasi, joten päätin, että seuraava yritys sitten aamukuudelta, kun Miehen herätyskello soi.

Nyt toimii, mutta kaikki ns. hyvät paikat menneet. Jäljellä paikkoja, joihin toivotaan pidemmällä olevia opiskelijoita tai pidempää harjoittelua, kuin mitä meillä olisi.

Noh, kun ei ole muuta, niin on pakko pelata riskillä ja toivoa, että 4. lukukauden opiskelija menee 5. lukukauden opiskelijasta.

Sensuroitu

2005-12-01T18:53:00.000+02:00

Mä olen niin raivoissani, että näen oikeasti punaista. Eräs nimeltämainitsematon ohjelmistotalo voisi upota suohon kuin Usherien kartano konsanaan.

Takana kahden tunnin yöunet, puolikas harjoittelupäivä ja saa***isesti yritystä varata harjoittelupaikat kevääksi.

Ja se v***un p***ka on koko ajan levällään. Milloin ei kelpaa käytäjätunnus, milloin palvelin on kiireinen ja milloin unohdutaan lataamaan yhtä sivua ja upotaan valkoiseen vitu**seen.

Onneksi Mies ja lapset on kyläilemässä, sillä tämä opiskeleve kotiäiti on pikkuhiljaa muuttumassa sekopäiseksi hirviöksi, joka on valmis lähtemään talikon ja soihtujen kanssa vähän keskustelemaan hyvästä asiakaspalvelusta.

Yötyötä tämä opiskelu

2005-11-30T22:29:00.000+02:00

Ensi yönä, kun viisari napsahtaa nanomillisekunnin huomisen puolelle, tuhannet amk-opiskelijat painavat enteriä samaan aikaan ja heti perään kuuluu tuhansia kirosanoja ja eri volyymillä tuotettuja tuskanhuutoja, kun harjoittelupaikkavarausjärjestelmä kaatuu. Tämähän on koettu jo ennenkin.

Sopivista harjoittelupaikoista meitä on tällä kertaa informoitu ajoissa. Epämiellyttävä yllätys taas oli, että vain murto-osa opettajan esittelemistä paikoista löytyy Jobstepistä.

Saa nähdä, meneekö tässä ammukuuteen, kuten viime kerralla vai pääsenkö peiton alle aikaisemmin. Joka tapauksessa taitaa tulla huomisesta harjoittelupäivästä kovin vajaatehoinen.

Lastentautien tentti meni hienosti. Mitään kovin olennaista en usko unohtaneeni ja tentti oli pikaisen ovensuugallupin mukaan helppo. Opettaja kysyi:

1.
a) Miten arvioit kasvukäyrästä, onko lapsen pituuskavun kehitys normaalia (3p)
b) Miten arvioit kasvykäyrästä, onko lapsen painonkehitys normaalia (3p)
2. Kuivuneen lapsen elektrolyyttivajeen (Na, K) arviointi. (6p)
3.
a) Hypoglykemian oireet (2p)
b) ketoasidoosin oireet (2p)
c) I-tyypin diabeteksen krooniset komplikaatiot (2p)
4. Lapsen välikorvantulehdus eli Otitis Media
a) altistavat tekijät (2p)
b) hoito (4p)

Tulisi nyt edellisenkin tentin tulokset jo. Sisätaudit Jyrki tarkasti pikavauhtia, nyt Kirurgian tuloksia ootellaan ja perjantaina niiden pitäisi viimeistään tulla.

Menen vielä kelaamaan niitä harjoittelupaikkoja. Vaikka kaikkea luvattua tuolla ei näy, niin silti on runsaudenpulaa. Kun haluaisi nähdä ja oppia kaikesta mahdollisimman paljon. Toisaalta kiinnostaisi päiväkirurginen toiminta, kun siinä olisi illat ja viikonloput takuuvapaat, toisaalta kaipaan kovasti erikoissairaanhoidon kolmivuorotyötä kaikkine kärsimyksineen. Nyt on vielä tuplaten valinnanvaikeutta, kun pitää samalla kertaa varata kahden harjoittelun paikka. Voisin tehdä toisen harjoitteluista Peijaksessa tai Jorvissa, mutta sitten toisen haluaisin ehdottomasti tehdä keskustassa, koska se helpottaisi kevään lääkäriluentojen valintaa. Toisaalta, jos hakisi pelkästään Peijakseen, olisi paremmat saumat saada itse valitsemansa ja haluamansa paikka, koska sinne periferiaan ei ole tunkua. Meilahdessa kirurgiset toiminnot ovat kovasti eriytyneet. Silmäklinikalla näkee vain silmäoperaatioita, suu-nenä-kurkkuklinikalla vain erikoistuneita tapauksia. Jos olen oikein käsittänyt, Peijaksessa ja Jorvissa potilaiden diagnoosikirjo on laajempi ja siten myös oppimismahdollisuudet monipuolisemmat.

Opiskelijoiden mielenrauhan ja yöunien kannalta parempi ratkaisu olisi, että opettaja hankkisi ryhmälle oikean määrän harjoittelupaikkoja ja sitten järjestettäisiin arpajaiset.

Uppista

2005-11-30T01:59:00.000+02:00

Niin vain kävi, että lasta nukuttaessa sine sänkyyn kuukahti äiti. Ehkäpä nyt reilun neljän tunnin yöunien jälkeen lastentaudit uppoaisi muistiin.

Tai sitten nukahdan sohvalle ja tentti menee pertsiilleen. On ainakin pakko yrittää lukea.

Puhukaa toisillenne

2005-11-29T17:50:00.000+02:00

Eilen yksikkömme toinen opiskelija kysyi varovaisesti, olenko viihtynyt harjoittelupaikassa, kun häntä on ihmetyttänyt, miksi en ole vetänyt ryhmiä tai vastannut yksikön neuvontapuhelimeen. Juttelimme aika pitkään ja selvitin, miten teoriaopinnot antoivat vain hyvin heikon pohjan oikealle asiakastyölle, kuinka tiedostan, että taitoni ja tietoni eivät sitä luokkaa, että voisin ottaa yksilövastuuta asiakkaan hyvinvoinnista. En minä osaa puhelimessa erottaa, milloin äiti on vain väsynyt ja milloin hän tarvitsee pikaista apua masennukseen. En ole eläissäni ollut yhdessäkään ryhmäistunnossa mukana, miten sitten voisin edes kuvitella meneväni siihen tilanteeseen ohjaajaksi.

Lähtökohtamme ovat hyvin erilaiset. Hän valmistuu sosionomiksi ja haluaa ehdottomasti työskentelemään masentuneiden äitien ja lasten kanssa. Hänkin on aikuinen, jolla on takanaan pitkä työura terveiden lasten ja ns. normaaliperheiden parissa. Hän valmistuu ensi keväänä ja tämä on hänelle toinen kahdeksan viikon harjoittelu tässä yksikössä. Valmiutemme toimia ovat eri maailmoista.

Kaipa selvensin itsellenikin asioita, kun selitin, kuinka minulle tämän harjoittelun tavoite oli saada kokonaiskuva tästä toiminnasta eikä syventyä yksityiskohtaisesti kaikkeen mahdolliseen. Siihen ei viisi viikkoa riitä laisinkaan. Itse asetan tavoitteeni ja tällä kertaa en todellakaan asettanut rimaa korkealle. Itselleni riittää, että ymmärrän, mistä tässä hoitokuviossa on kyse, kuinka hoitoon ohjaudutuaan, kuinka vuorovaiktussuhdetta rakennetaan, kuinka asiakassuhde päättyy. Asiakkaan/potilaan kohtaaminen ei ole minulle ollut koskaan vaikeaa, mutta tässä yksikössä ei tietenkään ole mahdollista kohdata potilasta, joka elää aivan eri todellisuudessa. Heihin törmää kyllä ihan somaattisellakin puolella, että ei siihen erityisesti psykiatrista harjoittelua aina tarvitse.

Ohjaajani kanssa minulla oli tänään ohjauskeskustelu ja se olikin hyvä juttu. Aikaisemmissa keskusteluissa minulla on ollut fiilis, että emme niinkään puhu minun harjoittelustani kuin että hän selittää käytännön asioita ja vie keskustelua aiheesta toiseen. Tänään lopulta tajusin, että hänelle meidän ohjauskeskustelumme eivät ole niinkään "työnohjausta" kuin että hän jakaa minulle sitä käytännön tietoa, johon en ole vielä törmännyt seuratessani asiakastyöskentelyä. Samaten sain tänään sanottua ulkopuolisesta olostani ja hän oli suorastaan riemastunut ja sanoi, että jokaikinen uusi työntekijä tässä tiimissä on sanonut ihan samaa. Hänestä olisi suorastaan absurdia kuvitella, että näin lyhyen harjoittelun aikana pääsisi sisään tiimiin, joka on työskennellyt yhdessä lähes 10 vuotta ja jotka ovat siviilissäkin hyvin paljon tekemisissä. Tiimillä on myös ollut rankka syksy takana ja voimat uuden opiskelijan kanssa työskentelyyn eivät ehkä ole parhaimmillaan.

Oli hyvä kuulla, että tuntemieni fiilisten takana on muut asiat kuin että minusta ei pidettäisi koska olen minä. Olen tässä kahden päivän aikana saanut jo pienimuotoisia luottamustehtäviä ja ulkopuolinen olo hälvenee, vaikka ymmärränkin, että "sisäpiiriin" ei ole asiaa. Kyllä tämäkin harjoittelu kääntyi kunnolla plussan puolelle. On tosi helpottunut olo. Ja jälleen kerran tuli opetus, että kannattaa uskaltaa avata suunsa ja puhua rehellisesti.

Nyt niitä lastentauteja. Tai ensin ehkä saunaan ja sitten lastentauteja. Tai sittenkin ensin saunaan *korkkaa ehkä siiderin*, lapset nukkumaan ja vasta sen jälkeen niitä lastentauteja. Opiskelijaäidin elämää :)

Snap out of it

2005-11-27T11:28:00.000+02:00

Pitäisi lähteä harjoitteluun. Ulkona on ihana ilma ja mielen pitäisi olla iloinen, mutta ei vaan nappaa.

Osa tästä fiiliksestä on taatusti pettymystä, kun normaalisti olen aina saanut kehuja työyhteisöön sopeutumisesta ja oppimishalukkuudestani. Nyt saan sanatonta palautetta, että läsnäoloni on häiritsevää ja että oppimismenetelmäni eli tarkkailu ja havainnointi tulkitaan vetäytymiseksi ja työn välttelyksi. Ei ole kiva mennä paikkaan, jossa vastaan huokuu torjuva henki.

Noh, kaksi viikkoa enää. Kyllä se tästä. Onpahan oppia tulevaa varten, kaikki työyhteisöt eivät voi olla iloisia ja avoimia vaan hoitoalan ammattilaisen tulee pystyä kohtaamaan myös kökköjäkin tilanteita ja oppia sopeutumaan erilaisten yhteisöjen jäseneksi.

Lastentautien tenttiin pitäisi lukea. Se nyt ainakin on ihanan mielenkiintoista.

Prinsessaleikkejä

2005-11-24T14:26:00.000+02:00

The Noble Princess
You are just and fair, a perfectionist with a
strong sense of proper decorum. You are very
attracted to chivalry, ceremony and dignity.
For the most part you are rather sensible, but
you are also very idealistic.
Role Models: Guinevere, Princess Fiona (of Shrek)
You are most likely to: Get kidnapped by a stray
dragon.

What Kind of Princess are You? - Beautiful Artwork (Original Music is BACK!!!)
brought to you by

Ahdistusta ja kriisiä

2005-11-20T19:33:00.000+02:00

Kuvittelin seilaavani tämän harjoittelun rennosti ja ilman suurempia voimanponnistuksia. Todellisuus on kuitenkin lävähtänyt silmilleni ja pukannut kriisinpoikasta.

Viime kesän työkokemus on ollut apuna, mutta vain suuremmissa linjoissa. Harjoitteluyksikkö on kuitenkin omanlaisensa, omine rutiineineen ja omine kommervenkkeineen.

Ajattelin, että harjoittelun luonteen tähden en nyt ryntää pää kolmantena jalkana tohottamaan ja höösäämään, vaikka se perusluonteeni onkin. Ajattelin, että vetäydyn taka-alalle ja opettelen käyttämään tuntosarviani ja opettelen havainnoimaan ympäristöäni. Nyt olen tilanteessa, jossa aikuisesta ja ympärillä tapahtuvista jutuista kertoo lapsi, joka ei osaa puhua. Aikuinen voi tehdä yhtä, toista ja kolmatta ja päällisin puolin voi jäädä kuva, että kaikki on tilanteessa ok. Sitten minulle osoitetaan, että katsopas, mitä tuolla lapsella on sanottavaa ja lapsen elekieli onkin sitten ihan jotain muuta. Lapsi kertoo totuuden, aikuinen voi yritää näytellä.

Samalla tavalla ajattelin havainnoida ja seurata henkilökunnan tekemistä. Tässä työssä, kuten kaikessa hoitotyössä, on paljon hiljaista tietoa ja noviisi oppii seuraamalla kokeneen työskentelyä. Olen kuitenkin sitten onnistunut vetäytymään havainnointiini niin hyvin, että se on tulkittu työyhteisössä saamattomuudeksi. Oman ohjaajani kanssa kerroin jo valitsemastani toimintatavasta harjoittelun alkuvaiheessa, mutta muu työväki ei ole ollut tyylistäni tietoisia ja olen saanut nyt otsaani passiivisen lusmun leiman.

Täytynee jättää havainnointi sikseen ja ryhtyä touhuamaan ja ottaa oppi sieltä, missä siihen törmää. Oppimistilanteita on, mutta ne menevät nopeasti ohi ja suurimman osan niistä menettää, jollei pysty hyppäämään heti siihen mukaan. Olen nyt kirjoittamassa tavoitteitani ja täytyy rukata ne nyt sitten tätä tilannetta silmällä pitäen. Heitän myös hyvästit rauhallisemmalle tahdille. Kahden viikon kokemuksella työpäivä ei ole onnistunut, jollei aika lopu kesken ja joku homma tekemättä. Minulta taitaa nyt suurimmaksi osaksi jäädä se oppiminen tekemättä.

Äh, tämä asennevamma on nyt minun korvieni välissä. Huomisaamuun mennessä pitäisi löytää positiivisempi asenne seuraavia kolmea viikkoa kohtaan tai edessä on ahdistusta ja kriisiä.

Enkeleitä, onko heitä?

2005-11-14T19:05:00.000+02:00

Pahoittelen. Halusin vain saada blogiin vähän silmäniloa.

Rafael. You're most like the ArchAngel of Healing.
You want people to shape up, and you nag. But
you mean well, and you're well loved despite
it. Or because of it. You bring the donuts
even as you tell people to eat more veggies.

Which ArchAngel are you most like?
brought to you by

Yhdistelyä

2005-11-10T23:55:00.000+02:00

Harjoittelu on alkanut leppoisasti. Ensimmäisenä aamuna ei missään vaiheessa ehtinyt tulla jännitystä. Lasten kanssa tarhaanlähtö on sellainen aamushow, että siinä jännityksen unohtuu, kun etsii sen miljoonaa lapasta ja sukkaa, niitä just tähän keliin sopivia kenkiä, kiroaa, kun ne just oikeat ovat tarhassa, kun keli nyt aamulla on ihan eri kuin eilen tarhasta tullessa jne.

Vähemmän tyylikkäästi saavuin sitten harjoitteluun 15 minuuttia myöhässä ja mietin toki, että ensivaikutelma meni kyllä nyt miinuksen puolelle. Tuolla ei kuitenkaan työaikoja katsella minuutin päälle, joten mun myöhästymiseni kuitattiin ihan käden heilautuksella. Ohjaajani ilmoitti, että hän ei aio tuntilistoihini edes vilkaista, hän allekirjoittaa just mitä paperiin laitan. Itse päätän, otanko harjoittelusta kaiken irti vai lintsaanko. Minultahan se on pois, jos en harjoittelua suorita täysipainoisesti.

Alku on ollut tutustumista taloon ja asiakkaisiin. Pääsin heti toisena harjoittelupäivänä mukaan asiakastyönohjaukseen, kun yksi rautainen ammattilainen varhaisen vuorovaikutuksen alalta tuli pitämään konsultaatiota.

Harjoittelussa tulee esiin rankkoja asioita. Samantapaisia kuin kesätyössä, mutta silti erilaisia. Ihmiskohtaloita, surullisia, joskus jopa ahdistavia. Tällä hetkellä minulla on vahvasti tunne, että kokemattomuuteni ja tietämättömyyteni suojelee minua suurimmalta ahdistukselta. En vielä osaa nähdä asiakkaista sitä, mitä kokeneet työntekijät. Tiedän teoriassa, mitä lapselle tapahtuu, jos hän joutuu kasvamaan ympäristössä, jossa hänellä ei ole riittävää vuorovaikutusta, mutta kun en pysty kuvittelemaan sellaista lasta vielä oikeassa elämässä, en osaa ahdistua silmieni edessä olevasta tilanteesta.

Varsinaista mielenterveyshoitotyötä tuolla ei tehdä sanan tiukassa merkityksessä. Asiakkailla on erilaisia masennusdiagnooseja, mutta heillä on se varsinainen hoitokontakti jossain talon ulkopuolella. Meidän työmme on tukea äidin/isän ja lapsen suhdetta ja vuorovaikutusta (kohta tulette kyllästymään koko sanaan) mutta toki myös työstää masennusta sairaanhoidollisen kontaktin tukena ja sen ehdoilla. Emme siis ole terveydenhoitoalan instanssi millään muotoa.

Tämä merkintä lähti siitä, kun halusin laittaa blogiin kuvan karkkisukista, jotka tein kuopukselle. Yhteys harjoitteluun tuli siitä, että neuloin yhtä kokeilua eilen harjoittelussa ja oma-asiakkaani kysyi, voisinko opettaa hänet neulomaan. Täytyykin kaivella puikot ja lankaa mukaan ja aloitamme puikkosulkeiset huomenna jos ehdimme. Siinä onkin minulle oiva keino viettää hänen kanssaan kahdenkeskistä aikaa ja jutella enemmänkin. Täytyy keskustella ohjaajani kanssa ja saada vähän opastusta tuohon jutteluun, ettei se ole vain pelkkää päämäärätöntä liirumlaarumia vaan että sillä voisi olla jokin kuntouttava funktio. Toivottavasti.

Ihan erilaista oppia mielenterveystyöstä olisi tullut siellä Hesperian tai Aurooran suljetuilla osastoilla. Toivottavasti opiskelukaverit jakavat kokemuksiaan, jotta kuulisi fiiliksiä vähän sieltäkin.

Tässä karkkisukat omistajansa jaloissa. Isommat on jo työn alla, kun esikoinenkin halusi juuri samanlaiset.

Elämästä puuttuu jännitystä

2005-11-06T23:59:00.000+02:00

Jos jännittäminen on niin pahaa, että se haittaa elämää, siihen on mahdollista hankkia betasalpaaja-lääkitys. Tiedän esiintyviä taiteilijoita, joiden on pakko blokata suurimmat tärinät lääkityksellä ennen esiintymistä. Kyse ei ole siitä, että he olisivat huonoja tai surkealla itsetunnolla varustettuja, joillakin vain elimistö lähtee ylikierroksille pienestäkin stressistä.

Normaalistihan pieni jännittäminen ja sen mukanaan tuoma adrenaliini ovat vain hyväksi. Kun on pikkuisen hermostunut, silloin skarppaa, ei lipsu ja lepsu vaan on antennit pystyssä ja jokainen solu valmiina reagoimaan silmänräpäyksessä. Yleensä silloin tulee parempi suoritus kuin jos on ihan rentoeetuna.

Aikaisemmissa harjoitteluissa olen ollut edeltävänä iltana kuin kissa pistoksissa. Olen pähkäillyt osaamistani, jännittänyt mokaamista, pelännyt joutuvani liian suuriin saappaisiin, kyseenalaistanut kaiken oppimani tai sen, mikä minun olisi pitänyt oppia. Kumpikin harjoittelu on mennyt hyvin eikä vain omasta mielestäni.

Nyt sitten ei jännitä pätkääkään. Vaikka yhteisöhoidosta onkin nyt kokemusta, niin kuitenkin nyt on uusi osasto, uudet ihmiset ja pitkälti erilaiset ongelmat. Kesällä primääriongelma äideillä oli päihdeongelma ja sen synnyttämä moniongelmaisuus. Nyt primääriongelma on masennus. Luennoilla meillä opetettiin, miten masennus diagnosoidaan. Kuinka monta ja minkälaista oiretta tarvitaan keskivaikeaan tai vaikeaan masennukseen. Masentuneen potilaan hoitotyöstä raapaistiin vain pintaa ja sitäkin niin kevyesti, että enpä muista koko aiheesta mitään.

Olenko rentoeetu, koska kuvittelen jo hoitavani homman kotiin vai siksi, että tiedän olevani täysin hyödytön. En jännitä potilaan kohtaamista, koska tiedän etukäteen, että en voi mokata koska en voi tehdä yhtään mitään.

Hoitotyössä puhutaan paljon hiljaisesta tiedosta. Kesällä huomasin, että opin paljon vain seuraamalla kokeneempien työntekijöiden toimintaa. Ajattelin nyt lähteä tähän harjoitteluun taktiikalla, että havainnoin sekä potilaita että työntekijöitä ja yritän päästä sisään hoitomaailmaan, katsomalla, miten vakihenkilökunta toimii missäkin tilanteessa.

Ne antennit olisi nyt syytä kaivaa naftaliinista ja saada toimintakuntoon. Vaikka en olisi joka solu valmiina supersyöksyyn, aistit pitää saada valppaiksi.

Nyt ei vieläkään jännitä, mutta onhan tässä vielä 8 tuntia harjoittelun alkuun. Kyllä se sieltä ehtii vielä tulla. Toivottavasti.

Väsy

2005-11-05T00:24:00.000+02:00

Ajattelin kiskoa tämän viikonlopun unta palloon, jotta taas harjoittelussa jaksaa. Toisaalta uskon, että tämä mielenterveystyön harjoittelu ei ole fyysisesti niin raskas, mutta minkä verran oma kuuppa hajoaa, kun viisi viikkoa pyörittää mielessään muiden ongelmia, vakavia ongelmia. Ei ensikotiin tulla/jouduta, jos äiti on vain vähän väsynyt.

Kävin tänään julkisivuremontissa. Edellisestä kosmetologikäynnistä on aikaa herraties kuinka monta vuotta ja se kyllä tuntuikin tänään. Ihonpuhdistus tuntui kestävän ikuisuuden ja tsuigula sentään kun se sattui. Välillä oli pakko pyyhkiä kyyneleitä poskilta, kun kirpaisi niin mojovasti. Suuren puhdistusurakan vuoksi lopputulos ei vielä näytä kovin kummoiselta, lähinnä naamani näyttää siltä, kuin olisin joutunut lentomuurahaisten seisovaksi pöydäksi. Olihan siellä peiton sisällä ihana kölliä sitten kun vuorossa oli hieronnat ja naamiot. Ylläri oli, että tässä kuussa hoidon hintaan kuului myös käsihieronta. Kynsinauhatkin saivat ylimääräisen öljyhoidon. Hemmotteluhoidoksi tuota ei kyllä voi sanoa, julkisivuremontti osuu lähimmäksi totuutta.

Mielenterveystyön tentti meni ok. Olisin voinut jaaritella esseekysymyksiin enemmänkin, mutta paperit loppuivat kesken enkä jaksanut lähteä hakemaan opettajan pöydältä lisää. Koska koko jakso on ollut niin heppoinen oli vaikea löytää motivaatiota tentissä tsemppaamiseen.

Ruotsin numero tuli ja viitonen sieltä tipahti, vaikka opettaja ensin meinasi, että kirjallisten töiden virheet tiputtaisivat numeron neloseen. Opettaja sanoi, että jos nyt antaa viitosen, minun tulee erityisesti skarpata sitten kakkoskurssilla, kun se keskittyy sitten siihen kirjalliseen osaamiseen.

Laiteopin tentin väsäsimme tutulla porukalla sähköpostitse kasaan yhden illan aikana ja siitäkin saimme kelpo arvosanan. Tuttujen kanssa on helppo hoitaa homma kotiin.

On jotenkin plääh olo. Tekisi mieli käpertyä soffan nurkkaan ja vain neuloa, neuloa, neuloa. Suklaakin on loppu.

Tentti på tentti

2005-11-02T19:59:00.000+02:00

Kirurgian tentti on nyt sitten ohi. Ihan mukiinmenevästi se meni, vaikkakaan ei niin putkeen kuin sisätaudit aikoinaan. Paitsi että käsitin yhden kysymyksen liian suppeasti (kun kysyttiin sydämen ohitusleikkauksessa käytettävien laskimosiirteiden ahtautumisesta leikkauksen jälkeen, niin jätin sitten pois kaiken, mikä olisi pätenyt myös valtimosiirteisiin) ja unohdin kokonaan supraspinatustendiniitin nimen.

On se läpi, en minä sitä, mutta kun pieni ääni sisällä asettaa riman tietylle korkeudelle, niin sen alittaminen jää harmittamaan.

Huomenna on sitten mielenterveystyön tentti. Kuulemma kaksi kysymystä mielenterveyshoitotyöstä ja yksi kysymys päihdetyöstä. Kirjat olen avannut, mutta yötöiksi menee taas. Hiddo. Just tänään kliinisen psykologian tunnilla opettaja kertoi, miten joillakin on vaan niin sisäänrakentuneena malli, jossa tenttiin lukeminen aloitetaan aina viimeisenä iltana. Vaikka kuinka ajattelisi tentin jälkeen, että ensi kerralla aloitan ajoissa, ensi kerralla en joudu valvomaan edellistä yötä luku-urakan takia, niin aina sitä löytää itsensä samasta tilanteesta. Oman totutun tavan muuttamiseen ei riitä pelkkä halu, ei edes pelkkä päätös vaan se vaatii aktiivista työtä ja mahdollisesti myös ulkopuolista apua. Oiskohan tässä minulle uudenvuoden lupauksen paikkaa? Fakta homma on, että tälläkin opintojaksolla olisi ollut luppoaikaa kerrata luentomuistiinpanoja ja lukea tenttikirjoja. Ihan oma moka, että ensi yö menee soffalla silmät sirrittäen. Järkikin sanoo, että kun kroppa huutaa yöunille, muistiin tarttuvan tiedon määrä jää hyvin vähäiseksi. Hyöty-laatu -suhde on huono.

Uskomatonta, mutta yhtään ei jännitä harjoitteluun lähtö. Varmasti viime kesän kokemus auttaa. Vaikka talo on eri, niin saman puulaakin sisällä jotkut toimintatavat ovat tuttuja. Jos ei muuta, niin yhteisöhoito on ainakin jo muistissa. Välillä käy mielessä, että ehkä näistä mielenterveysongelmista oppisi enemmän ja monipuolisemmin, jos olisi siellä Auroran tai Hesperian suljetulla osastolla. Sitten taas, kätilötyön kannalta synnytysmasentuneiden äitien hoidon opiskelu taas tuntuisi kuuluvan kuin nenä päähän.

Edelleen kritisoin, että hirmuisen heppoinen on tämä opintojakso ollut. Tosi vähän on eväitä lähteä kohtaamaan rikkonaisia ihmisiä, saati sitten, että pitäisi osata oikeasti auttaakin. Opettaja esitteli tänään jonkun opiskelijan kirjallista työtä omasta harjoittelustaan. Kovasti kehui, kuinka siinä oli hienosti reflektointia, omien negatiivisten tunteiden tunnistamista ja tunnustamista. Meille opiskelijoille jäi fiilis, että tuo opiskelija oli jätetty harjoittelupaikassa oman onnensa nojaan, puhumattakaan potilaasta, joka oli jätetty pelkästään opiskelijan hoitoon.

Jepjep. Nyt skitsofrenian kiehtovaan maailmaan.

Öh

2005-11-01T20:14:00.000+02:00

Jälkikasvun mielestä äidin opinnot on näköjään niin pala kakkua, että tenttikirjatkin on arkistoitu lelulaatikkoon.

Tänään oli ruotsin kurssin loppukoe. Jos sitä nyt kokeeksi voi sanoa. Kiitokset rautaiset hermot omaavalle parilleni, joka ei yhtään hätkähtänyt, että sai dialogin vuorosanat käteensä vain kaksi minuuttia ennen opettajan eteen astumista.

Että pitääkin noiden tenttien taas stressata. Lähtisköhän mies vielä suklaan hakuun?

edit klo 20.17. Mies tuli juuri sisälle Fazerin joulusuklaalevyn kanssa. Jesh. Can I pick them or what :)

Emily the Strange meets knitting

2005-11-01T17:20:00.000+02:00

Whoah!

Kerpele

2005-11-01T16:50:00.000+02:00

Se maahinen tai kotitonttu, joka on hävittänyt tenttikirjani, tuokoon sen heti takaisin, tai kiroan sinulle iskiassyndrooman, ikuisen akuutin psykoosin ja bursiitteja joka limapussiin, jonka luonto on sinulle tehnyt.

Ai vähänkö vaan pahalla päällä?

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

2005-10-29T11:31:00.000+03:00

Sattuipa sopivasti. Luin juuri kirurgian tentiin ruoansulatuskanavan sairauksia ja sitten törmäsin oivaan apuvälineeseen netissä.

Alkuperäinen puikkoilija on aloittanut knit-a-longin. Pitäsiköhän? Aluksi vannoin, että en lähde tuota tekemään, mutta... Tiedän, että netistä löytyy kohdun teko-ohjeet. Neulotun rinnankin ohjetta löytyy, mutta tuo paremman näköinen vain maksullisena mallina. Myös vaginan voi näköjään tehdä itse. Tämä sydän kaipaisi vähän sepelvaltimoita. Tätä pitäisi hieman muokata, jotta se olisi anatomisesti korrekti.

Jos nyt kuitenkin jatkaisin sitä tenttiin lukua.

Fuzzy Feet Knit-A-Long

2005-10-29T10:54:00.000+03:00

Today I joined a knit-a-long, KAL for short. We'll be making plenty of Fuzzy Feet. You can read some more about this kal in here and here.

I will be using ancient yarn from my stash: Marks and Kattens Kastanje. It's 100% wool, bulky weight (only 58 meters to 50 grams) so I'll be making some adjustments to the pattern. Alternatively I might use some of the Noro Kureyon I bought this summer.

Off to swatching.

Ongelmia joka lähtöön

2005-10-24T14:15:00.000+03:00

Ruotsin aineen kirjoittaminen ei nappaa. Nappaamisen puute ei johdu siitä, että kokisin tehtävän liian vaikeaksi ja siksi välttelisin sitä. Valitettavasti vain kurssin vetäjä ei ole saanut minua motivoitumaan omaan opiskeluuni. Oma motivaatiokin haikailee just nyt jääkaapissa kutsuvan lasagnen pariin.

Torstaisen PBL-tehtävänkään tekeminen ei ole sytyttänyt. Olemme aikaisemmin tehneet yhden kurssin tämän tyyppisellä menetelmällä, mutta nyt sitten oikein paneuduttiin tähän pedagogiseen ihmelapseen. Nettiä selailemalla löytyy sen tuhannen artikkelia juuri tästä opiskelumuodosta, jokainen toistaan ylistävämpi. Etsinnästä huolimatta en löytänyt artikkeleita, jossa PBL:ää arvosteltaisiin. Kaikki vinkit tällaisiin teksteihin otetaan mielenkiinnolla vastaan. En väitä, että PBL:ssä olisi jotain vikaa, itse olen vain tottunut hankkimaan tietoa myös sieltä kritiikin puolelta.

Itse PBL-työskentely on ihan kivaa. Voi keskittyä yhtenä ryhmän osana pienempään osa-alueeseen tarkasti, tiivistää tietonsa muutamaan kappaleeseen tekstiä ja saada sillä panoksella vastineeksi paljon lisää tietoa, joka liittyy omaan aiheeseen. Haaste on saada esitutkittu tieto tiivistettyä ryhmän muille jäsenille. Kaikki oleellinen pitäisi löytyä, jaarittelua ei laisinkaan. Samaan aikaan pitää olla luottamus, että ryhmän muut jäsenet tuottavat myös laadukasta tiivistettyä tietoa.

Se akateeminen maailma, josta minä tulin, oli hyvin yksilökeskeinen. En tiedä, onko se maailma muuttunut kotiäitivuosieni aikana. Minä en kuitenkaan ole saanut yliopistosta minkäänlaisia eväitä ryhmätyöskentelyyn. Siellä jokainen hoiti palstansa ihan yksin, lukupiirejä järjestettiin, mutta jokainen paperi, essee, analyysi, referaatti pukerrettiin valmiiksi ihan itse. Jokainen oli vastuussa vain itsestään ja omasta arvosanastaan. Yksinäistä, mutta yksinkertaista.

Nyt minun on pitänyt tottua ryhmätyöskentelyyn. On ollut oppimisen paikka päästää irti langoista, on pitänyt tajuta, että ei voi kontrolloida kaikkea. On pitänyt oppia luottamus, että muutkin osaavat tehdä ja oppia, että erilainen ei tarkoita samaa kuin huonompi.

Ryhmätyöskentelyn puolesta puhuu se, että tulevassa ammatissamme me teemme jatkuvasti ryhmätyötä. Hoitotyö on tiimityöskentelyä, paras siis tottua olemaan tiimin jäsen heti alusta alkaen. Raadollinen minä ajattelee myös, että mieluummin opettajat arvioivat kymmenen työtä kuin kolmekymmentä.

Nyt PBL-tehtävämme on selvittää akuuttiin psykoosiin sairastuneen potilaan alkuvaiheen hoitoa. Minulla on linkit valmiina, joista etsin tietoa omaan osuuteeni. Minun piti laittaa linkit parilleni tiedoksi, mutta koulun sähköposti on meidän osaltamme ollut rikki viime torstaista lähtien. En ole voinut laittaa tekstariakaan, kun luokkamme puhelinluettelo on minulla talletettuna siellä sähköposteissa.

Kovin on heppoinen fiilis tästä mielenterveys-, kriisi ja päihdepotilaan hoitotyön jaksosta. Lähiopetusta on järkyttävän vähän. Vaikka uskon, että harjoittelussa oppii paljon, olisi silti mukavaa omata jotain perustietoja ennen kuin lähtee kohtaamaan ihmistä, jonka sisin on säröillä.

Kirurgia on kysymysmerkki. Anestesiologian jälkeen oli ihan leikkaussalimeininki, mutta kirurgian luennot ovat olleet hyvin non-invasiivisia (= lähes joka taudin kohdalla todetaan, että leikkausta pyritään välttämään). Kirurgisiksi instrumenteiksi meille on esitelty klemmari ja stendari. Luennot on hyviä, juuri sellaisia kuin muistelin, mutta omat ennakko-odotukset ovat tehneet taas tepposet. Minä luulin, että meille luennoidaan niistä jutuista, joita hoidetaan leikkaussaleissa. Sen sijaan kurssin tarkoitus on käydä läpi kirurgisia sairauksia ja vammoja, riippumatta siitä, onko niiden hoito veitsenheiluttelua vaiko ei. Yleensä siis ei.

Nyt sen lasagnen kimppuun ja sen ääressä iänikuiseen kysymykseen: Missä järjestyksessä lasagnen eri kerrokset tulisi laittaa?

Att amma, ammar, ammade, har ammat

2005-10-21T11:15:00.000+03:00

Ruotsin itseopiskelun kotipäiviltä päivää.

Tänään piti koulussa olla neljä tuntia ruotsia. Ei ole. Inte alls. Sen sijaan opettaja pyysi meitä kirjoittamaan n. 100 sanan aineen/referaatin aiheesta raskaus/synnytys. Materiaalin alkulähteillekin vinkattiin. Jätte kiva, just det.

Imetysviikon kunniaksi taidan kuitenkin suunnistaa hieman toisenlaisille sivuille ja kirjoittaa niiden inspiroimana ja avustamana aineeni. Epäilen, tokkopa opettaja saamiaan aineita edes lukee.

Kuten näette, motivaatio on huipussaan.

Woolly flower

2005-10-20T22:21:00.000+03:00

Imetysviikko III

2005-10-20T15:30:00.000+03:00

Imettäjän mielipide

Imetysviikko II

2005-10-19T15:26:00.000+03:00

Imetys herättää tunteita.

Imetysviikko

2005-10-19T00:27:00.000+03:00

Kun sarjakuva imitoi oikeaa elämää.

Lähdekritiikkiä

2005-10-18T23:46:00.000+03:00

Varmuuden vuoksi selvennän nyt, että kirjoitan blogiini fiiliksiä, tapahtumia, sattumuksia, epäluulojani, ennakkoluulojani jne. Minun käsityksiäni, minun tulkintojani, minun muistikuviani. Ne eivät välttämättä ole totuus, koko totuus ja ainoa totuus.

Taiteellinen vapaus saattaa värittää omia lisäyksiään tai maalailla tehosteita.

Tämä ei ole dokumentti.

Tuleeko tiistaista tuskaa?

2005-10-18T12:05:00.000+03:00

Tänään aamulla jaetaan seuraavan harjoittelun kenttäpaikat. Toivomuksia on esitetty, ehdottomia kieltäytymisiä on ilmaistu ja isketty nyrkkiä pöytään. Muutamalla on jo paikka valmiina, suurimmalla osalla ei.

Tästä aamusta tulee mielenkiintoinen. Paikkojen jaon jälkeen ryhmämme joko toimii tai sitten rivit repeää lopullisesti ja yhteisöllisyytemme tulee kärsimään. Se olisi tosi sääli, koska meillä on kuitenkin vielä 3 vuotta yhteistä matkaa jäljellä.

Illalla:

Paikkojen jako meni yllättävän hyvin. Joitakin paikkoja jouduttiin arpomaan, ketään ei yllättänyt, että se ainoa paikka, jossa pääsee äitien ja vauvojen kanssa tekemisiin, oli megasuosittu. Kukaan ei kuitenkaan vetänyt palkokasveja nenuun, vaikka arpaonni ei osunutkaan kohdalle. Yksikään osasto ei ole ns. psykogeriatrinen, joten opettaja lähes vannoi, että perushoitoa ei kukaan joudu tekemään.

Yleinen tunnelma oli jaon jälkeen helpottunut. Riitaa paikoista ei tullut, vaikka riitaan olisi voinut olla aineksia.

Meidän ryhmä rulettaa :)

Kuohuntaa

2005-10-17T13:17:00.000+03:00

Ryhmällämme on nyt kaksi harjoittelua takana. Ensimmäinen oli kaikille lähes sitä samaa: perushoitoa, joskus myös p***enpesuksikin kutsuttua toimintaa. Potilaat olivat vanhuksia, suurin osa heistä täysin autettavia kaikissa toiminnoissaan. Kyllä, vatsantoimitukset tulivat tutuiksi. Mutta myös, miten se vatsan toimiminen selkeästi helpotti vanhusta, kuinka olo oli miellyttävämpi suihkun jälkeen ja jopa pelkän vaipanvaihdon jälkeen.

Tämän toisen harjoittelun tarkoitus oli olla sitten akuutimpaa toimintaa. Aihe oli kuntoutumista ja selviämistä edistävä hoitotyö. Harjoittelupaikoista osa oli varattavissa sosiaali- ja terveysalojen yhteisen tietokonejärjestelmän Jobstepin kautta, osa harjoittelupaikoista kulki opettajan kautta.

Jobstepin kautta varattavat paikat olivat selailtavissa kaksi viikkoa ennen varausten tekemistä. Varauksia sai tehdä 2.5 klo 00.00 lähtien. Meille tuli suuret ukaasit, että kaikki ennen tuota kellonlyömää tehdyt varaukset mitätöidään surutta. Eipä sitten mikään ihme, että kun kello räpsähti tiistain 2.5. puolelle, koko Jobstep kaatui. Yrittäjiä liikaa, kapasiteettia liian vähän. Minä istuin kolajuoman avulla koneen ääressä, kokeilin säännöllisin väliajoin, josko nyt toimisi. Muu perhe nukkui, seuraavana aamuna minullakin oli ihan kokonainen koulupäivä hoidettavana, joten unenpuute tulisi kostautumaan. Lopulta reilun viiden tunnin odottelun jälkeen ohjelma alkoi toimia. Paniikissa iskin kuitenkin harjoittelupaikakseni ensimmäisen hyvältä kuulostaneen vaihtoehtoni enkä edes lähtenyt yrittämään sitä kaikista houkuttelevinta paikkaa.

Nyt en edes muista, mikä se parhaimman kuuloinen paikka olisi ollut ja olen todella tyytyväinen harjoitteluuni Keuhkoklinikalla.

Hämmästyksekseni kuulin koulussa, että suurin osa kurssilaisistamme oli jättänyt Jobstepin kokonaan väliin. Joku ei edes halunnut kokeilla koko Jobstepiä, jollakulla loppui kärsivällisyys yöllä, jollakulla loppui fyysinen jaksaminen, mutta suurin osa ei siis ollut edes kokeillut paikan varaamista Jobstepista. Heille riitti opettajan jakamat paikat, mitä ne sitten tulisivat olemaankaan.

Opettajan takana olevat paikat olivat sitten Malmin akuutti- ja vähemmän akuuttiosastoja, Herttoniemen, Laakson ja Marian sairaalaa. Ne olivat sisätautien osastoja, mutta vain hieman erilaisia kuin ensimmäisen harjoittelun perushoidon harjoittelupaikat.

Harjoittelun alkuvaiheessa kuului jo joiltakin mutinaa, kuinka tämä harjoittelu on sitä samaa per***enpesua. Harjoittelun päättyessä mutina oli jo kasvanut kovaan ääneen puhumiseksi ja raivoksi. Kuulemma yksi harjoitteluihinsa tyytymätön on valmis vaikka vetämään tulevissa harjoittelupaikkojen jaoissa muita turpaan, että saa mieleisensä paikan (jossa ei siis pestä perseitä).

Kun nyt sitten seuraavan harjoittelun paikat annettiin tiedoksi, tämä kaikkein tyytymättömin ilmoitti heti, minkä paikan hän haluaa ja oli jo ilmoittanut sen opettajallekin. Muu poppoo ei tietenkään tätä pureskelematta niellyt, ryhmämme toimintaan ei aikaisemmin ole kuulunut itsevaltius ja muiden polkeminen. Harjoittelupaikkojen jaosta heräsi keskustelua, jossa sitten loukkaantuneet osapuolet vetivät palkokasveja nenään ihan kunnolla.

Ymmärrän niitä, jotka ovat nyt kaksi harjoittelua tehneet pelkkää perushoitoa, joita on käytetty osastoilla orjatyövoimana eikä annettu heille sitä ohjausta ja niitä mahdollisuuksia, joita opiskelija tässä vaiheessa tuli osastolta hakemaan. Ymmärrän myös niitä, jotka haluavat harjoittelupaikkojen jaon tasa-arvoiseksi, että yksi ei voi listan nähdessään vain todeta, että minulla oli viimeksi niin kökkö osasto, että nyt on minun vuoroni saada kermat päältä. Oman kökön osastonsa arviointi on kuitenkin niin subjektiivista, että millä laitetaan monta kökköä kokemusta järjestykseen. Ja yhden kökkö ei välttämättä ole aina toiselle kökkö.

Minulle on sanottu, että en voi asiasta mitään ymmärtää, koska itselläni on ollut niin mukavat harjoittelupaikat: yksityinen sairaala kaikilla vanhustenhoidon herkuilla ja erikoissairaanhoidon akuuttiosasto ja seuraavaankin harjoitteluun olen omien verkostojeni kautta saanut harjoittelupaikan, jossa ollaan synnyttäneiden äitien kanssa tekemisisssä. En ole asiasta pyrkinyt pitämään melua, mutta olen todennut, että tätä tulevaa harjoittelua lukuunottamatta, koko meidän kurssimme on ollut samalla viivalla näiden harjoittelujen kanssa. Jos ei silloin toukokuussa napannut käkkiä koko yötä tietokoneen ääressä harjoittelupaikkaa, niin voivoi. Kaikki erikoissairaanhoidon paikat kun olivat vain tuolla Jobstepissä. Eikä ne kaikki muuten menneet sinä ekana yönä, vielä viikko ilmoittautumisajan jälkeen mm. Meilahden sairaalassa oli vielä harjoittelupaikkoja jäljellä. Jos siis päätyi perushoitajaksi terveyskeskussairaalaan, syy ei ollut siinä, ettei olisi ollut mahdollisuutta itse hakea toista paikkaa.

Nyt sitten aikaisemmin iloinen ja yhtenäinen ryhmä on jakaantunut. Reaktioita pannaan merkille ja muille huomautetaan että "heidät on huomattu".

Paska juttu.

Oliverin sukat, tilannekatsaus

2005-10-17T00:50:00.000+03:00

Ensimmäinen pari Oliverin sukkia on vielä vaiheessa, mutta loppusuora häämöttää. Oliverin uusimpia kuulumisia voi käydä katsomassa täältä.

River deep, mountain high

2005-10-13T23:58:00.000+03:00

Tänään tuli kahden tentin tulokset. Psykiatriasta sain viitosen ja kuntoutumisen opintokokonaisuudesta nelosen. Yesh. Tanssin hetken aikaa ripaskaa tietokoneen edessä ja tuuletin hyvää putkeani.

Anestesiologian tentti keskiviikkona meni myös hyvin. Tulosten saamisessa menee tietysti oma aikansa, mutta hyvä fiilis jäi tentistä ja koko kurssista. Ilmoittauduin sitten saman tien Eeron puudutteet ja kipulääkkeet -luennolle. Kirosin, että lasten anestesia oli jo mennyt ohi :( Ehkä Eero luennoi sen uudestaan keväällä. Jos olen oikein käsittänyt, hän on väitellyt alanaan lastentautioppi. Ainakin hän puhui lapsista ja pienistä imeväisistä hyvin asiantuntevasti.

Ensi viikolla alkaa sitten vanhan tutun Jyrkin kirurgia. Ihanaa, että Stadialla on käytössä tällaisia luennoitsijoita, jotka todella aktivoivat opiskelijan ajattelemaan luennoilla.

Sitä samaa en valitettavasti voi sitten sanoa juuri alkaneesta ruotsinkurssistamme. Itselläni on takana lukioruotsi, kirjoitin siitä ylioppilaskokeissa ällän, mutta nyt puhutaan siis jo lähes kaksi vuosikymmentä sitten tapahtuneesta suorituksesta. Yliopistossa välttelin virkamiesruotsin tekemistä ja kun pari kevättä sitten menin tasokokeeseen yrityksenä päästä suorittamaan koko hoito pelkästään tenttimällä, niin bumeranginahan yritys tuli takaisin ja kurssille olisi pitänyt mennä. En sitten koskaan mennyt. Ensimmäisenä vuonna tämä uusi opiskelu vei niin kovasti aikaa ja energiaa, että yliopiston Kielikeskuksen päiväluennoille ei ollut mahdollisuuksia mennä ja avoimen iltaluennot osuivat huonoon saumaan. Appivanhempien mökki on ruotsinkielisellä seudulla, joka kuitenkin on koko ajan suomettumassa ja ruotsinkieltä toki kuulee, mutta ei tarvitse käyttää. Se, mitä ruotsia muistan, on aika ruosteessa, mutta luulisin, että kuitenkin aktivoitavissa oikealla opastuksella ja pepanderille potkimalla.

Ymmärrän, että joukossamme on niitä, jotka ovat lukeneet ruotsia mahdollisesti vain yläasteella pakolliset 3 vuotta ja sen jälkeen ei mitään. Tasoerot ovat varmasti melkoiset. Silti mielestäni on aika päätöntä, että koko luokka menee alkeistason mukaan sen sijaan, että opettajalla olisi erilaisia tehtäviä eri tasoisille opiskelijoille. Sanastoa opin tuolla, luulisin, mutta siihen se taitaa jäädä. Sitä sujuvuutta suulliseen ja kirjalliseen ilmaisuun, johon lukiossa pääsin, ei taida tällä kurssilla löytyä.

Luin hoitoalan ammattilaisille ja opiskelijoille tarkoitetulta keskustelupalstalta Helsingin ruotsinkielisen työväenopiston (vai kansalaisopisto vaiko aikuisopisto?) Arbiksen järjestävän kurssia Vårda på Svenska, jonne olisi mahdollista pyrkiä, vaikka kurssi olikin jo ehtinyt alkaa. Kurssia kehuttiin kovasti. Soitin innokkaana Arbiksen kansliaan, josta sitten kuulin, että kurssi oli lopetettu liian vähäisen kysynnän vuoksi. Meinasin purskahtaa itkuun.

Minä tykkään opiskella kieliä, teinhän sitä 15+ vuotta yliopistolla. Odotin innoissani enemmän tältä hoitoalan ruotsilta ja nyt pettyneenä istun kielistudiossa ja surffaan suurimman osan ajasta ja luen uusinta Gravid -lehteä. Siinähän sitä ammattisanastoa myös kertyy.

Onneksi on keksitty nämä blogit. Kun aihe kiinnostaa, jaksaa tsempata vaikeammankin sanaston kanssa. Olenkin jo hakenut itselleni kirjanmerkkeihin muutamia ruotsinkielisiä neuleblogeja. Samaten löysin Suomen Anestesiologiyhdistyksen lehdestä suomi-ruotsi sanaston (osa kaksi löytyy täältä). Ok, se on tehty anestesialääkäreiden tarpeita silmällä pitäen, mutta ei sen selaaminen tulevalta kätilöltä/sairaanhoitajaltakaan ole kielletty.

Onnistuu tämä itseopiskelunakin. Välillä on vaan fiilis, että tässä opiskellaan kirjekurssilla kätilöksi.

Viskiä ja bassoa

2005-10-08T16:37:00.000+03:00

Päätäni koristaa kikkurat, joita kampaaja väänsi kaksi tuntia. Iltapuku on kaivettu naftalista, kimaltelevat sukkahousut odottavat vielä paketissa, ettei lapsukaiset kehittelisi niillä uusia pirkkaniksejä, meikkipussi lymyilee pöydän reunalla ja iltaparfyymi on valittu.

Mies jättää tänään hyvästit puolisotilaalliselle lauluharrastukselleen, jonka kanssa koko perhe on ollut naimisissa. Keskiviikkoharjoitukset ovat olleet niin pyhiä, että perheen takia ei ole jätetty kuin yhdet harjoitukset väliin: esikoinen kun ajoitti tulonsa niin, että keskiviikkoilta meni jo synnytyssairaalassa vaikka vauva sitten tulla tupsahti maailmaan vasta torstaiaamuna.

Luvassa on hyvää ruokaa, paljon sitsilauluja ja huhun mukaan vanhoja tansseja. Minä laulaa hoilotan mukana, koska 10+ vuodessa on sanat jo tulleet tutuiksi ja miesten kanssa laulaessa ei tarvitse pelätä, että ääniala nousee liian korkealle. Vaikka siis tosi on, että ainakin kuoron ykköstenorit pystyvät laulamaan huomattavasti korkeammalta kuin minä. Ja todennäköisesti myös kakkostenoritkin. Ykkösbasso, here I come.

Vai sittenkin viskibasso?

Rakas Mies pyysi huomauttamaan, että ilman hänen kuoroharrastustaan emme olisi koskaan tavanneet. Tarvittiin siihen hieman scifiä, roolipelaamista ja yksi Jyväskylän kesä, mutta ratkaiseva tekijä oli tämä kuoro ja muutama kakkostenori.

Lukutauko

2005-10-07T16:35:00.000+03:00

Akateeminen oli tehnyt kammottavan källin ja myynyt kaikki Gabaldonin uusimmat pois. Loppuslut. Hirveää. Nyt pitäisi sitten odottaa kolme+ viikkoa, että saavat uuden erän.

Onneksi hyllyssä oli sentään Pratchettin uusin.

Tuleva kätilö pitää nyt pienen tauon ammattikirjallisuuden lukemisessa ja lähtee sen sijaan pienelle nojatuolimatkalle Ankh-Morporkiin.

Yön pimeydessä

2005-10-06T23:55:00.000+03:00

Lapsoset nukkuu ja mies on yhdistetyllä kuoro-, työ- ja varpajaismatkalla Turussa. Huomenna aamulla on tentti, johon pitäisi vielä lukea. Olisin lukenut jo tässä viikolla, mutta lainasin oman kirjani opiskelukaverille, joka ei ollut sitä saanut käsiinsä ja olin eilen töissä, kun kesätyöpaikassa flunssa oli kaatanut populaa ketoon ja tarvittiin sijainen lyhyellä varoitusajalla. Kesän asiakkaat olivat siellä vielä yhtä kotiutunutta lukuunottamatta. Vauvat olivat kasvaneet huimasti tässä kuudessa viikossa.

Nyt pitäisi keskittyä vielä pari tuntia ruoansulatuselimistön sairauksiin, maksan, sapen, haiman, kilpirauhasen ja munuaisten sairauksiin sekä nivelreuman hoitoon. Koealue ei ole kuin vajaa 80 sivua, mutta se tuntuu 800 sivulta, kun väsyttää.

Täällä on kylmä. On ikävä henkilökohtaista kuumavesipulloani.

Hyvin meni

2005-09-27T22:20:00.000+03:00

Arviointi meni hyvin. Kiitokset kaikille peukuttajille! Yllättävän yhteneväiset olivat ohjaajan ja minun arvioni harjoitteluni sujumisesta, vahvuuksistani ja kehittämistä kaipaavista kohdista. Arvasin, että ohjaajan arvostelussa on jotain perushoidosta ja niinpä hän totesikin, että hieman reippaammin olisin voinut ottaa osaa perushoitoon.

Just joo :) Yhtään liioittelematta otin joka päivä osaa useamman potilaan perushoitoon, koska läksin lennosta aina avustamaan osaston kaikkia hoitajia, jotka tarvitsivat apua vuodepotilaidensa kanssa. En jäänyt orjatyövoimaksi omalle ohjaajalleni vaan hoidin potilaita yli "reviirien". Ja kun tiedän ohjaajan kannan perushoitoon ("tämän osaston toiminta on pelkkää perseen pesua"), hieman nauratti tuo kritiikki.

Opettajan kanssa tuli jutusteltua sitten kaksistaan melkein tunti. Hyvä mieli jäi arvioinnista.

Heti perään olikin sitten psykiatrian tentti. Viime yönä luin hieman yli kahteen ja ennen tenttiä ehdin vielä kerrata sen verran, että tenttikysymykset nähtyäni tiesin, että hyvin tässä käy = läpi menee. Tentti oli asiallinen, keskittyi pääkohtiin ja perusasioihin ja omalta osaltaan vielä iskosti päähän, mitä ko. kurssista kannattaa muistaa. Opettaja kysyi skitsofrenian diagnosoinnista, oireistosta ja hoidosta, masennuksen diagnosoinnista ja hoidosta, tahdon vastaiseen hoitoon määräämisestä ja syömishäiriöistä ja niiden hoidosta. Paljon muuta ei kait 0,5 opintoviikon/0.75 opintopisteen edestä voi odottaakaan.

Huomenna tokavika harjoittelupäivä ja illalla alkaa anestesiologian lääkäriluennot. Tuota odotan innolla, koska se ei ole pelkkää nukutusta ja sedaatiota vaan myös potilaan nestehoitoa, kivunhoitoa, tehohoitoa ja sairaalaelvytystä. Syksyn kolmas lääkäriluentosarja onkin sitten kirurgiaa. Toivoisin niin kovasti pääseväni Naistenklinikalle kirurgiseen harjoitteluun.

Arvioinnin aika

2005-09-26T22:25:00.000+03:00

Huomenna on harjoittelun loppuarviointi.

Omasta mielestäni harjoittelu on mennyt hyvin. Olen oppinut paljon uutta, sormet ovat saaneet hyvää harjoitusta. Kuoleman kohtaaminen oli aluksi rankkaa, mutta asian työstäminen on tuottanut tulosta ja jatkossa kohtaaminen on ainakin muutaman piirun verran ammatillisempaa. Olen saavuttanut tavoitteeni niiltä osin, kun se osastolla on ollut mahdollista.

Olisin halunnut viettää päivän keuhkoklinikan poliklinikalla, lähinnä mesypolilla (Meilahden systostaattipoliklinikka), jonne keuhkosyöpäpotilaat tulevat päiväkäynnille joko tutkimuksiin tai saamaan sytostaattihoitoja. Osastonhoitaja oli sitä mieltä, että tässä vaiheessa opintoja tuo poliklinikkakäynti ei olisi mielekästä. Fakta homma on, että jos en siellä nyt pääse käymään, seuraava mahdollisuus tulee vasta, kun joko olen siellä itse asiakkaana tai menen sinne töihin. Osastonhoitaja torppasi itse asiassa aika monta tavoitettani epämielekkäinä. Nähtävästi hänen mielestään ainoaa mielekästä harjoittelua pystyy suorittamaan vain oman osaston seinien sisällä. Toki valtaosa harjoittelusta olikin tarkoitus suorittaa omalla osastolla, mutta opiskeluaika on ainoaa aikaa, kun voi päästä näkemään paikkoja ja toimenpiteitä, jonne ei sitten valmiina hoitajana ole pääsyä. Onneksi ohjaavat hoitajat ovat työntäneet minut katsomaan jos jonkinmoista operaatiota. Mitä osastonhoitaja ei tiedä, hän ei voi paheksua saati sitten kieltää ;-)

Oman ohjaajan kanssa on harjoittelun loppuaika ollut hieman vaisumpaa. Hän on ääneen moneen kertaan nyt todennut, miten tämä osasto ei olekaan sitä, mitä hän erikoissairaanhoidolta odotti. Hänen työmotivaationsa on käsinkosketeltavasti laskenut harjoitteluni aikana ja voin vain toivoa, että minun läsnäoloni ei ole ollut jouduttamassa (tai jopa aiheuttamassa *glup*) hänen fiiliksiään vaan takana on jotain muuta. Olen vaistonnut, että ohjaajallani on ollut omia tavoitteitaan, jotka hän on minulle asettanut, mutta koska niitä ei ole koskaan sanottu ääneen, olen vain voinut arvailla, olenko nyt onnistunut vaiko puutteelliseksi havaittu. Naisvaltaisessa työyhteisössä ehti myös harjoitteluni aikana tapahtua muutama tussahdus ja yritykseni pysyä neutraalina taidettiin eräältä taholta kokea kannanottona vastaan :(

Muuten olen saanut työtovereiltani vain positiivista ja kannustavaa palautetta. Onneksi osaston käytäntö on ollut pitää opiskelijasta vihkoa, jonne jokainen saa kirjoittaa havaintojaan ja arvioitaan opiskelijasta. Saan vihkon mukaani harjoittelun päätyttyä ja sen viestit tulevat lämmittämään mieltäni vielä monta kertaa. Vihko on minulle myös päiväkirja, johon olen merkinnyt päivän tapahtumat, opitut taidot, seuratut toimenpiteet, luetut artikkelit ja kirjat jne. Toivottavasti ohjaajani poimii tuolta vihosta myös muiden ajatuksia arviointiini, emmehän me ole koko harjoittelua olleet yhdessä vaan puolet ajasta olen ollut toistenkin ohjattavana.

Pitäkää peukkuja huomenna klo 13, että arviointitilaisuus menisi hyvin. En odota kritiikitöntä kehua, vaan oikeudenmukaista rakentavaa palautetta. Nuo selkäpiissä vaistoamani haamutavoitteet hermostuttavat.

Julkinen rakkaudentunnustus

2005-09-23T11:40:00.000+03:00

Minä rakastan miestäni.

Ilman häntä en voisi opiskella. Hän elättää perheemme ja mahdollistaa opiskeluni rustaamalla omia aikataulujaan uusiksi, jotta minä pääsen ajoissa harjoitteluihini. Hän käy kaupassa, siivoaa, huolehtii lapset nukkumaan, kun vaimo tekee kolmivuorotyötä (= on työharjoittelussa). Hellalla on ruokaa odottamassa minua, kun tulen töistä kotiin.

Öisin, kun taloyhtiömme jostain syystä on päättänyt, että pattereihin ei ole syytä antaa vielä lämmintä vettä, hän toimii henkilökohtaisena kuumavesipullonani. Hän hieroo kipeitä hartioitani tai särkeviä jalkojani, hakee kaupasta suklaata, kun pinna on pimahtamispisteessä. Ei huomautellut, kun kokisjuomalakkoni lopahti yhdessä päivässä. Ei myöskään suutu joka paikassa lojuviin lankakeriin ja keskeneräisiin neuletöihin. Ei räpäyttänyt silmäänsä, kun vaimo osti 60 euron hintaisen imetyskirjan.

Sen lisäksi tuo ihana ihana mies osti minulle lahjakortin jalkahoitoon. Tulin sieltä juuri. Jalat on keijunkevyet ja olo on nirvanamainen.

Ihana rakas Mies!

Sexy

2005-09-21T22:45:00.000+03:00

Pääsin tänään visiitille leikkausaliin. Yhdelle potilaistamme piti tehdä tähystys, mutta hänen huonon keuhkokapasiteettinsa vuoksi lääkäri ei suostunut tekemään sitä normaalisti endoskopiayksikössä vaan halusi toimenpiteen tehtäväksi leikkausalissa intubaatio- ja hengityskonemahdollisuuksineen.

Olihan se sexy paikka kaikkine vipstaakeineen ja telkkarin Teho-osastosta (joka on siis niin pepanderilleen käännetty nimi kuin olla ja voi, koska kyseessähän on siis sairaalan päivystyspoliklinikka) tutut vihreät liinat, suojavaatteet, lamput ja laitteet. Minuakin kehoitettiin etsimään kuontaloni suojaksi paperihattu ja sonnustauduin muun joukon perässä suojavaatteisiin jne. Koska toimenpiteen aikana potilaan vatsan aluetta läpivalaistiin koko ajan, kaikilla huoneessa olijoilla tuli olla päällään säteilyä estävä suojatakki ja kilpirauhassuoja. Kiesus ne painoivat. Ajantaju meni toimenpidettä seuratessa, mutta hiki oli pinnassa, kun kaikki oli ohi ja sain ripustaa vermeet naulaan.

Itselläni on yksi kokemus Kättärin heräämöstä, kun kuopuksen syntymän jälkeen heräämön nurkassa kirurgien takkien keskellä minulle laitettiin epiduraalitilaan veripaikkaa. Meikun kirurgisen osaston heräämö olikin jo ihan toisen näköinen paikka. Piippaavia laitteita joka puolella, johtoa, putkea, tuubia, mittareita niin, että nörtimpi olisi luullut tulleensa taivaaseen. Eniten mieltäni lämmitti, kun potilas todella rankan toimenpiteen jälkeen kiittää läsnäolosta. Sanoi, että oli kamala kokemus, mutta häntä helpotti, kun tiesi, että on tuttu ihminen omalta osastolta mukana.

Päädyinpä protokollan mukaan sitten tietysti myös toimenpidekertomukseen, kun siinä listataan kaikki leikkaussalissa olijat. Jälleen kerran se tuleva kätilöys herätti hilpeyttä.

Aivan uskomatonta, että harjoittelua on jäljellä enää 6 päivää. Elokuun viimeinen päivä luulin, että syyskuun loppu ei tule koskaan, mutta nyt taas on tunne, että harjoittelua voisi kestää vielä toiset 5 viikkoa. Paljon olen oppinut, mutta sormet ja mieli huutaa lisäoppia. Tahtoo tätä, paljon!

Rankka, rankempi, rankin

2005-09-20T23:10:00.000+03:00

Tiesin tähän harjoitteluun lähtiessäni, että osasto on rankka ja työ tulee olemaan sekä mielenkiintoista että työlästä. Edelleen nautin joka päivä töihinmenosta, olen oppinut valtavasti asioita, harjaantunut monissa kädentaidoissa, löytänyt jo omia tapojani tehdä tiettyjä juttuja. Potilaiden kuolemaan en vaan vielä ole löytänyt ammatillista lähestymistapaa. Olen lukenut saattohoidosta, palliatiivisesta hoidosta, surun käsittelystä, kuolevan kohtaamisesta, omaisten kohtaamisesta. Kirjoista löytää melkein mitä vaan ja tekstiä on tuhansia sivuja. Netti on täynnä artikkeleita aiheesta. Mikään ei ainakaan vielä ole valmistanut minua kohtaamaan kuolevaa potilasta ja hänen omaisiaan ilman omien tunteiden läpilyöntiä.

Osa minusta ymmärtää, että on täysin epärealistista pystyä kohtaamaan kuolema täysin ammatillisesti, koska potilaan kuolema on minulle vielä täysin uusi juttu. Tuntuu vain niin pahalta, että minä käytän oppimistilaisuutena jonkun perheen ainutkertaista surua. Eipä ole juuri muita keinoja oppia ja saada sitä ammatillista otetta. Kokeneemmat sanovat, että kyllä sen oppii ja kuolemaan tottuu. Meidän osastollamme suurin osa potilaista on keuhkosyöpäpotilaita. Keuhkosyöpä on kavala sairaus. Kun se ilmoittaa itsestään niin, että potilas hankkiutuu lääkäriin, tauti on jo yleensä levinnyt niin laajalti, että parantumisesta ei ole toivoa. Väistämätöntä pystytään vain pitkittämään ja aina ei sitäkään. Olen kahvihuoneessa kuullut tapauksista, jotka ovat tulleet osastolle diagnosointia varten ja kuolevat ennenkuin diagnoosia on edes saatu.

Yksimielisesti kahvihuoneessa vuoron hoitajat totesivat, että lastenosastoille heistä ei ole työskentelemään. On eri asia hoitaa kuolevaa aikuista kuin kuolevaa lasta. Kätilön homma on sieltä rankimmasta päästä tämän asian suhteen. Hänen käsissään on sekä äidin että vauvan elämä.

Tänään oli niin kiirus, että unohdin oikeasti syödä. Tai siis kun muistin, että syödäkin voisi, niin olikin jo kotiinlähdön aika.

Exitus

2005-09-16T00:36:00.000+03:00

Tänään osastolla kuoli potilas. Tulin iltavuoroon ja vainaja odotti jo poiskuljetusta. Näin itkevän sisaren lähtevän osastolta. Seuraavaksi poistui vainaja lääkintävahtimestareiden kuljettamana.

Olin etukäteen ajatellut olevani tulevasta kuolemasta järkyttynyt. Hämmästyksekseni olin aivan tyyni. Vain itkevän sisaren suru kosketti hetken aikaa kevyesti.

Olin myös hämmentynyt, kuinka muu osasto toimi täysin normaalisti, mikään ei ollut pysähtynyt. Äitiyslomalla oleva hoitaja oli näyttämässä vauvaansa, kahvihuoneessa oli eläkkeelle jäävän ylihoitajan täytekakkua. Edes potilaan papereihin ei ollut ilmestynyt mitään lopullista pistettä. Kansio oli siinä pöydällä aivan kuin siihenkin asti. Ulkoisissa puitteissa mikään ei ollut muuttunut. Kolmen hengen huoneessa oli hetken aikaa tyhjä paikka. Illalla siihen oli jo tulossa uusi potilas.

Sairaalassa päättyy elämiä, mutta sairaalan elämä jatkuu normaalisti.

Nyt tätä kirjoittaessa tuli haikea olo. Hoidin vainajaa useana päivänä. Muistan hänen hätänsä ja pelkonsa. Olen iloinen, että nukkuessaan pois hänellä oli vieressään rakas ihminen.

Hyvää matkaa tähtien taakse!

Etulinjasta iltaa vai takapenkin taaviko se siellä huutelee

2005-09-07T21:15:00.000+03:00

Osaapas työnteko olla väsyttävää. Takana on nyt puolitoista viikkoa keuhkosairaiden hoitotyötä ja tiedän taatusti tehneeni hommia. Joka ilta olen vajonnut kiitollisena sänkyyni. Monta kertaa on mielessä käynyt potilaat, jotka yrittävät saada unta neljän hengen huoneissa, kapeassa sairaalasängyssä, yövalot päällä, vieressä potilastoveri, jota mahdollisesti hoidetaan yön aikana, alusastiat, portatiivit, verikokeet, kohiseva happinaamari...

On aivan upeaa, että meillä tarvitseva pääsee sairaalaan ja erikoissairaanhoitomme on maailman huippuluokkaa. Sairaala harvemmin kuitenkin on paikka, jossa kukaan ilokseen makoilisi. Siihen nähden olen tavannut osastolla hyväntuulisia ihmisiä. Varsinkin miespotilaita tuntuu kovasti naurattavan kätilöopiskelijan läsnäolo. Naurun sanotaan pidentävän ikää ;-)

Paljon on pitänyt kerrata ihan teoriatietoja. Hävettää, että perusasioissakin on ollut mustia aukkoja, joita nyt yritän pikavauhtia paikkailla. Jos nyt jälkikäteen jotain voisi toivoa, niin lähiopetustunteja enemmän, että terkkuja vaan sinne Stadian opintotoimistoon ja koulutusjohtajalle. Ei ne itseopiskelutunnit anna niin paljon kuin kunnon opetus, vaikka onkin kivempaa löhötä kotona soffalla ja näennäisesti käännellä kirjan lehtiä kuin tehdä muistiinpanoja kovalla koulunpenkillä istuen.

Nälkä myöskin kasvaa syödessä ja niinpä olen lukenut keuhkosairauksien hoidosta artikkeleita netistä ja Lääkärilehdestä. Syöpäpotilaan kivunhoito on myös lähettänyt pitkille sessioille netin syövereihin. Rakkauteni farmakologiaan on taas herännyt ja luppohetkinä osastolla minut löytääkin useinmiten selaamasta Pharmaca Fennicaa ja tutkimasta potilaiden lääkemääräyksiä.

Koulun virallisiin papereihin pitäisi nyt huomisen aikana vääntää realistiset tavoitteet harjoittelulleni ja hyväksyttää ne omalla ohjaajalla. Sitten pitäisi kiinnittää huomiota, että ne tavoitteet myös toteutuisivat. Pikkuhiljaa pitäisi myös miettiä, miten harjoittelun kirjallisen työn aion tehdä. Tehtävä on tällä kertaa potilaan ohjaus- tai opetustilanne. Saan itse valita, haluanko ohjata kotiutuvaa potilasta esim. lääkehoidossa tai keskustelenko jonkun potilaan kanssa elämäntapamuutoksista. Meidän osastollamme kyseeseen tulee lähinnä tupakoinnin lopettaminen tai sen vähentäminen. Muita ohjaustilanteita voisi olla tähystystoimenpiteeseen valmistautuminen tai kotioloissa käytettävän lisähapen käyttö.

Tuohon tehtävään liittyen teinkin tänään osastolla lyhyemmän päivän ja istuin iltapäivän Biomedicumin luentosalissa kuuntelemassa seminaaritöitä juuri ohjaamiseen ja opettamiseen liittyen. 20 sairaanhoitajaa suoritti viime vuonna yhteistyössä Stadian kanssa erikoistumisopintoja potilaan ohjaamisessa ja opettamisessa ja tänään he esittelivät tuloksiaan. En olisi koko seminaarista kuullut ellei hematologian osastolla harjoitteleva kollega olisi saanut osastoltaan kehoitusta mennä paikalle. En edes kysynyt omalla osastolla, sopiiko minun mennä sinne, vaan ilmoitin, että minä menen tuonne. Hieman olin havaitsevani, että osastonhoitajan olisi tehnyt mieli sanoa jotain, mutta nähtävästi olin sen verran topakka, ettei ei sitten sanonutkaan. Paikan päällä huomasimme kollegan kanssa, että meidän molempien ohjaavat opettajat olivat myös yleisön joukossa ja saimme heiltä kahvitauolla suitsutusta läsnäolostamme.

Eilen ja tänään unohdin täytellä oppimispäiväkirjaani osastolla. Täytyy huomenna sitten tsempata ja täytellä senkin edestä. Tuo päiväkirja on todella hyvä systeemi. Sitä kirjoittaessa tulee kelattua päivän tapahtumia (reflektointi on hieno sana) ja huomaan paremmin omat kehittymisen paikkani, onnistumiseni ja puutteeni. Ohjaava hoitajani laittaa vihkoon omat kommenttinsa, kehunsa ja omat kehitysehdotuksensa. Suullista palautetta saan myös päivän mittaan runsaasti.

Nyt vielä ruoanlaittoon. Meikun kanttiiniin on aivan liian pitkä matka, joten kunnon hoitsu ottaa osastolle omat eväät ja silpaisee ne suuhunsa puoliksi seisten ja soittokelloa kuunnellen. Rakas Mies on elättänyt lapset eineksillä iltavuorojeni aikana ja mitään valmista mukaanotettavaa ei enää kaapista löydy. Kastikkeen tekoon siis.

Jos vaikka kuin

2005-09-05T11:03:00.000+03:00

Meemiä pukkaa.

Jos olisin kuukausi, olisin: joulukuu
Jos olisin viikonpäivä, olisin: perjantai
Jos olisin kellonaika, olisin: 14.50
Jos olisin planeetta, olisin: Pluto
Jos olisin merieläin, olisin: delfiini
Jos olisin suunta, olisin: lounas
Jos olisin huonekalu, olisin: sänky
Jos olisin synti, olisin: vatsan palvonta
Jos olisin neste, olisin: lähdevesi
Jos olisin puu, olisin: omenapuu
Jos olisin kasvi, olisin: kielo
Jos olisin säätila, olisin: auringonpaiste sateen jälkeen
Jos olisin soitin, olisin: piano
Jos olisin eläin, olisin: kissa
Jos olisin väri, olisin: sammalenvihreä
Jos olisin vihannes, olisin: palsternakka
Jos olisin ääni, olisin: lapsen nauru
Jos olisin alkuaine, olisin: elohopea
Jos olisin auto, olisin: morris mini
Jos olisin laulu, olisin: Poets of the Fallin Illusion and Dream
Jos olisin elokuva, olisin: Love Actually
Jos olisin kirja, kuka minut olisi kirjoittanut: Tom Holt
Jos olisin ruoka, olisin: lasagne
Jos olisin paikka, olisin: Lontoo
Jos olisin numero, olisin: 5

[via]

Ihanuus ja tajuttomuus

2005-09-02T21:32:00.000+03:00

Työharjoittelu on alkanut hyvin. Osasto on upea paikka harjoittelun kannalta. Osastolla on todella paneuduttu opiskelijan ohjaamiseen ja siellä myös ymmärretään, että opiskelija on siellä oppimassa, ei käytettävissä orjatyövoimana ei-niin-hohdokkaissa -perushoidon tehtävissä.

Jännitin valtavasti osastolle menoa, koska edellisestä sairaalatyöstä on niin kauan, että taidot tuntuivat kadonneen kuin proverbiaalinen ilmavaiva suureen kuivaan paikkaan. Koulussa saatiin harjoitella pistämistä nukkeen, mutta jokainen ymmärtää, että vaahtomuovi ja ihmisen lihas ovat kaksi eri asiaa. Kivaa on ollut huomata, että teoriatieto on kuitenkin pysynyt korvien välissä ja sorminäppäryyttä saa nyt harjoitella sydämen kyllyydestä. Pistoksia annetaan osastolla niin runsain mitoin, että voin luvata itselleni ja tuleville asiakkailleni, että pistostekniikka hioutuu kyllä hyväksi. Ohjaaja ei päästä mitä tahansa tökkäisyjä läpi vaan oikeasti ohjaa ja opastaa.

Rankkaa tämä harjoittelu on ollut. Uutta asiaa ja opittavaa tulee joka päivä niin paljon, että olen ollut työpäivän päätteeksi lähinnä zombie. En ole tällä viikolla niinkään nukkunut öisin kuin vajonnut syvään tajuttomuuteen. Ehkä se tästä vielä helpottaa, toivon ma. Olisi kiva olla sosiaalinen järkevästi ajatteleva yksilö, rakastava äiti ja hekumallinen kumppani kotona nykyisen automaatiikalla toimivan varjokuvan sijasta. Hetkeäkään en silti vaihtaisi pois :) Uskon myös, että harjoittelu tästä vain vielä paranee, kun taitoni karttuvat ja minulle annetaan vaativampiakin tehtäviä ja itsenäisyyttä potilaiden hoidossa.

Ihanuus rintamalla on tänään Get Knitted -putiikista tullut paketti. Tuossa on kaksi kerää Oliverin sukkalankaa ja yksi kerä Lorna's Laces Lion&Lamb -lankaa värinä Motherload. Jos minulla olisi kristallipallo, sanoisin, että joulupaketeista löytyy tänä jouluna huomattavan suuri määrä käsinneulottuja sukkia.

Kiitollinen

2005-08-30T15:40:00.000+03:00

Eilen syntyi maailmaan pieni poika, 1360 grammaa rakkautta.

Olosuhteisiin nähden sekä äiti että lapsi voivat hyvin.

Olen kiitollinen, että kaikki on mennyt niin hyvin kuin tässä tilanteessa voidaan toivoa. Jossain muualla lopputulos ei olisi ollut näin hyvä. Hoitamaton raskausmyrkytys on maailman johtavin äiti- ja sikiökuolleisuuden syy.

Sanaton. Kiitollinen.

Perhosia vatsanpohjassa

2005-08-29T22:55:00.000+03:00

Huomenna sitten alkaa toinen sairaalaharjoittelu. Menen Meilahteen Keuhkoklinikalle. Huominen on vielä orientoitumista, menen siviileissä osastolle ja saan pehmeän laskeutumisen töihin.

Jännittää aivan sikana, koska edellisestä sairaalaharjoittelusta on kuitenkin jo yli puoli vuotta ja vaikka kesäduuni oli ihan oikeaa hoitotyötä, se ei kuitenkaan ollut sitä, mitä nyt sairaalassa tulee eteen. Tuntuu, että kirjoista luetulla ei pitkälle pötkitä, mutta muuta ei ole nyt antaa vaan tästä pitää ponnistaa. Kovasti opettaja kuitenkin lohdutteli, että kyllä ne siellä osastoilla tietää, että meillä on vasta vuoden opinnot takana eivätkä odota mitään ylimaallisia suorituksia.

Haircuttia sen verran, että kävin katkaisemassa kuontaloa siistimmäksi. Nyt pitäisi vielä trimmata kynnet lyhyiksi ja jemmata sormukset jonnekin talteen.

Nukkuakin pitäisi, mutta jännittää niin paljon, ettei uni tule silmään. Taidan hetken aikaa vielä lueskella keuhkosyöpäpotilaan hoitotyöstä ja järjestää syksyn papereita kansioihin. Tämän harjoittelun aikana minulla on lääkäriluentoja psykiatriasta ja anestesiologiasta. Ensimmäinen kielikurssikin on sitten lokakuussa tiedossa. Meillä se on ruotsia. Englanninkurssit ovat kuulemma vasta kolmantena lukuvuonna :( Hieman rypistelin kulmiani, kun opettaja tänään sanoi, että opiskelijoiden pyynnöstä tämän harjoittelun oppimistehtävän kirjallisuudesta oli poistettu englanninkielinen materiaali, kun se oli opiskelijoista kuulemma liian vaikeaa. Eipä kukaan sitä kieltä koskaan opi, jos sitä ei missään tarvitse käyttää. Shokki on vaan suurempi, kun kätilön ammattiopinnoissa kokonaisten opintojaksojen ainoa tenttimateriaali on englanniksi.

Mutta minä olen kyllä väärä ihminen puhisemaan tästä. Jos vain olisi ollut mahdollista, niin kuin on sairaanhoitajakoulutuksen puolella, olisin halunnut opiskella koko kätilötutkinnon englanniksi.

Sanoinko jo, että jännittää?

Niin kovin pieni vielä

2005-08-26T21:16:00.000+03:00

Neljäkymmentä oikein/väärin -kysymystä. Väärästä vastauksesta tai vastaamatta jättämisestä ei mene miinuksia. Hyväksytyn alaraja on 20 pistettä.

Joo, läpi on. Ei se nyt ihan läpihuutojuttu ollut eli jollei olisi lukenut maikan powerpoint-esityksiä, niin kahdenkymmenen oikean vastauksen saaminen ei olisi ollut itsestäänselvyys.

Sain pari tuntia ennen tenttiä puhelun, joka sai minut kertaamaan tenttimatskua uudella vimmalla. Ystäväperheen toinen raskaus on vaikeuksissa. Äidillä on niin paha raskausmyrkytys, että hän on vuodelevossa sairaalassa ja kotiin ei ole asiaa ennen synnytystä. Viikkoja on kasassa kovin vähän, vain pari päivää yli 31 viikkoa. Vauva on vielä pienen pieni. Vauvan keuhkoja on kypsytelty kortikosteroideilla. Lääkärit eivät osaa yhtään sanoa, syntyykö vauva parin päivän sisään vaiko parin viikon päästä. Jokainen päivä on kuitenkin plussaa.

Ajatukset on nyt Kätilöopistolla. Ja tentissä jokainen kysymys sikiön keuhkojen kypsyyteen liittyvistä asioista on 110% oikein.

Tenttiangstia ja muutakin angstia

2005-08-26T12:54:00.000+03:00

Näköjään koulumaailmaan palaaminen ei käykään ihan kivuttomasti. Tänään on tuon Raskauden aikaisten neuvolatutkimusten tentti. Jos oikein muistan opettajan ekalla tylsällä tunnilla sanoneen, tentti on monivalintakysymyksiä ja vääristä vastauksista ei tällä kertaa rokoteta.

Ei yhtään nappaa. Varsinkaan kun tämän viikon kaksi viimeistä luentokertaa peruutettiin opettajan sairastumisen vuoksi. Menee usko opintoviikkojen "laatuun", kun kaksi noppaa saa kahden luennon ja yhden "näin tehdään raskaudenaikainen ultraus" -demonstraation perusteella. Nyt yritän tavata sairastuneen opettajan powerpoint-esitystä ja saada asiasana-luettelosta jotain kokonaisuutta aikaan. Noh, ehkä näillä vapaavalintaisilla ei sitten ole niin merkitystä, kun on ihan sama, lukeeko jotain alaa liittyvää vai vaikkapa luovaa kankaanpainantaa.

Ensi viikolla alkava harjoittelu jännittää ihan sikana. Ensimmäisestä harjoittelusta on niin paljon aikaa ja kun kesälläkään ei tullut tehtyä sitä perushoitoa, niin tuntuu, että olen ihan ruosteessa. Onneksi osastonhoitaja kuulosti todella mukavalta puhelimessa ja tokkopa nuo nyt toisessa harjoittelussaan olevalta odottaa mitään teho-osasto -meininkiä. Perhosia tanssii vatsanpohjassa ja sängyn vieressä ja tyynyn alla on sisätautien muistiinpanoja ja anatomian kirja on auki keuhkojen kohdalta.

Pitäis, pitäis, paljonkin pitäis. Sukkapuikkoja pitäisi hankkia, koska täältä on tulossa jumalainen lankalähetys. Hiukset pitäisi leikkauttaa taas siisti hoitaja -malliin. Pitäis siivota, pitäis laihduttaa, pitäis aloittaa joululahjojen vääntäminen.

Nyt taidan kuitenkin vilkaista uusinta hankintaani ennenkuin syvennyn taas raskauden aikaisiin tutkimuksiin. Pitäkää peukkuja tuossa klo 16.30.

Whiter shade of pale ja Lady in Black

2005-08-25T14:19:00.000+03:00

Olin tänään kolmannen kerran luovuttamassa plasmaa. Ensimmäisestä kerrasta olen jo kertonutkin. Viimeisiä punasoluja saadessani tuli pahaolo ja topakka Veripalvelun sairaanhoitaja nakutti tietoihini koneluovutuskiellon.

Koska olen suomalainen jästipää ja tiesin, että kahden tunnin yöunet ja aamiaisen väliin jättäminen ennen luovutusta saattoivat heikentää kestävyyttäni, kinusin sähköpostitse kesällä uuden yrityksen. Toisella kertaa valmistauduin huolella. Yöunta 10h, tukeva brunssi ja 1,5 litraa nesteitä ennen luovutusta. Kaikki meni loistavasti ja olo oli luovutuksen jälkeen mitä mainioin. Top of the world ma'!

Viime viikolla erään ystävättäreni perheessä oli leukemiaepäily ja kun en muutakaan osannut tehdä, varasin ajan uuteen plasmanluovutukseen. Se oli jotain konkreettista tekemistä. Tänään sitten edelliskerran tavoin hyvien unien ja hyvän lounaan jälkeen marssin luovuttamaan. Tällä kertaa sairaanhoitaja joutui hetken aikaa etsimään kunnon asentoa neulalle ja käsivarsi tykytti ikävästi. En osannut sanoa, mikä kihelmöinnistä oli sörkkimisestä johtuvaa, mikä olisi ollut ns. epänormaalia. Kaikki meni hienosti kalkkiviivoille asti, mutta sitten koko kroppaan levisi kylmä olo ja samantien sairaanhoitaja tuli paikalle, heilautti luovutustuolin toiseen asentoon ja keskeytti keräyksen. Hän oli nähnyt huoneen toiseen päähän, kuin olin valahtanut valkoiseksi kuin mainoksen lakana. Plasma-annos jäi 10ml vajaaksi, kun hän laittoi koneen palauttamaan punasolut takaisin elimistööni. Hoitsu toimi niin nopeasti - ja aivan kuten pitkin - että minulle ei ehtinyt tulla paha olo. Minulle kannettiin mukitolkulla juotavaa, käskettiin pötköttää ihan rauhassa ja kolme eri hoitajaa kävi kertomassa, että minun plasmanluovutukseni on nyt luovutettu. Papereihin tulee pysyvä merkintä, että asiaa on vain normaaliin verenluovutukseen.

Hieman on haikea olo, vaikka ymmärrän, että kaikella tällä suojellaan minun hyvinvointiani. Plasmanluovuttajana koin olevani Tarvittu, koska veriryhmäni on juuri se, jota säännöllisiltä plasmanluovuttajilta toivotaan. Punasoluistani ei ole lähes koskaan pulaa. Tottahan on, että kokoverestä erotellaan punasolut, plasma ja verihiutaleet, että ei kokoveren luovutus ole hukkaanheitettyä, mutta silti olen kokoveren luovuttajista siellä tarpeettomimmassa päässä.

Ja kun tällä kertaa ei edes ehtinyt tulla pahaaoloa, niin on myös tunne - täysin valheellinen sellainen, myönnän - että onkos tässä nyt vähän ylireagoitu. Ei ole, ei. Tiedän. Mutta silti harmittaa. Ja keskisormeen sattuu.

Oliverin sukat

2005-08-22T18:20:00.000+03:00

Olen lukenut Kauran kirjoituksia, joissa hän on kertonut, minkälaista elämä on erikoistarpeisen lapsen kanssa. Opintojen kautta olen tutustunut niihin keinoihin, joilla yhteiskunta auttaa tukee esim. vammaista lasta ja hänen perhettään. Kokeessa piti tietää, mikä instanssi kustantaa mitäkin apuvälinettä ja terapiaa. Kauran kirjoituksista on nähnyt sen toisenkin puolen, että kukaan ei tukea tule tarjoamaan, jollei sitä itse osaa hakea. Kaikki eivät välttämättä tiedä oikeuksistaan, joskus tukeen oikeutettu tai hänen vanhempansa eivät yksinkertaisesti jaksa sitä rumbaa, jonka lopussa ehkä kuukausien tai jopa vuosien päästä toteutuisi oikeus ja kohtuus.

Suomessa kuitenkin teoriassa yhteiskunta avustaa. Ilmaista se ei ole, maksamme sitä valmiutta veroissamme ja toki vammaisen lapsen perhe myös kokee tilanteen omassa kukkarossaan, ei kukaan korvaa täydellisesti vammaisuuden nielemiä rahoja.

Viime aikoina blogissani on ollut paljon lanka-aiheista jutustelua. Lähinnä hehkutusta hankinnoista, joihin olen säästötilini saldon hetkellisessä hekumassa sortunut. Kohta olisi aika laittaa puikot töihin ja saada langoista jotain aikaiseksikin. Paljon olen käyttänyt myös aikaa sekä kotimaisten (olenhan sentään wanna-be neuleblogi hangerrounder) että ulkolaisten neuleblogien lukemiseen ja selailuun. Varsinkin ulkolaiset blogit ovat edelleen johdattaneet syötävän herkullisten lankojen ääreen ja uusien kiusausten eteen.

Tänään linkkejä klikkaamalla löysin itseni brittiläisen Emman blogista. Emmalla on vammainen lapsi Oliver, joka tarvitsee muutamia järkyttävän kalliita apuvälineitä pitämään elämänlaatunsa hyvänä. Blogissaan Emma kertoo, kuinka he hakevat apurahoja yksityisiltä hyväntekeväisyysjärjestöiltä, kun yhteiskunnalta apua ei heille heru. Ilman, että Emma pyysi apua, kansainvälinen neuleyhteisö syöksyi hätiin eri keinoin. Yksi avusti lahjoitustilin pystyyn pistämisessä, muutamat lankakaupat pitävät hyväntekeväisyyshuutokauppoja ja lupaavat pistää voittohuudon verran lisää rahaa pottiin. Jotkut ovat neuloneet mm. pitsihuiveja ja myyvät niitä Emman lapsen hyväksi. Uskoisin myös, että kommenttiraitoihin kirjoitetut ja privaviesteinä lähetetyt yhteydenotot tuntuvat Emmasta ja Oliverista hyvältä.

Minusta ajatus rajojen yli auttamisesta tuntui niin hyvältä, että huomatessani tutun nettikaupan osallistuvan tähän projektiin, oli helppoa napauttaa ostoskoriin sukkalankaa.

Näistä tulee Oliverin sukat, molemmille tyttärilleni, jotta heidän varpaansa pysyvät lämpöisinä tulevan talven aikana. Tulen aina sukat nähdessäni ajattelemaan pientä poikaa, joka ei pysty juoksemaan ulkona, hämmästelen lämmöllä sitä avuliaisuuden ja anteliaisuuden määrää, joka tätä perhettä on neulojien suunnalta kohdannut.

Kuinka kaikki alkoi

2005-08-19T14:56:00.000+03:00

Taisin aikoinani loikata niin innoissani blogin pitäjäksi ja tulevaksi kätilöksi, että olen kokonaan unohtanut kertoa, mikä minut sai lähtemään hoitoalalle. Olen sanonut, että kävi kutsumus, mutta miten se tuli on jäänyt valaisematta.

Kutsumus ei tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta tai kielillä puhumisen lahja apostoleille. Ajatus kypsyi hitaasti, välillä painoin sen unohduksiin, mutta aina se sieltä pulpahti pintaan. Viimeiset aktiiviset (ja nyt en laske tähän mitään yksittäisiä opintoviikkoja kerran vuodessa) opiskeluaikani yliopistolla ovat olleet *kaivaa esiin opintosuoritusotteen* 1996. Tuon jälkeen homma tyssäsi jos ei nyt ihan seinään niin aika kovaan läpipääsemättömään aineeseen kuitenkin. Ei vaan napannut. Yritin mennä luennoille moneenkin otteeseen, olen tainnut aloittaa literature methodologyn noin kuusi kertaa, tenttikirjatkin ovat ehtineet vaihtua neljään otteeseen, mutta ei. Ei tuntunut hyvältä ja perslihaksetkaan eivät tykänneet istua tyhjän panttina. Suuntasin kulkuni Eilakaislalle ja siellä livahti sitten erinnäisissä keikoissa seuraavat 4 vuotta. Säännöllinen palkkakuitti on addiktoiva asia. Kun sen makuun pääsee, siitä ei ole helppo luopua.

Menin naimisiin, jatkoin eilakaislalaisena, tulin raskaaksi, jäin äitiyslomalle, tuli vauva. Maailma muuttui lopullisesti.

Kun vauva vähän kasvoi, kuume saada toinen lapsi kävi ylivoimaiseksi. Yritimme, onnistuimme ja 2 vuotta esikoisen syntymän jälkeen saimme toisen lapsen.

Molempien raskausaikojen aikana luin kaiken mahdollisen raskaudesta ja synnytyksestä ja kuopuksen aikana myös imetyksestä. Tai noh, en ollut vielä niin extreme, että olisin hankkinut kotisynnytykseen liittyvää kirjallisuutta, koska minulle sairaalasynnytys tuntui oikealta ratkaisulta. Kun kirjaston valikoimat oli kulutettu loppuun, siirryin lukemaan artikkeleita ja tarinoita netistä, löysin amerikkalaisten synnytyslääkärien sivustot ja sieltä artikkelikokoelmia. Tilasin ulkomailta kirjoja, luin jopa kätilökoulutukseen liittyviä teoksia. Esikoisen ollessa vauva kävin Imetyksen perustietokurssin ja kuopuksen ollessa vauva kävin imetystukiryhmänvetäjäkoulutuksen.

Kätilön työ oli jatkuvasti mielessä. Otin selvää pääsykokeista, mutta en vielä kuopuksen ollessa vastasyntynyt laittanut hakupapereita yhteishaussa sisään, koska halusin olla varma, miksi haluan kätilöksi.

Pitkään mietin, haluanko kätilöksi, koska haluaisin elää uudelleen ja uudelleen omat ihanat raskauteni ja synnytykseni ja nautin vastasyntyneiden kanssa työskentelystä. Mietinnän jälkeen totesin, että en ole peilaamassa omia kokemuksiani muiden kokemuksiin vaan haluan aidosti olla mukana auttamassa naisia kokemaan oman raskautensa itselleen parhaimmalla tavalla. Alusta asti oli selvää, että kätilö ei myöskään hoida niitä ihania vastasyntyneitä, vaan hän hoitaa äitiä, jotta tämä voi hoitaa lastaan. Kun vielä pääsin sinuiksi sen kanssa, että kätilö avustaa myös raskaudenkeskeytyksissä ja hoitaa myös ei-raskaanaolevia eli työskentelee esim. naistentautien osastolla syöpöpotilaiden kanssa, tiesin, että haluni päästä kätilöksi on aito eikä kumpua jostain "vauvat on niin ihquja" -mielialasta. Aluksi silmissä siinsi ajatus synnytyssalityöskentelystä, mutta nyt yhden vuoden opintojen ja varsinkin äärettömän mielenkiintoisen kesätyön jälkeen, eteeni on ilmestynyt polkuja moneen eri suuntaan.

Myös pakkopullana pitämäni sairaanhoitajaopinnot ovat muuttuneet mielessäni mahdollisuudeksi, puhumattakaan siitä, että näitä kädentaitoja tarvitaan myös kätilön työssä, nämä eivät ole irrallisia kokonaisuuksia vaan toisiaan täydentävät opinnot, tiedot ja taidot.

Kun kuopus oli vuoden, laitoin hakupaperit menemään. Tarkoitus oli täyttää lomake netissä ja printata se vielä harkintaa varten, mutta vahingossa lähetinkin sitten valmiin lomakkeen netin kautta. Ohjeiden mukaan hakemus tuli kuitenkin vielä printata ja laittaa allekirjoitettuna perään. Printtasin lomakkeen, mutta unohdin laittaa sen eteenpäin. Olin iloisesti yllättynyt, kun Stadian opintotoimistosta tuli kirje, jossa oli hakemukseni printattuna, palautuskirjekuori (postimaksu maksettu) ja lappunen, että allekirjoitettu hakemus on jäänyt tulematta, voit hoitaa asian meidän piikkiin. Wow. Olin todella otettu, että jo pelkästä hakijasta, joita tähänkin koulutusohjelmaan riittää lähes 800 vuodessa, pidetään näin hyvää huolta. Sutaisin paperiin nimen saman tien ja läksin iltakävelylle postilaatikolle.

Seuraavaksi tuli sitten kutsu pääsykokeisiin. Hieman jännitin, miten tällainen akateeminen drop-out, ikäloppu rouva sopii hakupirtaan. Nähtävästi sitten kuitenkin ihan hyvin, kun kutsu kerran kävi. Pääsykokeisiin pyydettiin varaamaan koko päivä, sillä tiedossa oli ryhmähaastattelu, soveltuvuustestit (lue palikkatestit), opettajan suorittama yksilöhaastattelu sekä yksilöhaastattelu psykologin kanssa. Koska sukunimeni on sieltä aakkosten loppupäästä, päivä venähti todella pitkäksi. Tykkäsin palikkatesteistä, vaikka se "täydennä kuva piirtämällä ja kerro, mitä kuva esittää" tehtävä on aina saanut minut kauhun partaalle. Minä en osaa piirtää, en, vaikka henkeni riippuisi siitä. Matikantehtävät olivat suorastaan helppoja ja sanatehtäväkin oli ok, vaikka olen ihan varma, että loppupuolen jutut oli tahallaan tehty sellaisiksi, että niihin ei ollut edes mahdollista saada kieliopillisesti oikeita lauserakenteita. Opettajan kanssa jaarittelimme pitkät pätkät imetyksestä. Psykologin kanssa puhuttuja en muista, sen verran olin jo väsy siinä vaiheessa. Niin muuten näytti olevan psykologikin. Ryhmähaastattelussa olin selkeästi ryhmän nestori ja se taatusti näkyi, kun keskustelun aiheeksi annettiin abortti. 18-vuotiaat aloittivat kauhistelun, miten jotkut käyttävät aborttia ehkäisykeinona ja keskustelu meni nopeasti seiskalehden tasoiseksi sosiaalipornoksi. Avasin sanaisen arkkuni ja otin esille raskaudenkeskeytykset, jotka tehdään vakavien sikiövaurioiden takia jne. ja keskustelu hiljeni välittömästi ja siitä taisi tulla minun yksinpuheluni hetkeksi aikaa. Koska minulla oli jokin käsitys, miten näitä ryhmäkeskusteluja arvioidaan, näin sitten hetken aikaa vaivaa saadakseni muut keskustelijat takaisin ääneen.

Nykyisinhän Stadian hoitotyön koulutusohjelmaan haetaan vain pelkällä todistuksella ja pääsykokeella, jossa tentitään yksi teos hoitotyön etiikasta. Psykologiset pääsykokeet maksavat koululle paljon rahaa. Joissakin ammattikorkeakouluissa hakijat joutuvat itse kustantamaan pääsykokeensa tuosta syystä. Stadiassa siirryttiin nyt tähän pääsykoekirjaan ja samalla tehdään tutkimusta, onko esim. keskeyttämisprosenteissa eri hakutapojen välillä eroa.

Hyväksymiskirje tuli heinäkuun 10. päivä ja vaikka arvelinkin pääsykokeiden menneen ihan mallikkaasti, oli silti fantastista lukea "Tervetuloa opiskelemaan Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiaan". Hakijoita oli tuolloin kesällä 2003 580, näistä ensisijaisesti kätilöksi halusi 207. Pääsykokeessa oli reilut sata. Sisään otettiin 34 ja minä olin sijalla 5.

Otin heti alkuun yhden välivuoden, koska kuvittelin tekeväni roikkuvat yliopisto-opinnot valmiiksi. Vuosisadan vitsi. Nyttemmin olen korjannut valmistumisaikataulua yliopistolta ja ajattelin, että samoilla bileillä voidaan hoitaa sekä kätilöksi valmistuminen että kandin paperit lipastolta. Nih.

Tällainen tarina tällä kertaa.

Odottajan aika on pitkä

2005-08-16T19:21:00.000+03:00

Olen koukussa Diana Gabaldonin Outlander -kirjasarjaan. Sain ensimmäisen kirjan äidiltäni joululahjaksi 2003 ja kun sain teoksen luettua aaton ja joulupäivän välisenä yönä, marssin heti välipäivinä Akateemiseen ja ostin kaikki loput sarjassa ilmestyneet osat. Nyt olen järsinyt kynsiäni jo reilut 1,5 vuotta ja odottanut, että sarjan viides osa ilmestyisi. Lopultakin, kirjailija antaa julkaisupäivämäärän 27.9.2005. Laitan pokkarin heti tilaukseen Amazon.co.uk:sta, sillä Britannian oudoista kirjamarkkinoista johtuen kirja ilmestyy siellä samaan aikaan sekä kovakantisena että pokkarina. Normaalistihan pokkariversiota saadaan odottaa iäisyyksiä.

Lokakuun ensimmäisenä pitäisi ilmestyä puolestaan Terry Pratchettin uusin Thud! Pääosissa taas yksi lempparihahmoistani Sam Vimes ja hänen Vartiojoukkonsa. Kuinka sujuu Vimesilta isänä olo?

Kutinaa lievittää syyskuun ensimmäisenä ilmestyvä uusin Baby Blues -albumi. Ja kun ostoslistaan lisätään vielä kaksi uutta Zits -albumia, niin kirjallinen minäni leijuu pilvissä.

Yritän pysyä nahoissani, mutta tiukkaa tekee. Viimeisen Harry Potterin odotus on vielä niin kaukana, että siitä hehkuttamiseen ei tunnu olevan aihetta.

Kolme

2005-08-11T12:04:00.000+03:00

Minulla on enää kolme työvuoroa jäljellä kesätyöpaikassa. Alunperin niitä piti olla tässä vaiheessa vain kaksi, mutta äkillisten sairastapausten takia ensi viikonlopun yövuoroista puuttui populaa ja lupauduin tekemään yhden yövuoron. Kannattaa jättää itsestään hanakka mielikuva, sillä haluan ehdottomasti tuonne ensi kesänäkin kesätöihin. Ja keikkaa toivon saavani myös tässä kouluvuoden aikana.

Huomenna on työntekijäkokous, jossa meidän kesäapulaisten halutaan kertovan kesän fiiliksiä, ajatuksia työyhteisöstä, rakentavaa kritiikkiä, omia huomioitamme pienistä ja isoista asioista.

Olen vieläkin niin tohkeissani, että osaankohan sanoa mitään järkevää. Meneekö ensi yö ajatuksien keräämisessä ja oikeiden sanankäänteiden keksimisessä?

Tämä kesätyö on ollut upea kokemus. Ajoittain se on ollut perse edellä puuhun menemistä, koska mitään ammatillista koulutusta esim. päihdetyöhön minulla ei ole ollut. Eipä ole ollut mitään opintoja masennuspotilaankaan hoidosta. Tavallaan aika uskomatonta, että tällaisen noviisin käsiin annetaan valtaa, sillä huonosti käytettynä sillä olisi voinut saada paljon vahinkoa aikaan. Ihan oikeaa vahinkoa kokonaiselle perheelle. Ihan pystymetsästä minua ei kuitenkaan kesätöihin tempaistu, vaan taustani oli kyllä selvitetty tarkkaan ja työhaastattelu oli pitkä ja perusteellinen. Luotan siis siihen, että työyhteisö tiesi, mitä teki, kun minut palkkasi.

Olen tämän kesän aikana oppinut hyvin paljon. Olen oppinut ihan käytännön asioita ja saanut seurata vierestä, miten kokeneet päihdetyötä tekevät ottavat tilanteita haltuun. Olen nähnyt, miten hiljainen tieto toimii. Olen oppinut valtavasti potilaan kohtaamisesta, potilaan kunnioittamisesta, oman persoonan käytöstä hoitotyössä. Loppusyksyllä opiskelen ihan koulunpenkillä ja työharjoittelijana mielenterveys-, päihde- ja kriisiasiakkaan hoitotyötä ja yksi tuon harjoittelun suurista tavoitteista on juuri potilaan kohtaaminen ja ammatillisuuden säilyttäminen kiperissä hoitosuhteissa. Tuota ammatillista kohtaamista on tässä nyt kolme kuukautta harjoiteltu. Syksyn tenttikirjat on luettu moneen otteeseen ja työpaikan artikkeliarkistosta on kopioitu tusinan verran mielenkiintoisia ja hyödyllisiä lukupätkiä.

Sunnuntaina on kuitenkin tämä kokemus tässä laajuudessa takana. Keikka on aina keikka, siinä ei pysty tekemään mitään suurta, voi vain keskittyä perustoimintojen ylläpitoon. Todennäköisesti seuraavan keikkani aikana suurin osa nykyisestä asiakaskunnastakin on vaihtunut ja hoitosuhdetta ei ole päässyt syntymään eikä yhden keikan aikana oikeastaan synnykään.

Elän elämässäni upeaa aikaa. Minulla on Rakas Mies, ihanat lapset, upea kesäduunikokemus ja nurkan takana toisen vuoden kätilöopinnot, joita odotan innolla. Jos en olisi minä, olisin ihan sikapossukateellinen.

Pienoinen pettymys

2005-08-09T23:45:00.000+03:00

Tänään alkanut kurssini oli pienoinen pettymys.

Suuren osan illan huonosta fiiliksestä otan omaan piikkiini, koska olin työvuorojeni takia tänään illalla todella väsynyt ja siksi tavallistakin kriittisempi luennoitsijaa ja hänen asiaansa kohtaan.

Aluksi tuli hyvin yleistä juttua, joka kaksi lasta sisällään kantaneena ja raskaudesta monta sataa sivua tietoa lukeneena, oli kokovartalopuuduttavaa. Yleisessä tarinoinnissa oli myös sen verran epätarkkuuksia tai jopa ihan asiavirheitä, että luottamus opettajan kykyihin sai kolauksen. Kun vielä muutama kurssilainen peilasi omia tai ystävättären raskaus- ja synnytyskokemuksia kalvolta luettuun tai opettajan sanomaan, minun viihtyvyyteni illan luennolla tippui miinuksen puolelle.

Imetystukihenkilökurssilla meidän piti käydä läpi omat imetystarinamme, jotta niitä ei sitten vapaaehtoistyössä tarvitse enää terapioida, kun tarkoitus on auttaa muita äitejä. Omien kokemusten analysointi on oikeasti vapauttanut voimavarat auttamiseen ilman että omat kokemukset puskevat koko ajan päälle. Samalla logiikalla olen myös kirjoittanut molempien tyttöjen synnytyskertomukset ja puinut niitä itsekseni sekä ystävättärien kanssa. Näin ollen joka kerta synnytyksen tullessa aiheeksi ensimmäisenä mielessäni ei ole omat synnytykseni vaan pystyn keskittymään puhujan näkökulmaan ja katsomaan asioita myös muilta kanteilta.

Tänään kurssilla oli muutama, joille omat kokemukset ovat vielä niin läpitunkevia, että he eivät näe niiden läpi mitään muuta. Samalla he pakottavat koko kurssiporukan elämään heidän raskautensa ja synnytyksensä heidän näkökulmastaan. Jos kyse olisi ns. maallikkoäidistä, olisin ymmärtäväisempi, mutta hoitoalan ammattilaisen tulisi osata tai ainakin älytä erottaa oma kokemuksensa asiakkaan tilanteesta ja minusta jo opetustilanne tulisi säästää näiltä "kun minullakin meni X Y ja Z, niin kyllä varmaan asia on just näin".

Fiilistä ei myöskään nostanut kaveriporukat, jotka pitivät koko opetuksen ajan omaa suhinashowtaan pienissä piireissään. Onko nykyajan nuorten todella niin vaikeaa kunnioittaa opettajan työrauhaa, että luentoa pitää säestää omilla kuiskutuksilla koko helvatan 3 tuntia?

Sikiöseulontojen etiikasta ei ehtinyt syntyä keskustelua, koska session alusta meni paljon aikaa käytännön juttujen selventämiseen ja luennon loppu vedettiin pikavauhdilla läpi. Nyt täytyy vaan toivoa, että opettajan luentomuistiinpanot todella löytyvät sieltä kurssikansiosta. Olen yhden opiskeluvuoden aikana huomannut, että joku aina pöllii ne kopiointiin tarkoitetut originaalit niille varatusta paikasta.

Torstaina taas tätä. Toivottavasti olen paremmalla tuulella ja saan luennosta enemmän irti. Aihe on oikeasti mielenkiintoinen.

Takaisin koulunpenkille

2005-08-08T23:15:00.000+03:00

Huomenna se sitten alkaa. Toinen opiskeluvuoteni. Valitsin kurssitarjonnasta yhdeksi vapaavalintaisekseni kurssin nimeltä Raskaudenaikaiset neuvolatutkimukset. Huomenna illalla töiden jälkeen sitten suunnistan Vanhalle Viertotielle ja orientoidun taas opiskelijataajuudelle. Kurssikuvauksessa sanotaan seuraavaa:

Tavoite

Opiskelija syventää tietojaan raskauden aikana tehtävistä kaikille äideille kuuluvista ja tarpeen mukaan äidille ja/tai sikiölle tehtävistä laboratoriotutkimuksista ja niiden merkityksestä.

Sisältö

Neuvolan perustutkimukset, erilaiset raskauden aikana ilmenevät ongelmat esim. äidin verensokerin, verenpaineen tai munuaisten toiminnan muutoksiin liittyvät tutkimukset, raskauskolestaasi, äiti-lapsi -immunisaatio, sikiödiagnostiikka mm. sikiön kromosomitutkimukset

Kopiokortti on tanassa, penaali ladattu, uusi muistivihko kaivettu muistivihkovuorestani, vielä uudempi koululaukku nököttää sohvan nurkassa. Uusi kouluvuosi, here I come!

Tuo penaali kyllä tuntuu hieman köykäiseltä. Pieni ostosreissu kirjakaupan kynäosastolle tulisi varmaan tarpeeseen.

Überhemmottelua

2005-08-08T23:01:00.000+03:00

Koko opiskeluvuoden kestäneen omarahattomuuden (olin siis aikuisopiskelija EMP eli Elää Miehen Palkalla) jälkeen kesätyöpalkka on tuntunut kuin olisi lottovoiton saanut. Sen mukaan on myös tullut tehtyä heräteostoksia, joita myös hemmotteluksi joskus kutsutaan.

Uusin itsenihemmottelu oli nyt ostaa kerrankin jotain ihanaa villalankaa tarpeeksi villapuseroon itselleni. Langoista on tullut aikamoisia luksustuotteita, joilla on myös luksustuotteiden hinta. Englannissa on enemmän lampaita kuin ihmisiä ja silti siellä 100% tai lähes täysvillainen neulelanka maksaa järkyttäviä summia. Kotimainen tarjonta olisi periaatteessa riittävää mutta kovin käytännöllistä ( lue: tylsää) ja siksipä ulkomaan ihanuudet houkuttelevat aina erilaisuudellaan. Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella myös käsityömaailmassa.

Uusin houkutus löytyi brittiläisesti nettikaupasta Cucumberpatch, jossa oli merino-alpakkasekoitelankaa uskomattomassa tarjouksessa. Napsin sitten värikartasta neljää väriä tarpeeksi yhteen puseroon ja muutamiin asusteisiin. Langasta löytyy netistä myös arvostelu, vähän niinkuin lankaharrastajien Tekniikan maailman koeajokuvaus.

Minä olen ehdottomasti prosessineuloja eli itse prosessi on minulle tärkeämpää kuin valmis neuletyö. Toki nautin neuleiden valmistumisesta, mutta langan valinta, täydellisen mallin etsiminen, puikkojen valinta, koetilkun tekeminen jne. ovat kaikki yhtä nautinnollisia vaiheita. Nytkin minulla on meneillään useita prosesseja, joista hyvin moni tässä langanhankintavaiheessa.

Seuraavaksi sitten siihen mallien etsintään. Netti on täynnä ilmaisia neulemalleja. Yleensä aloitan etsintäni ensin Ulla -neulelehdestä, jonka jälkeen siirryn Knittyn mallien pariin. Jos sekään ei palkitse, lähden surffamaan Free Knitting Patterns -webbirinkiin.

Itse asiaa eli lapsenpäästämistä osa 1

2005-08-01T02:30:00.000+03:00

Tässä kuussahan alkaa jo taas koulu, joten lienee tarpeen palautella jo vähän mieliin, mitä minä oikein opiskelinkaan.

Kesätyöni liippasi kivan läheltä omaa alaa, olenhan saanut työskennellä raskaanaolevien ja vastasynnyttäneiden äitien kanssa sekä pienten vauvojen että isompien leikki-ikäisten kanssa. Pääpaino työssä on ollut päihdetyössä ja varhaisen vuorovaikutuksen tukemisessa, mutta joka päivä eteen on tullut asioita, joihin olen pystynyt vastaamaan opintojeni pohjalta. Huomasinpa kristallinkirkkaasti, että ensimmäisen vuoden farmakologian kurssi on takaraivossa, samaten ensimmäisessä harjoittelupaikassani käymä farmakologian lisäkoulutus on tullut tarpeeseen.

Lapsia on syntynyt maailman sivu ja aina on ollut niitä, jotka ovat synnytyksissä avustaneet. Antiikin ajoista on säilynyt tekstejä, joissa kuvaillaan soveliaan kätilön ominaisuuksia ja kuinka synnytys tulee hoitaa.

Kätilöiden ammatillinen koulutus on alkanut renessanssin aikana. Ensimmäinen oppikirja kätilöille ilmestyi Saksassa vuonna 1503 ja järjestelmällinen kätilökoulutus aloitettiin edelleen Saksassa v. 1589. Pariisissa on vuodesta 1580 on ollut pakollinen kätilötutkinto.

Pohjoismaissa ruotsalaiset olivat kätilötyön edelläkävijöitä. Vuonna 1663 Tukholman lääkärit velvoitettiin kuninkaan määräyksellä valvomaan kätilötyötä. Vuonna 1688 vahvistettiin ensimmäiset pohjoismaiset vaatimukset kätilöksi pyrkivälle. Hakijan tuli olla mm. tottunut ammatin vaatimaan työhön, ymmärtäväinen, siveä, varovainen ja Jumalaa pelkäävä. Kätilökokelas antoi näyttökokeen kaupunginlääkärille ja vannoi noudattavansa kätilöille säädettyjä määräyksiä. Näin pääkaupungissa. Maaseudulla käytäntö oli paljon kirjavampaa ja naiset synnyttivät pitkään ilman koulutettua apua.

Säännöllinen opetus alkoi Tukholmassa v. 1697 ja ensimmäinen ruotsalainen kätilöiden oppikirja oli nimeltään Den Swenska Wäl-öfwade Jord-Gumman.

Vuonna 1711 hyväksyttiin Ruotsi-Suomen ensimmäinen kätilöohjesääntö. Suomeen ensimmäinen koulutettu kätilö saatiin Pietarsaareen vuonna 1752. Porvoon valtiopäivillä vuonna 1809 käsiteltiin kätilökoulutuksen aloittamista Suomessa ja vuonna 1816 koulutus aloitettiinkin Turussa.

Kätilökoulutus on Suomen vanhinta naisten ammatillista koulutusta. Aluksi opiskeluaika vaihteli puolesta vuodesta kahteen vuoteen oppilaan taustasta riippuen ja opetusta oli ainoastaan ruotsin kielellä. Turun palon jälkeen opetus siirtyi Helsingin yliopiston alaisuuteen v. 1833. Opetus tehostui v. 1857, kun yliopistoon perustettiin erillinen professuuri lapsenpäästöoppia, naistentauteja ja lastentauteja varten. Uusi kätilöohjesääntö tuli voimaan seuraavana vuonna ja siinä opetus vahvistettiin kaksivuotiseksi ja opetuskieleksi tuli ruotsin rinnalle myös suomi. Perinteisen kätilötyön lisäksi opiskelijan tuli opetella myös kuppaamista, rokottamista ja mm. iilimatojen asettamista potilaalle. Suoneniskennänkään ei pitänyt olla vierasta. Tämän lisäksi kätilön tuli tunnistaa sukupuolitautien merkkejä, lähinnä syfiliksen oireet.

Kätilöiden määrä lisääntyi Suomessa hitaasti. Vuonna 1857 Suomessa toimi 97 kätilöä, heistä valtaosa kaupungeissa. 30 vuotta myöhemmin kätilöiden määrä oli nelinkertaistunut (n. 400 kätilöä). Kätilölehti alkoi ilmestyä v. 1896 ja on Suomessa vanhin naisten ammattilehti. 1900-luvulle tultaessa kätilöt hoitivat n. 25% maamme synnytyksistä. Laitossynnytysten osuus kaikista synnytyksistä oli vain n. 4%.

Kätilön toimenkuva muuttui sairaalaverkoston parantuessa ja kotisynnytysten vähentyessä. Äityshuollon lakisääteinen järjestäminen vuodesta 1944 toi kätilöt kaikkien kuntien palkkalistoille äitiys ja lastenneuvoloihin. Vuoden 1947 työaikalaki säännösteli myös kätilöiden päivittäiseksi työajaksi 8 tuntia. V. 1960 kätilöitä oli vajaat 2000 ja heistä 45% toimi synnytyssairaaloissa ja loput kunnankätilöinä. Kotona synnytti 1960-luvulla enää 3% kaikista äideistä. Kaksivuotinen kätilökoulutus loppui vuonna 1970.

Vuodesta 1970 eteenpäin kätilökoulutus muuttui sairaanhoitajapohjaiseksi. Uusi koulutus pätevöitti kätilöt toimimaan ensisijaisesti synnytys- ja naistentautiosastojen erikoisairaanhoitajan, apulaisosastonhoitajan ja osastonhoitajan tehtävissä.

Seuraava kätilökoulutuksen uudistus tapahtui 1980-luvulla keskiasteen koulu-uudistuksen yhteydessä. Kätilökoulutuksen pituudeksi sovittiin ylioppilaspohjaisena 3,5 vuotta ja peruskoulupohjaisena 4,5 vuotta.

Euroopan Unioni ja siihen liittyminen ovat muokanneet kätilökoulutusta 1990-luvulla. EU:n direktiivit vaativat kätilöiltä pidempää koulutusta ja syvällisempää perhetymistä poikkeavien raskauksien ja synnytysten hoitoon. Vuodesta 1993 eteenpäin kätilökoulutuksen laajuus on ollut 180 opintoviikkoa. Kätilötutkinnon suorittaneilla on myös ns. yleissairaanhoitajan pätevyys. Vuodesta 1995 kätilökoulutus siirtyi ammattikorkeakouluihin sitä mukaa kun vanhat terveysalan ns. opistotasoiset oppilaitokset siirtyivät ammattikorkeakouluihin. Tällä hetkellä kätilöksi voi opiskella Helsingissä, Turussa, Tampereella (Pirkanmaan AMK), Oulussa, Kuopiossa (Savonia AMK) ja Jyväskylässä. Opetusministeriö toivoisi aloituspaikkojen vähenevän yhden koulutusohjelman verran.

V. 2005 Suomessa siirryttiin kansainvälisesti käytettyihin opintopisteisiin vanhojen opintoviikkojen sijasta. Kätilökoulutuksen laajuus on 270 opintopistettä ja niistä n. 140 opintopistettä tulee opintoihin liittyvistä pakollisista työharjoitteluista. Kätilövaiheen osuus harjoitteluista on n. 60%.

Historiallinen osuus 2 tulee käsittelemään kätilön työtä ja synnytysten hoitoa antiikin Roomassa. Sitten joskus.

(lähteenä suureen osaan tekstiä on ollut teos Naisen elämä ja hoitotyö, Eskola ja Hytönen)

Kadotuksen kanahäkki

2005-07-28T18:45:00.000+03:00

Bloggasin tästä jo aikaisemminkin. Nyt on taas sama show edessä. Yksi tietty kirja on häveyksissä ja sitä etsiessäni olen löytänyt paljon muuta kadoksissa ollutta tavaraa. Lasten palapelin palat löytyivät vaan himpun myöhään, kun palapeli heitettiin juuri männä päivänä roskikseen puuttuvien palojen takia.

Nyt kadonnut opus on Potterien toinen osa. Ystävätär sai juuri loppuun ensimmäisen osan ja halusi toinen heti perään lainaan. Minähän hövelisti lupasin, mutta sitten kirja ei ollutkaan siellä loppujen Potterien rivistössä vaan teillä tietymättömillä. Olen nyt raivannut perheen 7 kirjahyllystä yhden ja pölykeuhkon vaara on niin ilmeinen, että etsintöjä täytyy jatkaa huomenissa.

Ollapa Tylypahkassa, jossa accio toimisi kuin unelma tällaisissa tilanteissa.

Hemmottelua osa 2

2005-07-28T14:40:00.000+03:00

Tänään postitäti toi loppuosan Noro-tilauksestani.

Ah ja voih. Raaskiiko noita edes neuloa? Taidan laittaa isoon lasipurkkiin ja vitriiniin ihailtavaksi.

Ihana kamala maailman rakkain

2005-07-26T21:25:00.000+03:00

Silläkin uhalla, että minut leimataan mammalahkolaiseksi, jaan kanssanne jutun, jonka vain lapsiinsa höyrähtänyt äiti voi kokea jakamisen arvoiseksi.

Päivämme on ollut aika kiireinen. Olen ollut lasten kanssa liikkeellä monta tuntia, joista suuren osan paikallisessa ostoskeskuksessa etsimässä syntymäpäivälahjaa Rakkaalle Miehelle. Sen lisäksi esikoinen on siivonnut lastenhuonetta ja olohuonetta äidin apuna, leikittänyt pikkusiskoa ja laittanut ruokaa jälleen äidin apuna ja paimentanut pikkusiskoa kotipihalla. Yleensä esikoinenkin viidestä ikävuodestaan huolimatta nukkuu pienet päikkärit, mutta tänään touhua on ollut niin paljon, että ettonet jäivät väliin.

Lopputulos on nyt nukkumaanmenon aikaan erittäin väsynyt pikkuneiti, joka esikoisen kohdalla tarkoittaa äärimmäisen kärttyistä ja pienimmästäkin asiasta ballistiset raivarit ottavaa räyhähenkeä.

Viimeinen pisara tuli, kun isänsä epähuomiossa laittoi hammasharjaan valkoista (muumi) tahnaa sinisen (Tipi) tahnan sijasta. Sitä loukkaantumisen, surun ja raivon määrää. Koska tiesin, että tyttö on aivan loppu, sen sijaan, että olisin käräyttänyt omat käämini siihen alkukantaiseen riehumiseen, nauroin vimman suuruudelle ja keräsin tytön syliini rauhoittumaan. Pieni tyttö nyyhkytti rintaani vasten pienellä äänellä:"Minun elämäni ei ole helppoa. Ei ollenkaan."

Mitäs siihen sanoisi. Puristaa toista hellästi rintaansa vasten ja yrittää jatkossakin muistaa, että pienen lapsen elämä ei ole aina helppoa.

Hemmottelua

2005-07-26T10:29:00.000+03:00

Just because I'm worth it :)

Pikku puikkoilija minussa halusi huomiota ja kun bongasin englantilaisessa nettilankakaupassa japanilaista villalankaa tarjouksessa, niin maailmankansalaisen elkein napsautin virtuaaliostoskoriini herkkua, jota en ole aikaisemmin kokeillut.

Olen aikaisemmin vain kuolannut muiden kotisivuilla ja blogeissa esiintyneitä ihania Noron pätkävärjättyjä lankoja. Nyt pääsen itse kokeilemaan, onko ihanuus käsinkosketeltavana yhtä tyydyttävää kuin tietsikan kuvaruudulta katsottuna.

Tässä koko kasa eli 4 vyyhtiä Noro Blossom sävyä 7 ja yksi vyyhti sävyä 8.

Tuota kauppaa Get Knitted en voi kuin kehua. Ostoskori veloitti automaattisesti tietyn summan postikuluihin ja tuntia myöhemmin tuli sähköpostiin ilmoitus, että koska ostokset ovat niin kevyet, he hyvittävät minulle 5 puntaa postikuluja. Oli sen verran huomaavainen ele, että pari päivää myöhemmin kävin tilaamassa samaiselta tarjouslankasivulta lisää Noroa. Parin päivän päästä pitäisi tulla paketti Noro Kureyonia, tarpeeksi vaikkapa huovutettuun laukkuun.

Aion nyt jatkaa itseni hemmottelua tilaamalla itselleni ajan jalkahoitoon, kasvojen syväpuhdistukseen ja niska-hartiahierontaan.

Voi Viettelys

2005-07-17T22:51:00.000+03:00

Kirjakaupan kassissa tuossa pianon nurkalla odottaa tänään kaupasta hakemani Harry Potter and the Half Blood Prince eli siis se uutisoitu kuudes Potter, jota nuoriso jonotti kaksi yötä Akateemisen edustalla. Soitin tänään kirjakauppaan, että oletteko auki ja löytyykö kirjaa. Kauppa oli auki ja kirja piti varata nimellä, koska niitä oli jäljellä enää pari kappaletta.

Tuossa se nyt sitten on.

Kokemuksesta tiedän, että jos sen aukaisen, siinä hurahtaa koko yö ja vielä seuraavakin. Kun kuopus oli vauva ja Potter viitonen tuli, minulla meni pari yötä kirjan lukemiseen ja niinä vuorokausina uneni jäivät todella vähiin. Luin kirjaa sohvalla, kävin imettämässä kuopusta parisängyssä ja palasin sitten takaisin olohuoneen sohvalle jatkamaan seikkailua Tylypahkassa. Urakan päätteeksi oli voipunut olo.

Nyt kirja huhuilee vienosti tuolla kassissa. Yritän sinnitellä, että ottaisin kirjan työn alle vasta viikonloppuna, kun minulla on duunissa yövalvomiset edessä. Eipähän tulisi houkutusta heittäytyä simmut kiinni toimiston sohvalle vaan pysyisin kiltisti hereillä koko yön.

Maltanko odottaa ensi perjantaihin? Työpaikan kirjahyllystä lainaamani Vauvan Kiikku, kuvaus kokeilevasta vauvaperhetyöstä ei enää kuulosta niin mielenkiintoiselta.

Enää 43 päivää koulun alkuun ja 44 päivää siihen, että sisätautien työharjoittelu alkaa Keuhkoklinikalla. Uusi kalenteri ensi kouluvuodeksikin on jo hankittu.

Hellettä piisaa

2005-07-04T22:51:00.000+03:00

Ilmojen muututtua suorastaan hehkuvan suotuisiksi, meidän klaanimme suuntasi kohti merenrantaa ja appivanhempien mökkiä. Elämä on ollut muutamat päivät leppoista vedenrajassa leikkimistä. Minäkin, joka olen luvannut pulahtaa meriveteen mittarin näyttäessä +23 astetta, sain itseni kastautumaan veteen sen ollessa vasta +22. Lapset ovat leikkineet rannassa noin 8 tuntia päivässä. Päiväunet ja rasvaustauot ovat katkaisseet näkinkenkien etsimisen ja ikivanhalla pelastusrenkaalla leikkimisen. Esikoinen oppi toissapäivänä melomaan isänsä 3 vuotta sitten hankkimaa kumivenettä. Aluksi näytti tosin siltä, että esikoinen ei saa vuoroa isukin "minä nyt vaan kokeilen, että tämä toimii" ja "anna kun isä näyttää" -kokeiluilta.

Kuopus hiihtää suloisella tyylillään pitkin rantahietikkoa. Kun tyttö on n. 85 senttinen ja juoksee 4 tuntia napaa myöden vedessä, niin siinä on kyllä hydrobikkiä vimpan päälle. Ei olekaan ollut ihme, että päiväunia suuresti kaihtavat duracell-pupumme, kaatuivat lounaan jälkeen ilomielin sänkyyn ja kumpikin on vedellyt sellaisia 2-2,5 tunnin päiväunia. Vanhemmatkin ovat nauttineet siestasta.

Koska nämä helteiset säät jatkuvat, tulimme kaupunkiin vain sovitulle Linnanmäkireissulle (kiitosta vaan kummitädeille ja Donille, jotka olivat mukana riekkumassa laitteissa ja katsomassa pikku vilperttien perään. Ensi kesänä uusiksi?) ja hakemaan puhtaita kalsareita. Huomisaamuna suuntamme takaisin omalle hiekkarannallemme ottamaan loputkin irti kuumana möllöttävästä auringosta. Veneilyä olisi myös tarkoitus harrastaa. Tänään teimme perinteisen Kitön ympäriajomme ja huomenissa suuntamme enemmän ulkomerelle Unaksen pikkusaarille.

Kaikille huolestuneille tiedoksi, että lapsia voidellaan enemmän kuin voileipiä Sp20 aurinkorasvalla eikä siellä biitsillä nyt ihan putkeen tuntikausia olla vaikka päivän aikaan tunteja kiitettävästi kertyykin.

Torstaina klaanimme suuntaa perinteiselle Muumimaailmareissulle. Mies testaa kuntoaan jatkamalla sieltä lähes suoraan kuoronsa perinteiselle kesäretkelle. Tiedossa hänelle kolme päivää laulavaista seuraa ja runsaasti lasisia laulukirjoja. Minä yritän kammeta jäljellejääneen kolmikkomme edelleen isovanhempien huomaan sinne merenrantaan.

Sitten onkin minun lomani lusittu ja edessä toinen rupeama kesätöitä. Aika hyvin olen rentoutunut työhommista, mutta aina silloin tällöin mieleen pomppaa jokin työasia. Olen myöskin lukenut duunikirjallisuutta, mutta lasken sen kuitenkin lomalukemistoon, koska minä ihan oikeasti halusin lukea sitä. Hömppäkirjallisuuden saralla työn alla on dekkari The Rule of Four, jota myös Da Vinci -koodia paremmaksi kehutaan. Minusta Da Vinci -koodi ei edes hirmuisen hyvä ollut. Mielenkiintoinen teoria tosin, mutta kirja oli kyllä heppoinen. Paljon parempi minusta oli Da Vinci-koodin edeltäjä Angels and Demons.

Päivitystahti pysyy hetken aikaa vielä hitaana. Nauttikaa auringosta, rasvatkaa toisianne!

Tiede on kivaa

2005-06-28T01:54:00.000+03:00

Jaa, sinne nukkumaan. Ihan kohta.

Lomalla lomps

2005-06-28T00:50:00.000+03:00

Juhannus oli ja meni ja hauskaa oli. Talviturkki tuli heitettyä vain varpaista vaikka jälkikasvu melkein kasvatti itsellensä suomut vedessä puljatessaan. Yhtenä iltana vesi tuntui illan hämärtyessä jopa lämpimältä, mutta tiesin, että minulla menisi noin 47 minuuttia hivuttautuessani pikkuhiljaa siihen syvyyteen, josta voisi sulavasti sujahtaa uintimoodiin. Kunhan se vesimittari näyttää sitä +23 astetta, pääsen veteen huomattavasti nopeammin. Silloin aikaa totuttautumiseen menee vain kymmenisen minuuttia.

Jos tämä tuntuu jostakusta oudolta, antaa tuntua vaan. Meri on minulle nykyään rakas elementti. Missään ei sielu lepää niin, kuin tuvan rappusilla istuessa ja katsellessa puiden välistä siintävää merta. Joskus se on vihreä, joskus sininen, joskus musta kuin kuolema ja joskus se välkehtii kuin pohjasta sädehtisi tuhannet timantit. Uimaelementtinä meri on minulle kuitenkin vieras. Olen järvien kasvatti, makean veden neito. Nykyisen mökkirannan ahvenruohot tuntuvat pelottavilta ihollani, eikä pelkoa helpota tarinat tappajahauista.

Loma on vasta aluillaan ja työasiat pyörivät vielä mielessä. Siivosin kirjahyllyä ja löysin kassin, johon olin Sairaanhoitaja-messuilta kerännyt ilmaista luettavaa. Vaikka silloin kesäpestini ei vielä ollut varmistunut, olin näköjään kerännyt innokkaasti kaikkea päihdetyöhön liittyvää materiaalia. Niitä olenkin illan aikana lueskellut. Seuraavalla kaupunkireissulla aion nostaa koriini teoksen Päihdehoitotyö ja lukea sitä iltapuhteiksi. Nyt työn alla on mielenkiintoinen teos Elämän ensitaidot, erityisvauvan kehityksen tukeminen. Kirjassa käydään läpi erilaisia tilanteita, joissa vauvan ja perheen alkuvaiheet poikkeavat normaalista ja mitä asioita pitää ottaa huomioon varhaista vuorovaikutusta tukiessa. Yhtenä osana kirjassa on sosiaalisista syistä erityisvauva ja tämä osio keskittyy juuri vauvaan päihdeperheessä ja minkälaisia vaurioita lapsen kehitykselle vanhempien ja varsinkin äidin päihteiden käyttö voi saada aikaan, jos tilanteeseen ei puututa.

Olen myös lukenut uudella silmällä blogia Leikin Ruualla, sillä työn kautta syömishäiriötkin tulivat elämän osa-alueeksi, josta minun pitää hankkia lisää tietoa. Strangeloven teksteistä saan aivan uutta näkökulmaa ja ymmärrystä outoon ja vaikeaan asiaan.

Koska ensimmäinen plasmanluovutukseni meni hieman ketuille, otin tänään yhteyttä Veripalveluun, josko saisin vielä toisen mahdollisuuden testata soveliaisuuttani plasman luovuttajaksi. Löysin Veripalvelun sivuilta henkilön, johon otetaan yhteyttä plasmanluovutuksen tiimoilta. Vastaukseksi viestiini sain automaattiviestin, jossa kehoitetaan ottamaan yhteyttä lomatuuraajaan. Toinenkin viestini sai vastaukseksi automaatireplyn ja kolmannen nimen, johon voisin ottaa yhteyttä. Kolmanteen viestiini sain sitten lopultakin vastauksen neljänneltä henkilöltä, joka iloisesti toivotti minut tervetulleeksi uuteen yritykseen. Tällä kertaa aion a) syödä kunnon aamupalan ennen luovutusta b) olla polttamatta nahkaani ennen luovutusta c) nukkua kunnon yöunet ennen luovutusta. Johan on kumma, jollei tästä ruhosta onnistu kahden plasmapussin täyttäminen. Nähtävästi vaikeuksia ei välttämättä tuokaan elimistöstä poistuva nestemäärä vaan punasolujen hyytymisenestoaine. Plasmafereesissähän kone pumppaa ensin minusta verta masiinaan, jossa sentrifugi erottelee plasman punasoluista ja sitten kone palauttaa punasolut takaisin minuun. Jotta punasolut eivät hyydy klöntiksi, niiden joukkoon lisätään hyytymisenestoainetta ja tämä aine voi aiheuttaa sormien puutumista, huulten kihelmöintiä tai kokonaisvaltaista pahoinvointia.

Rytmi on huolestuttavasti hiipinyt jo näinkin lyhyessä ajassa tänne yökukkumisen puolelle. Nyt täytyy viheltää peli poikki ja hipsiä nukkumaan. Foreca ei lupaa huomiselle mitään hivelevää kesäsäätä. Taitaa olla siivouspäivä huomenna edessä.

"You lift my spirit,
take me higher,
make me fly,
Touch the moon up in the sky,
when you are mine.
You lift me higher,
take my spirit,
make it fly,
Where all new wonders will appear"
-Poets of the Fall: Lift-

Long time no see

2005-06-23T12:15:00.000+03:00

Päivitystahdin tiheydestä tai harvuudesta voi varmaan päätellä jotain kiireistä ja väsystä.

Kesätyö on aivan ihana, mielenkiintoinen, haastava ja rankka. Arvostan suuresti sitä tietoa, jota saan joka päivä omaksua ammattilaisilta. Tästä kesätyöstä tulee olemaan minulle suuri apu ja hyöty ensi syksyn opinnoissa ja onpa taas avautunut tulevaisuuden näkymiinkin uusi työelämän polku, jonka pidän mielessäni.

Koska minulla ei ole ole tässä vaiheessa koulutuksen tuomia työvälineitä ja asiakkaiden ongelmat ovat päihdeongelmia ja jossain määrin myös mielenterveysongelmia sekä sekalaisia kriisejä ja kysymyksen paikkoja, teen tätä työtä nyt omalla persoonallani. Venytän itseäni joka päivä herkimpään suoritukseen, jotta asiakkaiden ongelmat tulevat kohdatuiksi ja kohdatuiksi asiallisesti ja toivon mukaan myös asiakasta auttavasti ja eteenpäin vievästi.

Työ antaa minulle valtavasti, mutta se myös verottaa voimia ihan kiitettävästi. Huomenna teen iltavuoron ja sitten koittaa suuri suomalainen juhla ja ruhtinaallinen kahden viikon kesälomani. Kerään voimia oman perheeni parissa, jotta jaksan taas heinäkuun puolivälistä eteenpäin auttaa asiakkaita työstämään ja hoitamaan itseään ja perhettään.

Sinileviä uhmaten sukellan Suomenlahteen heti kun vesimittari appivanhempien laiturin päässä näyttää +23. Lapseni ovat puljanneet rantavedessä heti kun jäät lähtivät. Mies ei myönnä tykkäävänsä kylmästä vedestä, mutta en minä jääkarhun kanssa ole noita lapsia tehnyt. Brrrr.

Muumimaailma käydään myös tsekkaamassa ja Rakkaan Miehen kanssa koitetaan päästä romantiseeraamaan kahdestaan Romanticalle. Mies haluaa täydentää viskikokoelmaansa ja minä haluan päästä haistelemaan yhtä uutuushajuvettä. Hyvä pitkä illallinen kahdestaan ja keskeytymättömät yöunet ovat myös toivelistalla. Lapsilla on oma huoneensa ja omat sänkynsä, mutta viime aikoina on varsinkin kuopus kavunnut aamyöstä keskellemme nukkumaan. Koska isänsä hikoilee öisin aika lailla ja hänen tyynynsä on kostea, tyttö tykkää laittaa päänsä minun tyynylleni ja potkii sitten isäänsä päähän. Jos seuraan liittyy vielä esikoinen, joka kyllä nukkuu nätisti, mutta vie ihan kunnon tilan sängystä, huomaan aamulla Miehen siirtyneen olohuoneen soffalle. Jos joku aamu heräisimme samasta sängystä ihan vierekkäin...

Jostain kumman syystä haluan myös päästä tutustumaan lomani aikana Raaseporin linnan tyrmiin.

Viettäkäähän hauska juhannus. Veneessä pidetään sepalus kiinni eikä syödä jäätelöä.

Täyskäännös vai suunta hukassa?

2005-06-13T20:21:00.000+03:00

Vajaa kuukausi sitten olimme kuopuksen kanssa Lastenklinikalla kasvuhormonimittauksessa. Tänään olimme kuulemassa tuloksia tohtori nro 6:n vastaanotolla.

Olimme jo valmistautuneet Miehen kanssa kuulemaan, onko tuleva pistosurakka vain kaksi vuotta vaiko kaksitoista vuotta, mutta nyt tulikin täyskäännös hoitopolitiikassa. Uuden mittauksen tulokset olivatkin vänkyrällään aivan toiseen suuntaan. Kun hyvänä kasvuhormoniarvona pidetään väliä 20-30 mitämittayksikköäsenytolikaan, Wagnerin tämänkertaiset arvot huitelivat 40 ja 60 välillä. Kasvuhormonin puutteesta ei nyt siis todellakaan ole kyse. Tämä koe sai lääkärit taas pohtimaan uusia suuntia ja nyt selvitellään, josko kyse olisikin jotenkin kasvuhormonireseptorien toiminnasta. Asia on vaikea tutkittava ja tapauksia tunnetaan kirjallisuudessa aika vähän, mutta tämä on nyt se tutkimusuunta, johon hoitava lääkärimme keskittyy. Samaten osallistumme Helsingin Yliopiston ja HYKS:n tutkimukseen, jossa yritetään selvittää lyhytkasvuisuuteen johtavia mekanismeja genetiikan vinkkelistä. Wagneria ei tänään tökitty, punnittiin ja mitattiin toki ja ihailtiin neidin aurinkoisuutta ja energiaa. Sen sijaan äitiä ja isiä tökittiin, mikä oli Wagnerin mielestä kovin kummallista ja kiehtovaa. Kovasti tyttö vakuutteli, että "ei te tatu, ei tatu ollenkaan" ja oli aidon kateellinen isin ja äidin komeista Tom&Jerry -laastareista.

Kaikki mahdolliset sairaudet, jotka aiheuttavat lyhytkasvuisuutta ja jotka vaativat hoitoa, on nyt poissuljettu. Tytön pienuus on edelleen mysteeri, mutta lääkäri ei ole onneksi heittämässä hanskoja naulaan vaan etsiväntyötä jatketaan edelleen. Seuraava kontrollikäynti on joulukuussa.

Sateisen päivän keskelle ihania aurinkoisia uutisia oli, että tytön pituuskasvu on ottanut spurtin ja käyrä on nousujohteinen. Lääkäri totesi, että tytön vuosikasvu on hyvää ja kun otetaan huomioon, että hänen luustonsa on oikeasti vasta 2-vuotias, niin kasvu on siihen suhteutettuna jopa erinomaista.

Tästä visiitistä jäi hyvä mieli. Ei vähiten sen takia, että lääkäri selkeästi ihastui pikku päivänsäteeseemme ja kehui tyttöä ylistyssanoin. Äidin sydän tykkää. Tämä tutkimusprosessi on ollut välillä henkisesti hyvinkin rankkaa, joten nämä hyvät lääkärikäynnit hoitavat lapsen lisäksi myös äitiä.

Pientä hemmottelua

2005-06-12T21:40:00.000+03:00

Koska ensimmäisen vuoden opinnot menivät yli odotusten, päätin palkita itseni, milläs muulla, langalla. Get Knitted -nettilankakaupassa oli vastustamaton tarjous pinkistä 100% villalangasta ja niinpä pussillinen Wensleydalea saapui ihasteltavaksi.

Samaan syssyyn huusin Ebay.uk:sta 300g Hayfield Raw Cottonia, joka nimestään huolimatta on pumpulinpehmeää.

Villa kertoo haluavansa kahdeksi villapaidaksi ja haluavansa koristeeksi päällikirjottuja tai virkattuja kukkia helmaan ja hihoihin. Puuvilla kuiskuttelee kaipaavansa vaaleanpunaista kumppania ja toivoo pääsevänsä ponchoksi. Tietääkö tämä lisää lankaostoksia?

Musiikillisten elämysten top 6

2005-06-10T17:59:00.000+03:00

Kotikarusellin pyörittäjä heitti pahan, pitäisi valita kuusi mieleisintä biisiä. Paha, paha, paha.

Tässä pitkällisen pohdinnan tulos selityksineen eikä missään tietyssä järjestyksessä:

Pour Some Sugar on Me, Def Leppard
- tämän biisin (ja koko älpyn Hysteria) tahdissa opettelin ajamaan autoa kesällä -88

Naurava Kulkuri, Jean-Pierre Kusela
- vatsalihasliikkeiden tekemiseen maailman paras biisi. Ei ainakaan unohda hengittää

Kulkue, Rajaton
- kaunis kaunis tarina lastenhuoneen salaisesta elämästä

Rose, Bette Midler
- rakkauden olemus hyvin tiivistettynä

And So It Goes, Billy Joel
- Rakas Mies lauloi tämän minulle häissämme

Free Your Mind, En Vogue
- tuo muistoja mieleen ensimmäisestä opiskeljaelämästäni

Näillä biiseillä pärjäisin pitkään autiolla saarella.

Elämän mysteereitä

2005-06-09T10:40:00.000+03:00

Onko kukaan muu huomannut, että kun jokin asia/esine on hukassa ja sitä etsii ja etsii raivopäänä, lähes koskaan ei löydy sitä, mitä juuri sillä hetkellä haki, vaan jokin aikaisemmin hukkunut tarpeellinen tavara?

Minulla käy näin jatkuvasti. Nyt etsin tuskan hiki otsalla kännykkäni ostokuittia ("Ihan varmasti näin sen tuossa, juuri tuossa, ja nyt se ei ole siinä. Argh"), mutta löysinkin erään toisen kuitin, jota olen tässä etsiskellyt kuukauden verran.

Kun etsin omaa verokorttiani, löysin miehen hukassa olleen veroehdotuksen. Kun etsin kesken ollutta syntymäpäivälahjaneuleprojektia (kyllä, olen yhdyssanahirviöklubin perustajajäseniä), löysin ikuisuuden kadoksissa olleen sukkapuikon, jota ilman eräs toinen projekti on ollut varikolla pidemmän aikaa.

Näitä esimerkkejä löytyy pilvin pimein, valitettavasti. Jonkin tavaran tahallaan hukkaaminen, jotta löytäisi jotain muuta tarpeellista hukassa olevaa, ei toimi.

Sen lisäksi, että kadonnut kuitti ja hajonnut kännykkä ottavat päähän, on pelko persiissä, että mikä masiina päättää päivänsä seuraavaksi. Ei kahta ilman kolmatta.

Ja sen "torstai on toivoa täynnä" saatte tunkea sinne, missä auringonkukat ei kasva.

Hyvää yötä ja huomenta

2005-06-09T00:05:00.000+03:00

Työpaikalta myöhäistä iltaa. Minulla on juuri päällä hoitoalan urani ensimmäinen yövuoroputki. Yksi valvottu yö on nyt takana ja täytyy sanoa, että näin tottumattomalle se oli kyllä mehut imevä kokemus. Tämä päivä meni kotona ihan täysin nukkuessa.

Teoriassa meidän työpaikalla on lupa mennä soffalle torkkumaan, jos asiakkaat eivät tarvitse apua, mutta ajatus nukkumisesta työvuoron aikana on niin syntinen, että ihan helpolla ei tuohon sohvalle uskalla heittäytyä.

Se todella hyvä puoli tämän talon yövuoroissa on se, että yksi vuoro kestää 20-08 eli 12 tuntia ja kolmesta yövuorosta tulee jo lähes täydet viikkotunnit ja niinpä muu osa viikkoa onkin vapaata. Kun yövuorolainen tulee iltavuoroon ja edellinen vuoro on antanut raportin, kello onkin jo lähempänä yhdeksää ja asiakkaat joko omasta aloitteestaan tai lempeiden vihjailujen saattelemana siirtyvät iltapalan kautta yöpuulle.

Minä olen asiakkaiden nukkumaanmenon jälkeen pessyt vielä koneellisen astioita, kattanut aamiaisastiat valmiiksi aamua varten ja pessyt kolme keittiön kaappia. Nyt olisi tarkoitus mennä tuohon sohvalle työasioiden merkeissä ja lukea tuoretta väitöskirjaa, joka on juuri meidän ominta alaa. Kyse on PsM Marja Kivijärven väitöstyöstä Mitä sensitiivisempi äiti sitä tyytyväisempi vauva. Jos nyt tuota lukiessa simmut lupsahtavat kiinni ja matkaan hetkeksi höyhensaarille, sille ei sitten voi mitään. Nuo pari juomaani kokispullollista voivat kyllä pistää tyydyttävästi hanttiin.

Mitenköhän ne siellä kotona pärjäävät?

Amerikkalaisilla on muuten yövuorolle aika karmaiseva nimitys: The Graveyard Shift. Olisikohan sittenkin pitänyt jättää tuo The Gift - Enne -elokuva katsomatta...

Perheellisen äidin painajainen

2005-06-07T10:20:00.000+03:00

Top vitoseen pääsee minun painajaisissani kevyesti kodinkoneiden hajoaminen. Imurin nyt korvaa kepeästi harjalla ja kihvelillä, mutta pesukone. Graah.

Minulla on ollut viimeiset viisi vuotta lämmin ja tiivis suhde ihanaan luotettavaan ökö-lavamattiimme. Eilisiltana nimettömiäni pestessään hän kuitenkin sanoi suhteen irti. Kaput, loppuslut. Tuosta noin vaan. Lätkäisi kirjaimellisesti märät kalsarit, ja vieläpä siis käytetyt likaiset kalsarit, naamalle ja ryhtyi mykkäkouluun. Kontaktin otto ei auttanut. Pieni buuttaus, äänen korotus ja jopa maltin menettäminen ja fyysinen ravistelu ei saanut mitään kipinää aikaan.

Parisuhdeterapeutti onneksi saapuu tänään katsomaan, josko tässä suhteessa olisi vielä elämää. Peli on kuitenkin kovaa Bostonissa ja jos Ökö ei tästä tokene, niin en jää itkemään perään vaan hankin uuden ja ehomman. Tytöllä on tarpeita. Tällä hetkellä onneksi vain vajaan korillisen verran, mutta suhteen muut haarailmiöt tuottavat substanssia siihen tahtiin, että jo parin päivän päästä tarve alkaa olla huutava.

Tule takaisin Ökö. Minä tarvitsen sinua!

ps. Aamukaffet meni kyllä väärään kurkkuun, kun huomasin aamun sarjakuvakierrosta tehdessäni, mitä esikuvaperheellemme kuuluu tänä aamuna.

Myöhemmin.

parisuhdeterapeutti kävi. Turhia sumeilematta hän kävi kiinni Ökön sisimpään, tökki hellästi, pyyhki pois monen vuoden kuonat, putsasi ns. pöydän. Sanoi, että kaiken pitäisi olla nyt ok. Menen nyt koeajamaan Ökön ja toivon, että suhteemme tuli kuntoon. Rahaa upposi terapeuttiin sen verran, että Ökön olisi syytä jo vähän hemmotellakin minua.

Pikku puikkoilija minussa

2005-06-06T18:43:00.000+03:00

You are Merino Wool.
You are very easygoing and sweet. People like to keep you close because you are so softhearted.
You love to be comfortable and warm from your
head to your toes.

What kind of yarn are you?
brought to you by Quizilla

Kesäduunia

2005-05-30T01:30:00.000+03:00

Takana on nyt kolme kokonaista päivää ihan työvoimavahvuuteen laskettuna työntekijänä + yksi vapaapäivä :) Näiden kolmen päivän kokemuksella en voi kuin langeta polvilleni (ehkäpä kuitenkin vasta tämän aurinkolaivan rustaamisen jälkeen ettei jää kirjoitus kesken) ja kiittää ylempiä voimia, että kohtalo minut tähän työhön johdatti.

Mieli ehtii varmasti muuttua realistisemmaksi tässä ajan kuluessa ja työn tullessa tutummaksi ja sitä myöden myös hieman rankemmaksi, mutta hehkutetaan nyt kun kerran siltä tuntuu. Minulla on megaupea oman alan kesäduuni ja tällä hetkellä nautin joka hetkestä töissä. Omaa alaa olisi ollut myös perushoidon antaminen pitkäaikaisvuodeosastolla, mutta tämä on astetta lähempänä kätilönhommia. Saan päivittäin olla tekemisissä vastasynnyttäneiden äitien ja aivan pienten vauvojen kanssa. Avainsanoja ovat varhainen vuorovaikutus ja vanhemmuuden tukeminen. Imetystukityötäkin olen päässyt tekemään. Päivän arkirutiineihin kuuluu myös ruoanlaittoa ja yleistä huushollinpitämistä. Siinä varsinaisessa hoitotyössä olen vielä noviisi ja seuraan tarkkaan, mitä oikeat ammattilaiset tekevät, suuri osa työtä on kuitenkin myös pelkkä läsnäolo, esimerkki ja keskustelukumppanina olo. Työkaverit ovat ottaneet minut lämpimästi vastaan ja pitävät minua ihan täysivaltaisena työyhteisön jäsenenä, vaikka ihan keltanokka olenkin.

Työvuorolistat on tehty palkattomaan lomaani asti ja olin lipsahtaa hanurilleni, kun huomasin, että kesäkuussa minulla on vain yksi viikonloppu kiinni. Juhannuskin on vapaa ja siitä alkaakin sitten kahden viikon lomani. Yövuoroja mahtuu kesäkuulle yksi kolmen yön putki.

Sinänsä tuntuu hassulta, että olen nyt tekemässä palkkatyönä hommaa, jota opiskelen vasta syksyllä ja jonka harjoittelu on vielä edessä. Hieman siis mennään peppu edellä puuhun. Aikomus on tässä kesän aikana tutustua alan kirjallisuuteen ja ottaa työnteosta kaikki mahdollinen irti myös oppimiskokemuksena.

Pikku puikkoilija sisälläni myös hyrisee tyytyväisyydestä, sillä ilta- ja yövuoroissa on lupa neuloa hiljaisina hetkinä.