Hyviä enteitä?

Huomenna klo 8.30 minulla on Hoitotieteen perusteiden tentti. Kaksi kirjaa, kahden luennon muistiinpanot. Realistisesti ehkä about 200 sivua luettavaa.

Kerrankin olen jo lukenut koko alueen läpi, mutta kertausta tarvitaan. Ei taaskaan kahdeksan tunnin kauneusunia. Onkohan rapistuminen jo niin pitkällä, että edes julkisivuremontti ei enää auta?

Huomenna, kun tentti on ohi, tulen kotiin, sulkeudun makuuhuoneeseen ja ahmin, AHMIN, sielunruoaksi kirjan Good Omens:

"It wasn't a dark and stormy night.
It should have been, but there's the weather for you. For every mad scientist who's had a convenient thunderstorm just on the night his Great Work is complete and lying on the slab, there have been dozens who've sat around aimlessly under the peaceful stars while Igor clocks up the overtime."

"Nothing about [Crowley] looked particularly demonic, at least by classical standards. No horns, no wings. Admittedly he was listening to a Best of Queen tape, but no conclusions should be drawn from this because all tapes left in a car for more than a fortnight metamorphose into Best of Queen albums."

"Aziraphale: "I don't recognize this. What is it?"
Crowley: "It's Tchaikovsky's 'Another One Bites the Dust.'"

Tuleva Kätilö suosittelee.

Ylitietäväinen yliopiston ylitietokone

Tarvitsin ylihuomiseen tenttiin kirjan. Kaupunginkirjasto ja oman oppilaitoksen kirjasto tarjosivat eioota ja pitkää odotusaikaa. Ei mikään ihme, kun tämän ko. teoksen saa ottaa tenttiin mukaan, eihän siis kukaan sen näppeihinsä saanut palauta sitä ennen tenttiä.

Onneksi Yliopiston kirjasto palkitsi. Opiskelijakirjaston puolelta oli kaikki kappaleet menneet, mutta päärakennuksen Litterarumissa oli yksi kappale jäljellä. Näistä laitosten omista kirjastoista lainataan vain lipaston omille opiskelijoille, niin nyt kävi löysässä hirressä roikkuvalla kätilöopiskelijalla tuuri ja sille ylioppilaskunnan maksullekin sai jotain vastinetta. Kiitos, kiitos rakas Helka-kortti!!!

Sitten opintotoimistoon hakemaan tuoretta virallista opintorekisteriotetta, jotta saisin lopultakin viestinnän opettajalle tarpeelliset lomakkeet täytettyä ja merkinnän viestinnän jaksosta, jonka siis saan korvattua yliopiston kahdella viestinnän kurssilla. Virkailija tiskin takana sanoi, että koska olette ilmoittautuneet poissaolevaksi, niin ote olisi maksullinen. Krääh. Etten sanoisi Mitvit!?! Muistan kuin eilisen päivän, kun jonotin opintotoimistossa lippulappujen kanssa ja ilmoittauduin. Kirosin kallista lukukausimaksua ja reflektoin jälleen kerran sitä opintosuunnitelmarumbaa, johon meikäläisen kaltainen ännännen vuoden opiskelija laitetaan (syystäkin). Ja nyt minulle sanotaan, että en ole muka ilmoittautunut. Kerpele. Paikalle tuli vanhempi virkailija, joka konettaan tutkittuaan totesi, että kyllä minun on kaikista merkinnöistä päätellen ollut ihan pakko ilmoittautua läsnäolevaksi, mutta jostain syystä ruksi vaan löytyy kohdasta poissaoleva. Kävi mielessä, että ehkä yliopiston tietävä tietokone oli päättänyt, että kun ei suorituksia näy, niin mitäs tuota rekisterissä roikottamaan, sinne poissaolijoiden joukkoon vaan. Kiltti virkailijatäti sitten laittoi minut läsnäolevaksi ja sain rekisteriotteen. Minun täytyy vielä todistaa syksyinen ilmoittautumiseni kaivamalla jostain maksukuitti ja toimittamalla siitä kopio opintoitomistoon. Hieman harmittaa. Minä en mokannut vaan joku siellä opintotoimiston tiskin takana, mutta minä joudun näkemään vaivaa, jotta asia saadaan päätökseen.

Missäköhän kaikkialla minun tiedoissani on rukseja siellä missä niitä ei pitäisi olla ja mistä niitä puuttuu?

Kätilövala

"Minä lupaan ja vannon,
Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta,
että kaikissa kätilöin toimissani sillä tavalla itseni käytän,
kuin siitä Jumalan ja omantuntoni edessä vastata taidan,
ja uskollisesti viljelen ne tiedot, joita olen oppinut,
niin että Jumalan turvin ja avulla
hellästi ja väsymättä voinen itsekutakin palvella,
joka minua avuksensa vaatii,
olkoonpa ylhäinen taikka alhainen
rikas taikka köyhä ja yöllä taikka päivällä,
sekä kaikin voimin ahkeroitsen että se vaimo,
jonka tykö minä kutsutaan ja kuljetetaan,
vähimmällä vaaralla tulee tuskastansa kirvoitetuksi,
ja lapsi, jos suinkin mahdollista on, elävänä syntyy
ja saa tarpeellisen hoidon ja holhouksen.

Hätätilatta en tahdo minä syntymistä jouduttaa,
ja sen kautta matkaansaattaa onnettomuuksia,
vaan kärsivällisesti ja napisematta odottaa oikeata aikaa.
Myöskin tahdon minä suurimmalla tunnollisuudella
estää keskoisten saantia taikka ennenaikaista synnyttämistä
sekä antaa niitä neuvoja
ja ruveta niihin varanpiteisiin sitä vastaan,
joihin minulla on taitoa ja oppia.
Jos joku minulle ilmoittaa salaisuuden
taikka jotakin semmoista tietooni uskoo,
jonka siveys salattavaksi vaatii,
olen minä siitä oleva muille puhumatta
ja sitä keviämielisesti saattamatta ilmi.

Ammattisisarusteni kanssa tahdon minä pitää
ystävällistä ja rauhallista kanssakäymistä
ja tarvittaissa auttaa heitä hyvillä neuvoilla
ja kernaalla avulla.
Jos yksi tahi useampi kätilöin tuodaan sinne,
mihin minä olen kutsuttu, tahdon minä
ystävällisesti ja hyvässä suosiossa neuvotella
heidän kanssansa ja sitä harrastaa,
josta tuskanalaiselle voisi olla parhain apu.
Noudatettavana olevata ohjesääntöä tahdon minä
parhaimman vointini mukaan kaikin puolin osaltani seurata,
sekä myöskin kuuliaisesti täyttää kaikki,
mitä minulle toimituksessani muuten
ehkä laillisesti määrätään.
Vihdoin en ole minä laiminlyövä mitään kaikesta siitä,
joka tähän kutsumukseeni kuuluu
vaan sitä toimittava semmoisella tavalla,
että siitä Jumalan ja ihmisten edessä vastata taidan,
niin totta kuin Jumala minua auttakoon
hengen ja sielun puolesta."

1920-luvulla tämä vala muutettiin kätilövakuutukseksi:

Minä vakuutan kuniani ja omantuntoni kautta,
että vakaa ja vilpitön tahtoni on
kaikissa kätilötehtävissäni
tarkasti ja huolellisesti
sekä parhaan kykyni ja taitoni mukaan
täyttää ne velvollisuudet,
jotka lakien ja asetusten
sekä laillisten määräysten nojalla
minulle kätilönä ja kansalaisena kuuluvat.

1970-luvulla luovuttiin kokonaan kaikenlaisista valoista ja vakuutuksista. 1990-luvun lopussa lääketieteellisessä tiedekunnassa otettiin vapaaehtoisena käyttöön Hippokrateen vala.

Kiirastorstai on joskus nimensä veroinen

Viisi vuotta sitten kiirastorstai oli huhtikuun loppupuolella. Edellisen päivän aamuyöstä heräsin lapsiveden lorahtamiseen sänkyyn. Tuolloin opiskelijamies ja minä vietimme epäsäännöllistä elämää ja kun vedet lorahtivat aamuviideltä, olimme kömpineet uutukaisen kotimme uutukaiseen punkkaan nukkumaan tuntia aikaisemmin. Laskettuun aikaan oli kaksi viikkoa. Minulla ei ollut sairaalakassia, lapselle ei ollut sänkyä, vaunuja, ammetta. Pienet vaatteet oli pesemättä.

Päivä meni ravatessa väliä koti-Kättäri, kunnes alkuillan käynnillä jostain syystä tällä ensisynnyttäjällä meni synnärin vastaanotossa taju, jonka jälkeen kotiin ei enää päässyt, vaikka synnytys ei ollut käynnissä.

Yöllä se sitten käynnistyi. Mies oli lähetetty kotiin ja minulla oli orpo olo tuskaillessani synnyttämättömien vuodeosastolla. Yökätilö tuntui ottaneen sisätutkimusoppinsa joko Jack the Ripperiltä tai Hunni Attilalta. Koska sisätutkimus ei onnistunut, ei tippunut mitään kivunlievitystäkään. Lopulta olo oli ulospäinkin niin kivulias että sain luvan raahautua synnytysosastolle. Mies hälytettiin paikalle. Olin etukäteen ilmoittanut, että ilokaasua en halua kokeilla, koska pelkäsin sen aiheuttamaa pahoinvointia. Miehelle tämä oli teroitettu johtotähdeksi ja avioeron uhalla varmistettu, että kukaan ei pakota minua ilokaasua ottamaan. Yllätys olikin miehelle suuri, kun synnytyssalin oven avatessaan vastassa on kaksin käsin ilokaasunaamarista kiinni pitävä superimppaava vaimo, joka päästelee hönkäysten välillä suustaan kirosanoja kuin tukkijätkä.

Kaikki kemialliset keinot oli käytössä: ilokaasu, petidiini ja lopulta nirvanan petasi epiduraali. Lopputulos oli kiirastorstain aamuna syntynyt pieni punatukkainen tyttö. Aamun valjetessa häntä tehtiin maailmaan, siitä aamun tytölle aamuruskon nimi sinne jonon jatkoksi.

Kaksi vuotta myöhemmin kiirastorstai osui maaliskuun loppuun. Keskiviikon vaihtuessa torstaiksi, istuin esikoisen sängyn vieressä ja kuulostelin vatsan tuntemuksia. Jotain oli tapahtumassa, mutta koska olisi finaalin aika? Laskettuun aikaan oli viikko. Katselin tyttäreni nukkuvaa olemusta, silittelin hentoja kultahapsia. Kelasin yhteistä aikaamme, joka tuntui vuoroin iäisyydeltä ja vuoroin perhosen henkäisyn hennolta. Kömmin miehen viereen ja saman tien supistukset tulivat vartin välein ja jo kohtalaisen kovina. En saanut unta, mutta makasin silmät kiinni ja vastaanotin supistuksia ajatellen rantaan lyöviä aaltoja, avautuvia kukkia. Jonkin aikaa pelkät ajatukset ja tehokas hengitys riitti pitämään tuntemukset siedettävinä. Sitten piti ottaa avuksi vilkkaasti heiluvat varpaat. Kolmen tunnin kuluttua piti nousta ylös sängystä ja aloittaa supistustanssit. Tuntui, että olisi helpottavaa tietää, missä mennään. Soitto mummille, joka lähti kävelemään pimeän puiston läpi meille. Kassin pakkaamista. Väsyneen miehen herättelyä. "Kohta lähdetään." "Onko ihan pakko?". Mummin matka tuntui kestävän ikuisuuden. Luulin hänen tilaavan taksin ja hurauttavan meille kahdessa minuutissa. Se 20 minuuttia tuntui 20 tunnilta.

Autossa matkalla Kätilöopistolle tuli yksi supistus. Mies kuunteli puhinaa ja näki kivun ja painoi kaasua, jotta toista samanlaista ei tarvitsisi autossa kestää. Perillä sairaalassa sisätutkimus. 5 cm auki ja suoraan synnytyssaliin. Mieskätilö. Mies ja kätilö keskustelivat sairaalan parkkipaikan remontista. Pyysin epiduraalia. Olisin toivonut pärjääväni pidempään, mutta valvottu yö vaati veroaa ja voimaa ei enää ollut aktiivisesti tehdä töitä supistusten helpottamiseksi. Nukkumatti paikalle, kipu hävisi, tilalle tuli lämmin raukea olo. Pari yritystä tarvittiin piikin kanssa.

Jonkin ajan kuluttua Nukkumatti palasi. Aika hyvän näköinen mies. Kysyi vointia, kerroin lämpimästä turrasta olosta. Sain kuulla, että eka piikki oli mennyt väärään paikkaan ja minulla oli nyt osittainen spinaalipuudutus + tavallinen epiduraali. Lääkärillä ja kätilöillä vakavat ilmeet, mietin, pelkäsivätkö minun aloittavan hoitovirhekalabaliikin. Kuulin, että tuloksena voisi olla päänsärky, mutta sitä voitaisiin hoitaa. Päänsärky, no biggie, mitä siitä, kun missään ei sillä hetkellä tuntunut mitään.

Vessassa en saanut käydä, yritin selittää, että olo tuntuu hyvältä, mutta tujun puudutusarsenaalin takia en saanut edes kokeilla jalkojen kestävyyttä. Kätilöopiskelijalle jäi se epämiellyttävämpi homma mopata jäljet. Ei ehkä olisi kannattanut ottaa sitä peräruisketta... Onneksi en tarvinnut katetria.

Tuli ponnistamisen aika. Tuntia isosiskonsa kellonaikaa aikaisemmin syntyi vielä pienempi lähes kalju tyttö. Jalkopäässä kätilö, kätilöopiskelija, mies ja apuhoitaja. Kun tämä nelikko aloitti kolmannen kierroksen hokemaa "Herra jumala kun se on pieni" alkoi paniikki iskeä minuun. Oliko vauvallani joku hätä. Sattumalta ovesta kurkisti kierrolla oleva lastenlääkäri. Napanuora irti ja lääkäri tutki vauvan. Ei se minusta pieneltä näyttänyt. Vastasyntyneeltä. Mutta olihan se pieni, 2145g ja 43,5 cm.

Se päänsärky tuli ja sitten teki mieli kyllä keskustella herra nukkumatin kanssa siitä hoitovirheestä. Parhaiten tuskaa voisi kuvata termeillä pesäpallomaila ja takaraivo. Pääsin pikavisiitille leikkaussalin heräämöön kun toinen anestesialääkäri paikkasi kollegansa jälkiä.

Ei taida meille enää kolmatta kiirastorstain lasta tulla. Ei meillä lapsia kalenteri kädessä tehdä. Eikä ne kaksi torstaita nyt niin kamalia olleet, oikeastaan kipuineen kaikkineen mieleenpainuvia ja täynnä ihania muistoja. On vaan niin humoristista sanoa, että kyllä sitä meilläkin on kiirastorstaina kärsitty.

Tulihan se sieltä

Tähän asti suurimmaksi osaksi olen ollut sitä mieltä, että vaikka ryhmämme ikähaitari on yli 20 vuotta, ikäerot eivät ole suuremmin näkyneet ryhmän dynamiikassa. Onhan itsestään selvää, että 10-15-20 vuoden ikäero kuitenkin asettaa ihmiset erilaisiin lähtökohtiin. Välillä tuntuu ja muistelen, että juuri tuossa kahdenkympin kieppeillä jo viisikin vuotta oli järkyttävän pitkä aika ;-)

Tänään minulla sitten tämä "sukupolvien välinen kuilu" levähti silmieni eteen, enkä pitänyt näkemästäni. Oppitunnilla tuli tilanne, jossa minusta opettaja joutui puolustautumaan selkä luokkahuoneensa seinää vasten. Jos asioista ollaan eri mieltä, tottakai niistä pitää puhua. En missään nimessä ole sanomassa, että asioita pitää lakaista maton alle ja hyssytellä (ja vatvoa niitä sitten selän takana). Olen kuitenkin sitä mieltä, että tunnekuohuissakin pitäisi hieman miettiä, missä äänensävyssä ja millä sanoilla lähtee asiaansa esittämään. Aina myös tilanne ei ole juuri sen ihan oman ajatuksen esittämiseen paras mahdollinen ja väärinkäsitysten syntyminen on helpompaa, jos monta mieltä painavaa asiaa purskahtaa esiin yhtäaikaa. Minusta parempi tapa hoitaa asia olisi ollut keskittyä tunnin aiheeseen ja sitten kahden kesken opettajan kanssa selvittää mielipide-erot ja mahdolliset epäoikeudenmukaisuudet. Nyt kuulin ja näin, kuinka opettajalle intettiin vastaan ja aiheutettiin mielipahaa. Oltiin simppelisti sanottuna epäkohteliaita.

Jälkikäteen kuulin, että inttämiseen ja ei-niin-kohteliaaseen-käytökseen oli takana henkilökemiallisia syitä. Luoja tietää, olen itsekin ollut elämäni aikana useammissa henkilökemiasta johtuvissa käninöissä mukana. Kuitenkin tällaiset käninät pitäisi mielestäni hoitaa asianomistajien kesken eikä tuoda niitä ulkopuolisten eteen, varsinkin, kun toinen osapuoli ei asemansa takia pysty ottamaan tasavertaisesti juuri siinä tilanteessa asiaan kantaa. Tästä henkilökemia-puolestakin kuulin vain yhden version, mielipidettä en muodosta ennenkuin se toinenkin osapuoli on saanut sanoa sanottavansa. Tässä ko. tapauksessa se ei vain koskaan tule olemaan mahdollista. Niinpä en siis ota kantaa siihen, onko kellä oikeus olla loukkaantunut tai onko joku ihan oikeasti kokenut vääryyttä. Otan kantaa siihen, että tänään luokkahuoneessa todistin tilannetta, jossa yhdelle ihmiselle tehtiin epämukava ja ahdistunut olo ja minulle tuli siitä vaivaantunut olo.

Mitä tekemistä tällä on iän kanssa? Tiedän, että en ollut ainut tilanteesta vaivaantunut ja meitä "vaivaisakkoja" yhdistävä tekijä on mm. ikä, joka ei ala ykkösellä tai kakkosella. Meille ei olisi tullut mieleenkään lähteä ajamaan asiaamme sillä tyylillä kuin tänään tehtiin. Muuta syytä en keksi kuin että meihin on iskostettu erilainen käsitys opettajan kunnioittamisesta hänen omassa luokkahuoneessaan. Pelatessani aikoinani korista yhdessä koulujen välisessä turnauksessa (joo minä teletapeista teletapein pelaamassa korista, huvittava ajatus silloin ja nyt), valmentajamme (eli jumppamaikka) sanoi, että vaikka kuinka tuntuisi siltä, että tuomari viheltää väärin, suosii toista joukkuetta (erotuomari oli vastapuolen jumppamaikka) jne. "tuomarille ei koskaan lähdetä inttämään vastaan". Jos opettaja jakaa väärää tietoa, on asiallista tuoda esiin oikea tieto. Kohteliaasti. Jos opettaja tekee virheen, häntä voi korjata. Kohteliaasti. Jos on sitä mieltä, että opettaja ei ole reilu, siitä voi ja pitää huomauttaa. Kohteliaasti. Inttäminen ei ole asiallista käytöstä.

Asia, josta myräkkä nousi, on itsessään mielenkiintoinen ja palaan siihen varmaan hieman myöhemmin. Nyt jään pähkäilemään, ymmärsiköhän keskustelukumppanini, jonka kanssa tätä myräkkää puin, että minä kommentoin asiaa en henkilöitä. Pahoin pelkään, että jälkimainingit roiskuvat vielä kintuille. Silti ei kaduta, minusta tänään luokkahuoneessa ei ollut asiallista käytöstä ja kenenkään mielestä tärkeä asia ei voi olla kuitenkaan niin tärkeä, että se oikeuttaisi tämän päiväisen episodin.

Joo, tunsin itseni tänään tosi vanhaksi.

Tautioppia IRL

Eipä ollut mittään hyötyä Sairaanhoitajapäiviltä hankitusta kirjasta Lasten ja nuorten sairaudet, kun mokoma opus oli sitä mieltä, että vesirokkoon sairastuvat vain vastasyntyneet tai odottavat naiset. Leikki-ikäisen vesirokosta ei ollut sanaakaan. Muuten kirja tempaisi mukaansa, vesirokkopotilas kerkesi sammua omia aikojaan sänkyyn, kun mamma uppoutui lukemaan hermoston sairauksista ja lihastaudeista, lapsuuden ja teini-iän gynekologiaa, veritaudeista jne. Hyvä ostos viidellä eurolla, vaikka siis niin tuikitavallinen lapsiperheen tauti kuin vesirokko ei kirjassa esiintynyt kuin muutamalla rivillä vastasyntyneen kohdalla :(

Onneksi netti on näppien ulottuvilla ja taudinkuva on nyt tiedossa. Viikko menee ainakin ennenkuin numero Unosta on jälleen tarhalaiseksi ja kunhan hänet saa takaisin kunnallisen päivähoidon huomaan, niin on enemmän kuin todennäköistä, että Wagner saa sairauden isosiskoltaan.

(Ai mistäkö näin hoopot pseudonyymit lapsille? Nuo on heidän työnimensä ja käyköön nyt blogistaniassa heidän aliaksistaan. Kaveripiiri lupasi aikoinaan paljon mammonaa, jos olisimme kastaneet kuopuksen Wagneriksi. Emme edes kokeilleet kepillä jäätä.)

Tässä vaiheessa minä lankean polvilleni (naksahtelevat äänet tulevat vanhoista jäykistyneistä nivelistäni) ja kiitän kaikkia henkiä ja jumaluuksia turvaverkostamme, joka on niin tiivis, että vähemmän sukurakasta hirvittäisi. Äitini asustaa vartin kävelymatkan päässä ja on jo eläkkeellä, joten hän auttaa enemmän kuin mitä mikään isoäidin rooli häntä edes pikkiriikkisen moraalisesti pitäisi hänen asianaan. Miehen isä on myös eläkkeellä ja on käytettävissä hätävaran hätävarana. Miehen äiti on osa-aikaeläkkeellä ja käytettävissä eläkepäivinään. Molempien lasten kummit asuvat niin lähellä, että apua saa tarvittaessa. Adoptoitu venäläinen kummipoikamme on myös käytettävissä. Miehen sisko ja oma veljeni ovat reservissä + lukuisa määrä ihmisiä, jotka ovat ilmoittaneet auttavansa tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan. Mies pystyy tekemään etätyöpäiviä pakon edessä ja minä voin priorisoida luentoja ja käydä vain ne ehdottoman pakolliset, jotka pitäisi muuten korvata lisätyöllä. Useammin kuin kerran olemme vaihtaneet lennossa sairaan lapsen hoivaajaa, kun toinen ryntää sisälle ja toinen samalla ovenavauksella joko tenttiin tai työmaakokoukseen.

Kaiken tämän arsenaalin ja joustavuuden keskellä kuitenkin Unon sairastuminen sai asioiden uudelleenjärjestelytoimikunnan paniikinomaiseen puhelinrumbaan ja kalenterin sekä lukujärjestyksen pikkutarkkaan syynäämiseen. Mies ei tällä viikolla ole käytettävissä hoitohenkilökunnassa, koska lyhyt työviikko merkkaa, että hän joutuu tekemään jo muutenkin pidempää päivää, jotta viiden päivän työt tulee tehtyä kolmessa päivässä (torstaina heidän työmaallaan on yleinen pekkaspäivä). Minulla on tänään ja huomenna kaksi pakollista luentoa, joilta ei voi olla pois. Toki siis voi olla pois jos on ihan pakko, mutta kurssi jää suorittamatta ja uusi mahdollisuus juuri tämän suorituksen tekemiseen tulee aika tasan tarkkaan 7kk kuluttua. Yritän nyt kuitenkin keskustella luennoitsijan kanssa, jos vaikka läsnäoloni ei olisi huomenna enää niin kriittinen.

Oy Mummin kotisairaanhoito Ab saapuu tänään (about tunnin päästä) paikalle ja ottaa ohjat käsiinsä. Minä ryntään luennolle pitämään esitelmääni ja yritän hivuttautua pois esityksen jälkeen ilman sanktioita. Mies tulee kaupan kautta sitten kotiin, kun vadelmajäätelö voisi kuulemma auttaa Unon suussa oleviin rakkuloihin.

Onneksi on pääsiäinen ja vapaapäivät. Onneksi on miehen talvilomaviikko ensi viikolla. Onneksi siirsimme muista syistä tyttöjen yhteiset synttärit pois kiirastorstailta. Onneksi Mummi on käytettävissä.

Kahden viikon päästä samat pohdinnat uuden potilaan kohdalla. Mihis minä sen lukujärjestyksen tyrkkäsin eilen...

Historian siipien havinaa, ei suositella heikkohermoisille lukijoille

Kurssilla Tutkimustyön perusteet I kävimme eilen läpi tutkimustyön etiikkaa. Kuulimme, kuinka tutkimus ei saa vaarantaa tutkimukseen osallistuvien terveyttä ja henkeä, kuinka tutkimukseen osallistumisen tulee olla vapaaehtoista ja kieltäytyminen ei saa johtaa asiakkaan jatkossa saamaan hoitoon jne.

VAROITUS: Seuraavaa ei kannata herkkien lukijoiden lukea.

Tenttikirja listaa muutamia tunnettuja epäeettisiä tutkimuksia:

- Natsien tekemät tutkimukset ajalla 1933-1945. Sen lisäksi, että pakkosterilisaatiota ja "eutanasiaa" käytettiin epätoivottujen ryhmien rajaamiseen ja hävittämiseen, heillä tehtiin myös ihmiskokeita. Dachaun hypotermia -tutkimuksessa keskitysleirivankeja jäädytettiin erilaisin menetelmin hengiltä. Kukapa ei olisi kuullut Mengelen kaksostutkimuksista, joissa toiselle tehtiin tutkimuksia ja toinen toimi vertailukohteena. Kun tutkimukset olivat ohi, molemmat tapettiin. Varovaisten arvioiden mukaan Auschwitzissa Mengelen käsien läpi kulki 3000 eri-ikäistä kaksosta.

- Tuskegeen syfilis (kuppa) -tutkimuksessa 400 mustalta alabamalaismieheltä evättiin tietoisesti lääkitys syfilikseen. Tutkimuksen tarkoitus oli seurata syfiliksen luonnollista etenemistä aikuisessa mustassa miehessä. Jo 4 vuotta tutkimuksen aloittamisen jälkeen oli päivänselvää, että ilman hoitoa potilaiden terveys heikkenee ja heidän elinennusteensa pienenee. 10 vuotta tutkimuksen aloittamisen jälkeen tutkimusryhmässä kuolleisuus oli kaksinkertainen verrattuna verrokkiryhmään. Edes sen jälkeen, kun penisilliinin teho syfiliksen hoidossa varmistui, tutkimusryhmässä olevat potilaat eivät saaneet minkäänlaista lääkitystä ja heiltä pimitettiin kaikki tieto, että heidän tautiinsa olisi lääkettä. Tutkimusta suorittava taho myös varmisti, että heidän potilaitaan ei hoidettaisi muualla, joten potilaat olivat vain ja ainoastaan tutkimusryhmän lääkäreiden varassa. Vielä 1969 U.S. Center for Disease Control (CDC) päätti, että tutkimusta on syytä jatkaa. V. 1972 Washington Post julkaisi tutkimuksesta lehtijutun, joka herätti julkisen raivon ja U.S. Department of Health, Education and Welfare lopulta lakkautti tutkimuksen. Tutkimus joutui tutkinnan alle ja se todettiin eettisesti kestämättömäksi, mutta tutkimuksen rasistiseen luonteeseen ei koskaan otettu kantaa. Tutkimus on jättänyt jälkeensä monia vastaamattomia kysymyksiä: Missä olivat ne hallinnollisen ja terveydenhuollon varotoimenpiteet, joiden olisi pitänyt estää tällaisen tutkimuksen käynnistyminen ja jatkuminen 40 vuotta? Miksi potilailta evättiin tehokas hoito useiden vuosien ajan? Miksi julkinen suuttumus oli aino tehokas keino saada tutkimus loppumaan?

- Willowbrookin hepatiitti -tutkimuksessa (1950-luvun puolivälistä 1970-luvun alkuvuosiin) kehitysvammaisten lasten hoitolaitoksessa lapsiin tartutettiin tahallaan hepatiitti (vaikka käytettävissä oli myös runsaasti jo hepatiittiin sairastuneita lapsia). Alkuvaiheessa tartuttaminen tapahtui syöttämällä lapsille hepatiittia sairastavien ulostetta, myöhemmin lapsiin pistettiin puhdistettua hepatiittiviruspreparaattia. 20-vuotisen tutkimuksen aikana laitos suljettiin uusilta potilailta, koska laitoksen tilat olivat jo liikakansoitetut, mutta tutkimusryhmään otettiin koko ajan uusia potilaita Päästäkseen hoitolaitokseen vanhempien tuli allekirjoittaa suostumus lapsensa käyttämiseen hepatiittitutkimuksessa. Kun v. 1966 ensimmäiset arvostelut tutkimuksen eettisyydestä tulivat julkisuuteen, tutkijat puolustelivat lasten tartuttamista sillä, että laitosolosuhteissa potilaat olisivat todennäköisesti muuta tietä saaneet tartunnan ja päästessään tutkimusosastolle potilailla oli puhtaammat tilat, enemmän valvontaa ja enemmän hoitajia käytettävissään. Tutkimus hyväksyttiin mm. New Yorkin Yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa sekä eettisessä tutkimuslautakunnassa.

- Jewish Chronic Disease Hospital -tutkimuksessa 22 potilaaseen istutettiin ruiskulla eläviä syöpäsoluja. Tarkoitus oli määrittää potilaan elimistön mahdollisia hylkimisreaktioita syöpäsoluihin. Tutkimus suoritettiin 1960-luvulla. Potilaille ei kerrottu heidän olevan osa tutkimusryhmää. Potilaille ei kerrottu, että heihin on ruiskutettu eläviä syöpäsoluja.

- Massachusettsin osavaltion laitoksessa kehitysvammaisille lapsille tehtiin 1943-1973 välisenä aikana radioaktiivisiin aineisiin ja säteilyyn liittyviä kokeita. Lapsille syötettiin radioaktiivisilla aineilla terästettyjä aamiaismuroja. Heille syötettiin jodia ja annettiin säteilytystä ja katsottiin, millä jodiannoksella säteilyn vaikutukset estetään. Kun vasta v. 1994 tutkimusta arvioitiin, todettiin, että vaikeammin kehitysvammaiset lapset saivat enemmän radioaktiivista ainetta, enemmän säteilyä, kuin lapset, jotka olivat fyysisesti ja henkisesti terveitä, mutta jotka oli sijoitettu laitokseen mm. huonon käytöksen takia. Loppuraportissa todetaan selkeästi, että Massachusettsin osavaltio laiminlöi kaikki velvollisuutensa huolehtia näiden lasten perusihmisoikeuksista.

Varmasti epäeettisiä tutkimuksia löytyy muistakin maista, mutta tenttikirja on amerikkalainen ja siksi se keskittyy amerikkalaisiin tutkimuksiin. Täältä löytyy vähän lisää aiheesta.

Historia on opettavaista. Aina se ei ole kaunista, mutta sitä ei pitäisi silti koskaan unohtaa.

Hyvää naistenpäivää!

Tämän kuvan kanssa ei ole kilpaileminen, mutta kuvin haluan silti toivottaa kaikille hyvää naistenpäivää. Tässä hieman silmän (ja sielun) ravintoa ja tässä palan painikkeeksi.

Have a good one!

Meemi jälkijunassa

Tämä meemi kiersi jo aikapäiviä sitten ja teinkin sen silloin, mutta en laittanut blogiin. Nyt, kun en jaksa vääntää ihka originellia päivän viestiä, niin tämä tällä erää ja myöhemmin sitten jotain aivan muuta.


10 vuotta sitten minä...
1. Kuvittelin opiskelevani vielä kokopäiväisesti yliopistolla
2. Olin ilta- ja viikonloppumyyjänä Stockan lastenvaateosastolla
3. Olin juuri kokenut, kuinka rakkaus voi kuolla yhdessä vihanleimahduksessa

5 vuotta sitten minä...
1. Olin raskaana rv 30.
2. Olin äitini kanssa lomalla Puerto Ricossa
3. Ostettiin miehen kanssa nykyinen kämppämme

3 vuotta sitten minä...
1. Odotin pikkukakkosta rv 34.
2. Vietin kotiäidin elämää esikoisen ja mahan kanssa
3. Innostuin tosissani imetysasioista

1 vuosi sitten minä...
1. Kuvittelin suorittavani opinnot loppuun yliopistolle
2. Olin Imetyksen Tuki ry:n imetystukiryhmänvetäjäkurssilla
3. Odotin kätilöopintojen alkua

Tähän asti tänä vuonna minä...
1. Olen ollut ensimmäisessä sairaalaharjoittelussani
2. olen rakastanut jokaista hetkeä opinnoistani
3. olen rakastunut uudestaan ja uudestaan omaan mieheeni

Eilen minä...
1. Vein tytöt aamulla hoitoon.
2. Nysväsin koko päivän tietokoneella tiedonkeruutehtävää.
3. Tein kaveriporukassa kasatun keittokirjan ohjeella erinomaista stroganoffia

Tänään minä...
1. Istuin koulussa 8.30 - 19.00
2. Kävin saunassa
3. Söin puolikkaan suklaalevyn

Huomenna...
1. Jatkan tiedonkeruutehtävän kasaamista
2. Aloitan seuraavan työn artikkelietsinnät eli vietän aikaa tietokoneella ja kirjastossa
3. Syön suklaalevyn toisen puolikkaan